kyyneleet on tehty luusereita varten

5. luku

{Adan näkökulma}

Herään maailman ärsyttävimpään ääneen, herätyskellooni. Tiedän, todella kliseistä, mutta se vain on totta. Nousen ylös sängystäni ja katson kelloa, 6.45. Voi vittu, tänään olisi koulua.
Aamutoimeni tehtyä kello näyttääkin jo 7.55 ja on aika lähteä uuteen kouluun. Huokaisen syvään ja puen vanssini jalkaan. "Iskä, voitko heittää mut kouluun" kysyn isältäni, joka paraikaa (pliis kertokaa mulle et miten toi sana kirjotetaan xd) lukee sanomalehteä keittiössä. "Joo, menenkin samalla käymään hallilla kun pojilla on tänään aamutreenit, sillä illalla on tärkeä ottelu" isä selittää. Nyökkään vain ja avaan ulko-oven.
x
Tässä sitä sitten oltaisiin, uuden kouluni pihalla. Ois kiva saada ees yksi kaveri täältä, mietin toivottomana. En luota nykyään enää ihmisiin kovin helposti. Siksi minuun on aika vaikea tutustua kunnolla. Katselen koulunpihaa. Ihmisiä seisoskelee siellä sun täällä niin isoissa kuin pienissäkin porukoissa. Olin saanut jo lukujärjestyksen aikaisemmin, joten siitä minun ei onneksi nyt tarvitsisi murehtia. Vihdoin kellot soivat, minulla olisi ensimmäiseksi historiaa. Löydän luokan luo juuri ennen kuin opettaja on sulkemassa luokan ovea. "Sinä taidatkin olla uusi oppilas" opettaja sanahtaa katsellessaan minua. Nyökkään vaisusti. "Voit mennä istumaan vaikka tuonne Iriksen viereen" opettaja ohjeistaa ja takarivissä oleva tyttö nostaa kätensä. Istun tytön viereen ja hän hymyilee minulle. Sentään täällä ei vihata minua, ajattelen. "Moi mä oon Iris, niinkuin ope kertoikin juuri" vaaleatukkainen sinisilmäinen tyttö esittäytyy. "Mä oon Ada" kerron.

"Anteeksi, että oon myöhässä, mulla tuli vähän kiire treeneistä" tutun kuuloinen ääni keskeyttää opiskeluni...

huh vihdoin ja viimein jaksoin kirjottaa uuden osan. ei oo oikee ollu motivaatiota, mutta ehkä se kohta palaa takas lomaltaa:)