Pelastaja

[XVI] Mahdollisuuksia

Ovikello soi. Touko kulki ovelle kasvoillaan hymy, joka syventyi entisestään, kun hän näki Isakin. Suudelma oli lyhyt, sellainen, ettei kukaan ulkona jäänyt tuijottamaan avoimen oven edessä suutelevia.

"Kiva, että suostuit tulemaan", Touko sanoi tyytyväisen jännittyneenä. "Sun ja äidin ensimmäinen kohtaaminen ei mennyt ihan nappiin, mutta nyt voidaan yrittää uudestaan."

"Ei sun äidissä oikeastaan ollut mitään vikaa", Isak selitti. Hän laittoi kenkänsä sievästi vierekkäin ja takkinsa huolellisesti naulakkoon, minkä Touko tiesi ilahduttavan Kristiinaa. "Se läpimätä ukkeli oli se, jota mä tässä hommassa inhosin."

Touko hymyili vinosti eikä oikeastaan voinut olla samaa mieltä yhtään enempää. "Älä kuitenkaan puhu Hannusta noin mun äidin kuullen. Musta tuntuu, että sen sydän taitaa olla vähän särkynyt. Se oikeasti piti siitä."

"Okei, ei sitten puhuta", Isak sanoi ja liikkui hitaasti keittiöön Toukon kanssa. Kristiina ei ollut vielä paikalla, joten hän lisäsi vielä: "Mutta mulkku se oli silti."

Touko ei voinut itselleen mitään, hän naurahti hiukan. Ehkä hän oli oikeutettukin siihen kaiken sen jälkeen, mitä Hannu oli tehnyt.

Kristiina saapui keittiöön päällään ehkä hiukan tavallista hienompi mekko ja kätteli sitten Isakia. He istuivat alas katetun pöydän ääreen, ja Kristiina tarjoili kaikille uunivuokaa, jossa oli satokauden kasviksia.

"Minä olen luonnollisesti tosi pahoillani siitä miten viimeksi kävi", Kristiina aloitti keskustelun.

Isak tuhahti hiljaisesti. "Äh, turha meidän on siitä enää murehtia. Minä tiedän, ettei se ollut sinun syysi. Paljon mieluummin minä nyt maistaisin tätä uunivuokaa."

Kristiina näytti tyytyväiseltä ja hänen hymynsä levisi pian vielä entisestään, kun Isak kehui ruokaa. Hän kyseli Isakilta siitä, mitä tämä teki ja mitä tämä aikoi tulevaisuudessa tehdä. Isakin sairaanhoitajaksi opiskeleminen kuulosti tekevän hyvän vaikutuksen Kristiinaan, pohti Touko, sillä Kristiinan ääni muuttui yhä pehmeämmäksi ja kohteliaammaksi keskustelun edetessä.

"Minun ei näköjään tarvitse ollenkaan huolehtia siitä, että onko meidän Touko hyvissä käsissä. Sinä vaikutat oikein reippaalta ja järkevältä nuorelta mieheltä", Kristiina kommentoi.

"Hassua, että sulla kesti näin kauan huomata", Touko ei voinut olla piikittelemättä.

"Älä viitti hei kiusata äitiäs", Isak sanoi ja sai Toukon vaikenemaan. Hän sai ruokansa syötyä loppuun ja laittoi sen jälkeen aterimet lautasen viereen siististi kello viiteen. Suureen ääneen lausuttu kiitos ruoasta sai Kristiinan hymyilemään.

Kristiina kyseli Isakilta vielä lisää kysymyksiä ja Touko kuunteli vieressä. Kysymykset liittyivät Isakin perheeseen, sisaruksiin ja vanhempien työelämään — mutta lopulta Kristiina järkyttyi, kun kuuli Isakin isän kuolleen viisi vuotta sitten eikä tohtinut kysyä enempää kysymyksiä.

"Me lähdetään äiti ulos", Touko sanoi lopulta. Harva asia oli yhtä vaivaannuttavaa kuin istua hiljaa sohvalla äitinsä ja poikaystävänsä kanssa.

"Hyvä on", Kristiina vastasi ja nousi itsekin ylös, alkoi siivoamaan keittiössä.

Isak otti Toukoa kädestä ja he kävelivät yhdessä ulos. Pihalla satoi hiljalleen ja vielä toistaiseksi lämmin tuuli repi ensimmäisiä lehtiä puista aivan kuin syksyyn varautuen. Kesä oli lähenemässä loppuaan, ja se oli vain hyväksyttävä.

"Huomenna on sitten lähtö. Harmittaa, täällä on vieläkin niin kaunista, kesää on vielä vähän aikaa jäljellä", Isak pohti. "Tuuthan sä sitten käymään mun luona Espoossa? Mulla on kuitenkin oma kämppä ja kaikkee, niin että saadaan olla rauhassa."