kyyneleet on tehty luusereita varten

19. luku

[ Adan näkökulma ]

Tänään en voisi enää lintsata sillä minut tapettaisiin jos vielä lintsaisin, joten nousen vastahakoisesti ylös sängystäni ja alan valmistautua kouluun. Vaihdan vaatteiksi vain reiälliset mustat farkut sekä Ethanin hupparin, jonkun harmaan. Laitoin sen hupparin siksi, että se tuo minulle jonkinlaista turvaa kouluun. Hiukset harjaan ripeästi ja jätän auki. Meikkaan perus arkimeikkini, eli vain ripset ja kulmat sekä huulikiiltoa.

Astun sisään vanhaan tiilirakennukseen, jota kutsutaan myös nimellä koulu. Ai et tiennyt, no nytpä ainakin tiesit. Kävelen kaapilleni ja huomaan siellä Iriksen. Tyttö moikkaa minua ja vastaan vaisusti jotain moin tapaista takaisin. "Jos saan kysyä, niin mikä se eilinen juttu oli?" Iris kysyy varovasti. "Lucas, on mun exä" huokaisen, kai minun oli pakko kertoa hänelle. Hän saisi sen jostain kuitenkin tietää. "No sehän on sitten perseestä" brunette vieressäni tuhahtaa ja luo minun hiukan säälivän katseen. Hymähdän vain ja otan kaapista ensimmäisen tunnin kirjat. Ruotsia. Se on ihan kivaa, vaikka en minä mikään kympin oppilas kuitenkaan ole. Astelen Iriksen ja muiden kanssa luokkaan istuen heidän viereensä, kuitenkin reunapaikalle. Opettaja on juuri sulkemassa ovea ja aloittamassa tuntia kun Lucas pyyhältää paikalle. Hän luo minulle virnistyksen ja käännän katseeni nopeasti pois. Luojan kiitos, tuo sentään istuu kauas minusta, ehkä myös siksi, että lähelläni ei ollut edes vapaita paikkoja.

Tunnin loputtua nousen ripeästi ja lähden luokasta Iris perässäni. Halusin vältellä mahdollisimman paljon Lucasta, tuo ahdisti minua jostain syystä todella paljon. "Mitä meillä on seuraavaksi?" Iris kysyy minulta. "Äidinkieltä" vastaan ja pieni hymy pyrkii huulilleni, kun muistan, että Ethan on samalla tunnilla. Saapuessamme luokan luo huomaankin jo tuon suloisen pojan ja hymyilen kuin mikäkin hullu. "Moi" tuo tervehtii. "Moi, pitikö tänään palauttaa se projekti?" kysyn. Ethan nyökkää. "Tuutko muuten katsomaan illalla meidän peliä?" Ethan puolestaan kysyy. "Vihaan jääkiekkoa" tuhahdan. "Mutta kyllä mä varmaan sun takia tuun" hymyilen. "Jes" Ethan iloitsee. Nauran tuon käytökselle kunnes hymyni hyytyy katseeni kohdatessa Lucaksen. Huokaisen syvään. "Mitä nyt? Mikä tuli?" Ethan kysyy hieman huolestuneena. Hän ei näe Lucasta, sillä on selin tuohon. Hetken mielijohteesta päätän halata Ethania. Tuo hiukan hämmentyneenä halaa takaisin. Lucas katsoo minua kysyväni ja käännän katseeni takaisin Ethaniin. "Ehitkö nähdä ennen peliä koulun jälkeen?" kysyn. " Joo, se pelihän on vasta illalla" Ethan toteaa. "Hyvä" totean ja lähden luokkaan, sillä opettaja on juuri saapunut.

Odottelen Ethania koulun ulkopuolella. Hänen pitäisi olla ihan kohta täällä, hänelläkin loppui tunti äsken samaan aikaan kuin minulla. Kuulen askeleita takanani ja ajattelen sen olevan Ethan, kuka muukaan se olisi? Käännyn ympäri hymyillen, mutta hymyni hyytyy. Tulija ei ollutkaan Ethan, vaan Lucas.

"Mitä vittua sä teet täällä?" tiuskaisen. "Tulin tapaamaan sua tietty" Lucas vastaa hymyillen epäilyttävästi. "No kerro asiasi" tuhahdan ja katson maahan. Tämä ahdistaa minua niin paljon, mutta yritän pitää itseni kasassa. "Mä haluun olla sun kanssa taas" Lucas kertoo ja astuu askeleen lähemmäs minua. Hätääntyneenä peräännyn kunnes törmään seinään. Voi vittu, olin ansassa. "Mä en halua sua enää mun elämään! Sä petit mut enkä anna ikinä anteeksi!" Huudan tuolle päin naamaa. Lucas astuu vielä lähemmäs. Välissämme oli enää muutamia kymmeniä senttejä. "Unohdetaan menneet" Lucas kuiskaa ja kurottautuu eteenpäin. "Ei" vapisen pelosta. "Tässä ei kysytty sun mielipidettä" Lucas murahtaa ja tarttuu käsistäni kiinni etten pääsisi menemään, enkä voisi vastustella häntä. "Älä" vaikeroin. Lucas ei kuuntele, vaan kurottautuu eteenpäin kohti huuliani. Olin jo ihan varma, että kohta tuo ällöttävä kusipää suutelisi minua, kunnes joku repii Lucaksen irti minusta. "Mitä helvettiä sä luulet tekeväs" kuulen tutun äänen.