Heal Me (FIN)

tunteita tunteiden perään

Herään aikaisemmin kuin yleensä, jotta voin livahtaa Antin huoneesta omaani. Avaan oven hiljaa ja hiivin käytävää pitkin. Koko talo on hiljainen. Kello ei ole vielä edes seitsemää.
Säikähdän ääntä, joka kuuluu takaani. Se kuulostaa aivan oven avautumiselta. Onneksi en sentään ole enää Antin huoneen lähellä. Jos se on ohjaaja, voin selittää että..-

"Emma?" ,matala ääni kuuluu kysyvän takaani.

Käännyn ympäri ja näen Niklaksen mustissa verkkareissa ja samanvärisessä urheilupaidassa. Hänen hiuksensa ovat märät.
Kaikesta päätellen hän oli aamulenkillä. Miten joku voi herätä niin aikasin..?

Tajuan sanoa jotain:
"Huomenta Niklas."

Poika hymähtää ja lähtee sitten vessan suuntaan. Minä huokaisen helpotuksesta ja livahdan huoneeseeni.

Sara on onneksi vielä sikeässä unessa, ja minä kiipeän puhtaisiin lakanoihini vielä pariksi minuutiksi.
En ehdi edes nukahtaa, kun alakerrasta kuuluu jo kellon ääni.

Huomenta maailma.

Jos ohjaajat vain tietäisivät, mitä tein eilen... He pillastuisivat täysin.
Onneksi kukaan ei tiedä. Niklaskin vaikuttaa ihan rennolta tyypiltä, ei hän kertoisi kellekään läheisistä väleistämme.
All is good.

°

Syön aamupalan muita ennen (joka ei ole tapaistani) ja kiiruhdan yläkerran toisen vessan luo. Tiedän Antin käyttävän sitä. Oikeastaan se on enemmän poikien vessa, vaikka ohjaajat sanovatkin, ettei vessoissa ole sukupuolilajittelua. Pojat vain eivät käy kuin tuossa toisessa, en tiedä miksi.

Ja kun avaan vessan valkoisen oven, löydän kuin löydänkin Antin hanan luona pesemässä hampaitaan.

Hiivin hänen selkänsä taakse ja kiedon käteni tämän vatsan ympärille. Poika hätkähtää, mutta sanoo sitten hammastahnaa suussaan:
"Huomentha."
Naurahdan ja siirryn hänen vierelleen. Katselen hänen unisia kasvojaan samalla kun tämä jatkaa harjaamistaan ja tajuan, kuinka paljon hänestä pidänkään. En ole pitänyt kenestäkään niin paljoa. Mutta Antilla varmaan on ollut vaikka ketä. Miksei olisi ollut? Hän on komea ja itsevarma. Lisäksi hän pitää muista huolta ja on hyväsydäminen. Hänessä ei ole ilmaantunut vielä mitään huonoja puolia. Onkohan sellaisia edes?

Lopulta Antti sylkäisee tahnat altaaseen ja huuhtoo suunsa vedellä.
"Haluutko testata et tuliko varmasti puhasta?" ,hän virnistää minulle ja astuu lähemmäksi.
Joudun estämään itseäni, koska vessan ovi aukeaa ja Santeri tulee sisään.
Antti pitää katseensa minussa, aivan kuin eilen siellä bussissa. Melkein kuin häntä ei kiinnostaisi kukaan muu kuin minä.

Nähdessään minut Santeri kurtistaa kulmiaan.
"Mitä toi tekee täällä?" ,hän kysyy Antilta.
Nyt Antti ojentaa minulle kätensä. Minä tartun siihen, ja sitten Antti kääntyy Santeria kohti.
"Ei kuulu sulle" ,hän murahtaa.
En itse olisi ollut noin töykeä, mutta käy se näinkin.
Jätämme Santerin vessaan ja kävelemme käsi kädessä käytävään.
Vasta silloin Antti irrottaa ja katsoo minuun.
"Ootko sä hullu?" ,kysyn.
"Ainaki hulluna suhun" ,poika hymyilee. Hän sanoo sen vähän liiankin kovaan ääneen, joten minä yskäisen kovaa ja lähden kävelemään kohti eteistä. Kuulen Antin naurahtavan ja tulevan sitten perässäni.

°

Niklasta ei ole näkynyt koko aamuna, ja bussipysäkillä odotellessa vilkuilen nähdäkseni hänet. Minun täytyisi pitää välini hyvänä häneen, hänhän tietää minusta ja Antista.
"Viimeinki" ,Antti huokaisee vierelläni. Tajuan hänen tarkoittavan bussia, joka näkyy kaukaisuudessa.

Hyppäämme kyytiin, ja minä kävelen Antin perässä tuttuun tapaamme bussin perälle. Istumme takimmaisille penkeille, minä tällä kertaa ikkunapaikalle.
Bussi nytkähtää käyntiin, ja matka kouluun alkaa.
Tänään on pilvinen päivä. Tuntuu syksyltä, vaikka on vasta elokuu. Mielestäni elokuu on vielä kesää, mutta en minä uimaan enää menisi.

Huomaan vaipuneeni taas ajatuksiini, joten vilkaisen Anttia.
Hänen kasvonsa ovat sopusuhtaisen kauniit, ja silmät kullanruskeat. Hän on komea. Todella komea.

Antti huomaa katseeni, koska hän hymyilee hieman ja ujuttaa kätensä selkäni takaa vyötärölleni. Hän vetää minua lähemmäksi itseään. Pakko sanoa, että se aiheuttaa perhosia vatsassani. Jalkamme koskettavat, ja haluaisin vain suudella tuota poikaa.

Silloin ajoneuvo pysähtyy.

Vaihdamme nopean katseen Antin kanssa.
Kuulen bussikuskin puhuvan jotain, mutta puhe ei kanna bussin takaosaan. Antin ote minusta tiukkenee hieman.
Onneksi kuski ottaa käyttöönsä mikrofonin, jolla hän kuuluttaa:
"Olen pahoillani, mutta nyt näyttää siltä että rengas puhkesi."

Huokailuja ja kirosanoja kuuluu ihmisten seasta. Minuakin ärsyttää. Olisin halunnut olla ajoissa ensimmäisellä liikunnantunnillani. Sitä paitsi, lukion valinnainen liikunta on yhdessä muiden luokkien kanssa. Anttikin olisi siellä.

Näen bussikuskin hyppäävän kyydistä ja kävelevän puhjenneen renkaan luokse.

Katson Anttia, jolla on vakava ilme kasvoillaan. Hänen kulmansa ovat kaartuneet pohtivaan asentoon.
Sitten hän kuiskaa:
"Kävellään."

Ensin luulen häntä hulluksi. Kouluun on tästä ainakin kolme kilometriä. Aivan sama meidän olisi odottaa renkaanvaihdon ajan. Mutta sama kai se, ei pieni kävely Antin seurassa olisi niin huono idea.
Joten minä nyökkään vastaukseksi.

Me nousemme ja kävelemme peräkanaa ulos kyydistä.
Antti käy sanomassa kuskille jotain, ja sitten me lähdemme kävelemään tienvierttä pitkin.
Kun olemme tarpeeksi kaukana, minä tartun Antin kädestä. Poika vilkaisee minua ja suutelee poskeani hellästi.

Antti saa minut tuntemaan oloni tärkeäksi - ja silloin perhosetkin ilmaantuvat taas.