kyyneleet on tehty luusereita varten

18. luku

[ Adan näkökulma ]

Lucaksen tulo oli pilannut päiväni totaallisesti, joten päätin suoraan lintsata koko loppupäivän. Puhelimeeni oli tullut kymmeniä viestejä Irikseltä, vanhemmiltani sekä Ethanilta. Kaikki kyselivät et missä ihmeessä olin. Tällä hetkellä istun Starbuckissa, nurkkapöydässä. Siemailen kahviani ja katselen ohi kulkevia ihmisiä. Teen myös koulutehtäviä, etten jäisi ihan jälkeen muista. En halunnut mennä kotiin, saisin ihan varmasti kotiarestia tai vastaavaa.

Vastahakoisesti kävelen kotia kohti toivoen, että en saisi huutoja. Se olisi kyllä mahdoton toive. Avaan varovasti, mahdollisimman hiljaa ulko-oven ja astun sisään taloon. Hetken luulen jo, että ketään ei ole kotona enkä saisi huutoja, kunnes isä astelee eteiseen. "Missäs sitä ollaan oltu?" hän kysy ja hänen kasvoiltaan paistaa pettymys. "Anteeks, en pystynyt olla enää koulussa" mutisen ja lähden yläkertaan. "Hei, tuleppa takaisin! Et sinä näin helpolla selviä!" Isä huutaa perääni. Huokaisen raskaasti ja palaan alakertaan. "Miksi et ollut koulussa?" Isä kysyy tiukasti. En vastaa mitään. "Jos et vastaa niin saat viikon kotiarestia" tuo sanoo. Nyökkään ja lähden sitten äkkiä huoneeseeni. Ei helvetti, Lucas pilasi kaiken.

"Ada missä sä oot?" kuuluu huolestunut ääni puhelimesta. Olin vihdoin päättänyt vastata Ethanille, sillä hän oli soittanut kymmeniä kertoja ja laittanut lähemmäs sata viestiä. "Kotona" huokaisen. "Miks sä vaa lähit koulusta ekalla tunnilla, kuulin Irikseltä" Ethan kysyy. "Pitkä juttu" totean. "Jaksan kyllä kuunnella" Ethan kertoo ja hymähdän. "Okei..." aloitan.

"Siis mitä ihmettä?" Ethan huudahtaa kun olen kertonut hänelle kaiken. "Mmh" mumisen. "Mä tuun sinne" Tuo toteaa. Huokaisen syvään. "Et sä voi, mä sain arestia kun en ollu koulussa, enkä kertonut syytä" kerron surullisena. "Mä tuun ikkunan kautta" Ethan huikkaa. "Mit-" aloitan, mutta Ethan painaa vain punaista. No just, ajattelen.

Saan melkein sydänkohtauksen kun ikkunaani koputetaan. Nousen ylös sängyltäni ja avaan ikkunan. "Sä sit oikeesti tulit" naurahdan. "Joo" Ethan toteaa hymyillen. "Mut meijän pitää olla hiljaa, koska jos mun vanhemmat saa tietää, että oot täällä niin oon varmaan koko loppu vuoden arestissa" selitän. Blondi poika vain nyökkää ja hyppää sängylleni makaamaan. Kömmin hänen viereensä ja Ethan vetää minut lämpimään halaukseen. Makoilemme vain siinä, täydessä hiljaisuudessa. Hiljaisuus ei ole mitenkään kiusallinen, kummallakaan ei vain ole mitään sanottavaa.

"Ada, toin sulle puhtaita vaatteita" kuulen äitini äänen oven takaata. Vilkaisen nopeasti Ethania, luon tälle pahoittelevan katseen ja työnnän hänet sängyn alle. "Juu, voit tulla" vastaan äidilleni ja hän astelee sisään huoneeseeni. Jos hän nyt näkisi Ethanin, niin olisin kusessa. Luojan kiitos äiti vain laittaa vaatteet sängylleni pinoon ja lähtee. Ethan kömpii pois sängyn alta. Purskahdan nauruun, hän on ihan pölyinen. "Ens kerralla kun siivoot, siivot sitten myös sänkys alta" tuo mutisee.

**

Okei mitä, mun tarinalla on yli 2k lukukertoja ja tää on #11 romance kategoriassa (jos näin voi sanoa xd) niinku olette ihania puss🥰 Ja yritän nyt kun mulla on loma niin kirjotella enemmän:)