Heal Me (FIN)

tyyntä ennen myrskyä

Lämmin tuulenvire saa minut hätkähtämään hereille.
Nousen istumaan sängylleni.
Huonekaverini Elisa istuu toisella puolella isoa huonetta ja meikkaa meikkipöytänsä ääressä.
Elisa katsoo minun unisia kasvoja peilistä.
"Huomenta, unikeko" ,hän huikkaa.
Näytän hänelle kieltä peilin kautta, ja hän hymyilee.
Elisa on ollut täällä jo kolme vuotta, kun minä taas tulin vasta viime vuonna. Elisa tietää paljon elämästä, ja hän on kyllä nähnyt kaiken kamalan, mitä se voi sisältää.
Hän on vasta 17, mutta hän kokenut jo vaikka mitä.

Hänen alkoholi-, ja huumeiden käyttäjä-äitinsä jätti hänet 10-vuotiaana kahvilaan, kun hänen oli mentävä myymään huumeita jollekin miehelle.
Kahvilan omistaja oli nähnyt surullisen, väsyneen ja eksyneen näköisen tytön ja mennyt kysymään, onko tämä eksynyt.
Elisa ei ollut osannut vastata - niin rikki hän oli.
Lopulta omistaja soitti sossut, kun äidistä ei kuulunut mitään.

Sosiaalityöntekijät olivat tulleet siihen tulokseen, että Elisan äiti ei kykene huolehtimaan tytöstä, ja lähettivät tämän lastenkotiin, ja sieltä laitokseen.
Elisa kertoi, että on ollut neljässä eri paikassa, eikä mikään niistä ole tuntunut kodilta.
Eivät tietenkään, eivät ne varmaan koskaan tulekaan tuntumaan.
Ne ovat vain taloja, joista toivotaan pääsemään lähtemään mahdollisimman pian pois.
Kuitenkin olen iloinen, että minulla on täällä edes joku, kehen voin luottaa täysin, ja joka ei tee mitään typerää.

On ollut välillä vaikeaa olla lestadiolainen laitosnuori. Olen saanut kuulla siitä paljon, varsinkin alkuaikoina täällä.
Nyt olen oppinut suodattamaan kiusaajien sanoja. Tiedän, että heillä on paha olla. En vain tajua, miksi se pitää minuun purkaa. He kyllä tietävät, ettei minullakaan ihan täydellisesti mene.
Mutta mua ei häiritse esimerkiksi Elisan meikkaaminen. Päin vastoin. Se on siistiä, että hän uskaltaa tehdä juuri niin kuin haluaa. Sellainen minäkin haluaisin joskus vielä olla..
Mutten kuitenkaan aio tehdä syntiä. Olen jo pienenä kuullut, että synti on väärin. En osaa vieläkään ajatella toisin, ja se on ihan fine.

------

"Aamupalalle!" ,kuuluu ohjaajan huuto alakerrasta.
Huokaisen, nousen sängyltä ja kipitän vaatekaapilleni.
Olemme onneksi Elisan kanssa niin läheisiä, että pystymme vaihtamaan vaatteita samassa huoneessa ilman kiusallisia tilanteita. Vaikka Elisa onkin lesbo, ei hän minua sillä tavalla katso.
"Emma muuten.." ,Elisa mutisee, vieläkin pöytänsä ääressä.
"No mitä?" ,kysyn, samalla vetäen harmaata hupparia pääni yli.
"Eikö susta tunnu oudolta tänään?"
Naurahdan ja käännyn häntä päin.
"Miten nii oudolta?"
"No silleen.. liian rauhalliselta."
Nostan kulmakarvojani hänelle ja käännyn vielä kiskomaan valkoiset, tiukat farkut jalkaani.

"Hei joo, ehkä vähä" ,vastaan.

"Tyyntä ennen myrskyä, varmaan.."

Nyökkään.

"Joo, sellasta se aina tääl on."