Heal Me (FIN)

uusi poika

Nousen lattialta nopeasti ja löydän itseni katsomasta suoraan sinisiin, lumoaviin silmiin.
Oikealla puolellani seisova Antti tarttuu minua kädestä ja vetää pois heidän tieltään.
Heidän, eli tuon, varmaan meidän ikäisemme pojan, sekä vanhahkon, harmaahiuksisen ja hieman pyöreän naisen.
"Hei, olette varmaan täällä asuvia nuoria?" ,nainen kysyy hymyillen.
Jokin tuossa naisessa on kylmää.
En saa sanaa suustani, joten Antti tekee sen puolestani. Hän pitää minua yhä kädestä.
"Joo, ollaan. Ohjaajat on tuolla" ,hän sanoo ja osoittaa olohuonetta.
Nainen nyökkää ja kävelee olohuonetta kohti.
Vaaleahiuksinen, sinisilmäinen ja hieman vielä Anttiakin pidempi poika taas katsoo minua viimeisen kerran, kunnes hänkin katoaa olohuoneeseen.
Olemme nyt kahdestaan.
Olen jähmettynyt paikalleni, Antin lämmin ja turvallinen käsi pidellen omaani.
Vihdoin hän sanoo jotain.
"Ootko sä kunnossa?"
Käännyn häntä kohti ja hän nostaa kättäni kasvojeni korkeudelle eteeni.
Sitten hän tekee jotakin, jota en olisi hänestä uskonut.
Hän suutelee kättäni hellästi. Kosteat huulet tuntuvat lempeiltä ihoani vasten, ja meinaan pyörtyä.
Katson häntä silmät suurina.
Miksi hän noin teki? Kiusallaanko?
Ehkä hän tietää, että pidän hänestä..

Lopetettuaan hän virnistää.
"Kai mä oon silti aina se ykkönen?" ,Antti kysyy katsoen minua ehkä jopa hieman ujosti.
Hän ei ole koskaan katsonut minua noin.
Niin outoa kuin se onkin, Antti tuntee minut hyvin ja hän varmaan näki, miten katsoin sitä sinisilmäistä poikaa. Vielä oudompaa on se, että luulen hänen olevan mustasukkainen.

Rykäisen ja sanon Antille:
"Mennään nyt sinne röökille."
Tämä naurahtaa ja irrottaa vihdoin otteensa kädestäni.
Me menemme tavalliselle tupakkapaikalle, talon läheisen metsän reunalle.
Sieltä meitä ei ainakaan heti huomaisi, jos joku sattuisi tulemaan ulos esimerkiksi viemään roskia.

Istun hiljaa vihreällä nurmikolla, ja Antti polttaa röökiään vieressäni.
Rikon hiljaisuuden varovasti.
"Onkohan se joku nuorisorikollinen?"
Näen sivusilmällä, kuinka poika hymyilee.
"Enpä usko. Enhän mäkään oo, vaikka päällepäin saattais luullakki" ,tämä sanoo virnistäen taas.
Hauskaa.
Antti ei näytä lainkaan sellaiselta. Hänellä on ruskeat silmät ja hiukset, hän on laiha ja pitkä, eikä hänellä ole edes korvareikiä saatika tatuointeja.
Hän ei ole juurikaan kertonut siitä, miksi täällä on, mutta tiedän sen liittyvän hänen perheeseensä.

Tönäisen Anttia käsivarteen. Hän esittää, että häntä muka sattui. Nauran hänelle ja pyöritän silmäni.
"Tyhmä."
Kun Antti on saanut poltettua tupakkansa, hän tumppaa sen hiekkaan ja tulee sitten aivan viereeni nurmikolle istumaan.
Heinäsirkan ääni kuuluu metsästä.
Antti haisee tupakalta, mutta olen jo tottunut siihen.
Istumme täällä usein. Pidin Antille tupakkaseuraa jo, kun olin ollut täällä vasta viikon. Ensin se tuntui oudolta, koska en voinut sietää röökiä. Mutta nyt tästä on tullut oma pikku salaisuuteni. Nyt, kun tulee syksy ja koulut alkaa, pelkään perinteemme päättyvän.

Katselen kolmikerroksisen, punaisen puutalon ikkunoita. Kaikissa paitsi ullakolla on valot, mutta missään ei näy vilaustakaan ihmiselämästä. Se on hyvä, enhän haluaisi kenenkään vakoilevan meitä.

Ajatukseni harhailee, ja silloin tunnen Antin hivuttautuvan minuun kiinni.
Käännän katseeni häneen.
Ruskeat silmät tuntuvat lumoavan minut.
Ai hitto, mä taian olla aika ihastunu.