Heal Me (FIN)

sukkana sisään

Onneksi me kaikesta huolimatta ehdimme ensimmäiselle tunnille. Liikuntasalin pukukoppien kohdalla pysähdymme ja katsomme toisiamme.
"Nähään kohta" ,sanon ja hymyilen.
Antti nyökkää ja tuo kasvonsa omieni tasolle. Vedän hieman ilmaa keuhkoihini, ennen kuin poika suutelee minua. Kaksi kertaa. Se on yhtä taianomaista kuin ensimmäisellä kerralla.
Kun erkanemme, Antin kasvoilla on tyytyväinen virne. Minä tuhahdan ja menen nopeasti tyttöjen pukukoppiin. Tuo poika on liian tyytyväinen tilanteeseensa.

°

Vedän valko-mustaraidallisen t-paidan ylleni ja laitan kiharat hiukseni korkealle ponnarille. Se ei tietenkään mene täydellisesti, vaan päälaelle jää pieniä epätasaita kohtia. En jaksa välittää niistä, vaan kiirehdin salin puolelle.

°

"Ai, sieltähän ne mattimyöhäiset saapuu" ,liikunnanopettaja puhuu kovaan ääneen minun astuessa saliin.
Katselen ympärilleni, ja näen Antin toisella puolella salia parin pojan luona naureskelemasssa.
Siirrän huomioni opettajaan, joka katsoo minua tuimana. Hän ei ole saanut infoa.
"Anteeksi, mutta bussin rengas puhkesi. Meidän-.. tai siis minun piti kävellä loppumatka" ,selitän.
Onneksi opettaja on vanhahko, rennon oloinen mies, joten hän vain hymyilee ja sanoo:
"Minähän vain kiusoittelen, ei pieni myöhästyminen mitään haittaa. Ja varsinkin jos tilanne tosiaan oli niin. Minä olen Mikko, opetan teille kaiken liikunnan lukiossa. Osalle olen tuttu yläasteelta, mutta sinua en ole nähnyt aiemmin.."
Vastaan nopeasti hänen lauseensa väliin:
"Joo, mä en oo asunu täällä vielä kauaa. Oon ollu.. kotikoulussa."
Onneksi kukaan ei ole kuulemassa tuota, koska en ole ylpeä historiastani. Olin silloin niin rikki, etten pystynyt edes käymään koulussa. Olin suorastaan säälittävä.

"Ymmärrän. No, tervetuloa" ,Mikko sanoo. Minä nyökkään, kerron vielä nimeni ja kävelen sitten hänen eteensä. Mies viheltää pilliin, ja silloin kaikki muutkin salissa juosseet ja pelanneet oppilaat tulevat paikalle. He asettuvat riviin samassa linjassa kanssani, mutta kukaan ei tule suoraan minun viereeni.
Hetken päästä näen kuitenkin, kun se vaaleahiuksinen, mukavan oloinen tyttö tulee toiselta puolelta riviä ja asettuu viereeni. Hänen nimensä oli muistaakseni Stella.
Me hymyilemme toisillemme.
Silmänurkastani havaitsen myös Antin, joka vilkuilee minua poikien vierestä. En anna hänelle edes yhtä katsetta, ei hän kaikkea tule heti saamaan.

Sitten Mikko esittäytyy vielä kaikille muille uusille oppilaille ja kysyy, mitä tänään pelattaisiin.
Pojat huutelevat jalkapalloa ja sählyä, jotkut tytöistä ehdottavat käsipalloa ja koripalloa. Yksi sanoo kaupunkisodan.
Minä olen täysin koripallon kannalla, mutta en halua sanoa mitään. Parempi vain pysyä takaa-alalla.

Sille ei kuitenkaan nyt anneta mahdollisuutta, koska Mikko katsoo minua ja kysyy:
"Mitäs Emma haluaisi pelata?"
Nielaisen. Ahdistaa tälläiset tilanteet.
"..Koripalloo" ,vastaan hiljaa.
Joku huokaisee poikien suunnasta.
Mikko kuitenkin hymyilee ja ilmoittaa:
"Koripalloa sitten. Jaetaanpa heti joukkueet."

Stella kuiskaa minulle:
"Mäki tykkään koriksesta."

"Kiva" ,vastaan ja hymyilen. Pidän hänestä jo nyt. Uskon että meistä voisi tulla hyvät ystävät.
Opettaja alkaa jakaa joukkueita. Hän antaa Antille punaisen liivin. Heti siitä lähtien toivon saamani samanlaisen.

"Mun nimi on muuten.." ,vieressäni seisova tyttö aikoo sanoa.
"Stella! Sinä olet täydellinen puolustaja liivittömille" ,Mikko keskeyttää.
Stella huokaisee. Hän ei näytä pitävän puolustamisesta.
Kaikeksi onnekseni Mikko hetken miettimisen jälkeen ojentaa minulle punaisen liivin ja kuiskaa:
"Tee paljon koreja."
Nyökkään hänelle vakavana, ja mies naurahtaa ystävällisesti. Siinä vasta mukava opettaja.

°

Peli alkaa. Punaiset vastaan liivittömät. Eli voittajat vastaan häviäjät. Meidän joukkueessamme on Antin lisäksi pari muutakin, jotka näyttävät osaavan käsitellä palloa hyvin.
Ja niin, heti pelin alettua eräs punahiuksinen poika juoksee kuin salama ja tekee korin lähes puolesta kentästä. Jotkut pojista taputtavat, Anttikin vislaa pojalle. He ovat varmaan kavereita.

Seuraava aloitus menee liivittömille, ja Alvari on aloitusvuorossa. Onneksi hän ei näytä osaavan pelata, ja syöttää pallon jonnekin ihan eri planeetan suuntaan. Minä juoksen ja hyppään. Saan pallon kiinni ilmassa.
Hengitän syvään keskellä kenttää ja etsin katseellani punaliivisiä pelaajia.
Antti heilauttaa kättään toisella puolella kenttää. Toinen pelaaja on melkein korilla.
Päätän heittää Antille, koska luotan hänen saavan pallon, vaikka hänen edessään onkin yksi pelaaja.

Antin pitkästä kehosta on hyötyä, koska hän hyppää korkealle ilmaan ja nappaa pallon kuin höyhenen.
Hänen kasvoillaan on keskittynyt ilme kun tämä katsoo vastustajan koria. Miten hän voisi sieltä asti saada korin? Ei, se on mahdotonta.
Mutta yllätyksekseni Antti nostaa pallon käsiensä varaan, ponnistaa ja heittää pallon hurjalla vauhdilla ilmaan. Kaikki seuraavat sen liikerataa ja jäävät varmasti myös suu auki todetessaan sen tosiaan tipahtavan sukkana sisään.

Tyytyväinen Antti katsoo minua toiselta puolelta kenttää, virnistää ja kumartaa.
Tekisi mieli lyödä häntä. Hän on liian omahyväinen. Se oli vain yksi kori. Mutta aika hyvä sellainen..

•

Joukkueemme voittaa pistein 10 - 3. Minä ja Antti teemme joukkueemme koreista lähes jokaisen, pari niistä yhteistyöllä.
Mikko viheltää pilliin, me keräännymme hänen eteensä ja hän toteaa:
"Jaaha, vaikuttaa siltä että Antti ja Emma menevät eri joukkueisiin ensi kerralla."
Hymyilen ujosti. Stella tönäisee minua ja kuiskaa:
"Oot hiton hyvä."

En voi olla muuta kuin iloinen. Ehkä tästä lukuvuodesta tuleekin jotain.