Heal Me (FIN)

jäätelöseuraa

Nukuin niin hyvin ja pitkään, etten ehtinyt bussiin. En tiedä miksi Antti ei huolehtinut minusta.
Mutta kun valvoja tuli kysymään, miksi olen pesemässä hampaita yhdeksältä, sanoin olevani kipeä. Se kai meni läpi, koska näytän aina vastaheränneenä aika kuolleelta. Saisin viettää koko pitkän keskiviikon vällyjen välissä - täydellistä.

Kävin alakerrassa syömässä muroja, sitten vaihdoin vaatteet. En jaksanut panostaa, joten vedin päälleni rennoimmat vaatteet mitkä löysin. Eihän minulla paljoa vaatteita olekaan, mutta yhdet verkkarit sentään löysin.

Avaan huoneemme oven ja katson sitä sotkua.
Sara ei ole pedannut sänkyään, ja hänen lelujaan on pitkin lattiaa.
Toisaalta, ei minunkaan puoleni huoneesta ole kovin kaunis näky...

Päätän siivota huoneen, eihän minulla ole parempaakaan tekemistä.

Siivottuani suurimman sotkun, minä hyppään sängylleni ja otan puhelimen esille.

Huomaan, että Venniltä on tullut viesti. Avaan keskustelun ja hymyilen nähdessäni kuvan Vennistä ja hänen poikaystävästään Joelista.

Venni:
Hi girrlll
Täs täykky kuva piristämään sun paskaa elämää❤️❤️ Joelillaki on ikävä sun tyhmiä vitsejä. Oot rakas lillasisko<3

Vastaan hänelle nauru- ja sydänemojilla. Rakastan siskoani - hän on niin ekstra.

•

Ensimmäiset palaavat koulusta yhden aikoihin. Minä istun puisten, natisevien portaiden puolessa välissä etsien katseellani Anttia. Typeräähän se on, koska tiedän hänellä olevan kolmeen koulua. Jotenkin toivoin vain, että hän olisi tullut aiemmin kotiin. Minun takiani tai jotain.

Anttia ei näy, mutta hänen sijastaan näen Niklaksen astuvan sisään.
Seuraan, kuinka hän auttaa yhtä 11-vuotiasta Mariaa riisumaan kengät jalasta. Vasta sen jälkeen poika ottaa oman, mustan takkinsa sekä samanväriset lenkkarinsa pois. Hänellä oli myös lippalakki, minkä hän heittää rennosti hattuhyllylle muiden lippisten sekaan.

Kun hän nappaa reppunsa lattialta ja kääntyy, huomaa hän minut. Hymyilen tälle ujosti, ja yllätyksekseni tämä hymyilee takaisin. Hymy on kevyt ja kasuaali, ei mitään radikaalia. Mutta suloinen se ainakin on.

"Ootko sä kipee?" ,hän kysyy ja astuu alimmalle portaalle. Poika nojaa portaiden seinään rennosti.

"Joo, aika heikko olo" ,esitän.
Minusta voisi tulla näyttelijä; Niklas uskoo sanani mennen tullen. Itseasiassa hän jopa astuu pari rappusta ylöspäin ja laittaa kätensä otsalleni. Pojan käsi on hieman kylmä.

"No ei sulla ainakaan kuumetta oo."

Hymyilen varovasti hammashymyä.
Se taitaa paljastaa minut, koska Niklaksen vakava naama muuttuu äkkiä. Hän näyttää siltä, että tajusi juuri vaikean matikan tehtävän.

"Miten mä voin ikinä enää luottaa suhun?" ,Niklas kysyy liioittelevasti ja painaa käden sydämensä kohdalle. Minä naurahdan tahattomasti.

Hetken hiljaisuuden ja katsekontaktin jälkeen Niklas ehdottaa jotain, joka saa päiväni heti paremmaksi:
"Haluutko jäätelöö? Mä ostin eilen kaks isoo purkkia."
Vastaan tietenkin myöntävästi.
Niklas hakee jäätelöt pakastimesta samalla, kun minä menen hänen huoneeseensa. Koska Sara palasi kotiin, päätin jättää hänet täysin rauhaan meidän huoneesemme. Hän on pieni, mutta aika fiksu. En jaksaisi sitä, että hän kantelisi valvojille ja minä saisin huudot valehtelemisesta ja kipeää esittämisestä.
Niinpä Niklaksen huone on paljon parempi vaihtoehto.

Mikään laitoksen huoneista ei ole mikään mahtava, mutta Niklaksen huone on kyllä varmasti siistein.

Mistä hän nuo kaikki taulutkin on repinyt?

Olen miettinyt asioita, ja luulen Niklaksen perheen olevan aika rikas. Haluaisin tietää, miten hän tänne päätyi. Ehkä kysyn sitä.

Istun sängylle jalat ristissä ja nojaan seinään.
Odotan, kunnes Niklas tulee kahden jäätelöpurkin ja lusikan kanssa. Hän tulee istumaan viereeni, jättäen kuitenkin hyvän tilan väliimme.
Syömme hetken jäätelöitämme hiljaisuudessa. En ole koskaan syönyt mitään niin hyvää.

"Tätä mä kyllä viel mukanani taivaaseen" ,huokaisen jäätelöä suussani.
Niklas tuhahtaa.
"Kannattaa ottaa paljon, ei se muuten riitä ku viideks minuutiks" ,hän sanoo ja osoittaa purkkiani, joka on jo melkein tyhjä.
Väläytän viheliään katseen hänelle.
"Mulla oli nälkä" ,sanon puolustukseksi.
Niklas vain nauraa pehmeästi. Hänen naurunsakin on niin suloinen.

Kun katson sitä poikaa, mieleeni tulee kysyä:
"Miten sä jouduit tänne?"
Niklas vakavoituu ja katsoo lattiaan.

"Mun isä. Se on alkoholisti."

Tunnelma huoneessa muuttuu sekunneissa.

Oon idiootti.

"Anteeks, mun ei ois pitäny kysyä" ,sanon ja suljen jäätelöpurkin korkilla. Ruokahaluni lähti sillä sekunnilla, kun näin Niklaksen ahdistuvan kysymyksestäni.

"Hei" ,Niklas sanoo ja tarttuu minua äkkiä ranteesta. "Älä koskaan pyydä anteeks uteliaisuutta. Se on osa sua."
Niklas pitää minua kädestä samalla, kun katseemme lukkiutuu.
Kylmät väreet virtaavat kättäni pitkin, enkä pysty pysäyttämään sitä.

Kun poika sitten irrottaa, minä en osaa muuta kuin nousta ja kääntyä ovelle.
Onneksi Niklas ei estä minua.

Vien jäätelön pakastimeen ja juoksen huoneeseeni pää täynnä ajatuksia.

Päällimmäisenä niistä on se, että minä tunsin perhosia Niklaksen kosketuksesta. Aivan niin kuin Antinkin kanssa.

Vittu.