Heal Me (FIN)

synttärit

Perjantai, 17.35

Antin isä ei ole maailman rikkain mies, mutta on hänellä aika mukava koti. Kaksikerroksinen omakotitalo kilometrin päässä lukiolta. Antti kertoi, että hän kasvoi siellä. Hän myös kertoi, että kaikki oli tosi hyvin siihen asti, että isä alkoi juomaan ja lyömään äitiä. Onneksi asiaan puututtiin, ja Antti haettiin pois siitä kodista. Antin äiti myös erosi miehestään ja asuu nyt Jyväskylässä. Siellä hän toimii aivokirurgina ja lähettää pojalleen joka viikko parikymmentä euroa rahaa.

Mutta nyt Antti on täysi-ikäinen, ja hän saa tehdä elämällään mitä haluaa.

Ja tänään hän järjestää synttäribileet isänsä kotona, sen miehen ollessa jossain työkeikalla.

•

Bileet ovat pitkällä käynnissä. Antin kaverit tanssivat olohuoneessa pop-musiikin tahdissa, joillakin juomia käsissään. Melkein kaikki ovat täysi-ikäisiä, mikä tekee minulle hieman oudon olon.

Antti nauraa ystävänsä jutuille olohuoneen reunalla, jolloin minä kiskaisen tätä hihasta.

Poika kääntyy ja hymyilee minulle.
"Onks sulla kivaa?"

Hymyilen hieman ja nyökkään.

"Moro, sää oot varmaan Antin tyttis" ,punahiuksinen poika sanoo.

"Joo, Emma" ,vastaan ja laitan käden vatsaani vasten, kun siihen sattuu oudosti.

"Meikä on Tuomo" ,punapää esittäytyy ja hymyilee hammashymyä.
Muistan hänet koripallopelistä, hän oli aika hyvä.

Small talkin jälkeen minä kuiskaan Antille, että haluan puhua hänelle kahdestaan.

Hän seuraa minua takapihan terassille. Ulkona on hieman viileää, ja lyhyt glitterimekkoni ei varsinaisesti lämmitä. Seison Antin edessä terassin kaiteen luona ja katselen pihaa.
Siellä on yksi iso koivu, jonka vieressä pieni omenapuu. Omenapuun juurella on valkoinen lintupatsas. Muuta pihalla ei oikein ole, paitsi pari marjapuskaa ja pyykkinaru.

"Mitä sä aiot sit tehä nyt?" ,avaan keskustelun.

Antti nojaa käsillään kaiteeseen ja huokaisee kevyesti.

"Muuttaa omaan kämppään. Käydä koulut loppuun. Vetää kännit joka perjantai."

Katson terassin puista lattiaa ja pala nousee kurkkuuni.

"E-entä mä?"

Silloin poikaystäväni kääntää kasvonsa minua kohti, hymähtää lempeästi ja painaa nenänpäätäni sormellaan.

"Sä voit muuttaa mun kanssa, enkeli."

....

Ei vittu.

Ei taas.

"Häh, älä nyt" ,Antti huomaa kyyneleen poskellani.

Hän astuu lähemmäksi ja nostaa leukaani ylöspäin niin, että katsomme suoraan toisiimme.

"Antti" ,kuiskaan melkein äänettömästi.

Poika katsoo minua kysyvästi ja laittaa hiuksia korvani taakse.

"Mä pääsen kotiin."

Nyt Antin ilme muuttuu. Hän hämmästyy. Sitten hymyilee.

"Siis, täähän on hyvä uutinen!"

Nielaisen. En tiedä, onko se todella. En tiedä, mitä tapahtuu, kun palaan. Viime visiitti meni kyllä hyvin, mutta silloin tiesin palaavani Antin luokse laitokseen.

"Ja mieti jos sun mutsi antais sun muuttaa sit mun luokse" ,Antti jatkaa ja näyttää toiveekkaalta.

Niiskaisen ja tajuan, että hän on oikeassa. Ehkä äitini antaisikin.

"Kyllä tää tästä. Asioilla on tapana järjestyä" ,poika kuiskaa niin uskottavasti, että minä uskon häntä.
Unohdan kaikki murheeni saman tien.

Poika hymyilee ja kumartaa kasvojeni ylle. Me suutelemme, mutta tällä kertaa se on jotenkin erilaista. Raikasta. Toiveikasta.

Kyllä tää tästä.