kyyneleet on tehty luusereita varten

24. luku

[Adan näkökulma]

tämä luku saattaa sisältää hieman ahdistavaa sisältöä, joten lukeminen omalla vastuulla.

*

"Ja mitähän vittua sä täällä teet?" huudahdan hieman paniikissa avatessani oven, sillä oven takana seisoi kukapa muukaan, kuin ihana ihana exäni.

"Tulin tapaamaan sua tietty" Lucas virnistää ja katson häntä järkyttyneenä kun hän tunkee ohitseni sisälle.

"Sulla ei ole mitään oikeutta tunkeutua tänne!" Huudan tuolle vihaisena ja osittain myös peloissani, sillä ketään ei olisi kotona.

"Mulla on oikeus just siihen mihin mä haluan ja nyt mä haluan vaan sut" Lucas murahtaa ja astuu lähemmäs minua, jonka seurauksena peruutan kauemmaksi, kunnes en enää voi sillä seinä tulee vastaan.

"Mi-mitä sä teet?" kysyn nyt oikeasti hieman paniikissa, kun tuo hullu poika on enää noin viisi senttiä kasvoistani.

"Mä haluun sut, vaan sut. Sä oot mun, etkä sen saatanan lätkäjätkän" Lucas kuiskaa korvaani viettelevästi ja värähdän inhosta.

Yritän työntää Lucasta kauemmaksi, mutta en onnistu siinä, sillä hän on tietenkin minua paljon vahvempi. "Vitun hullu, päästä musta irti!" huudan, kun hän tarttuu rajusti olkapäistäni kiinni ja työntää minut sohvalle.

"Sä ootkin kuumempi, kuin muistin" Lucas virnistää kavuten samalla päälleni ja alkaen suutelemaan minua.

Yritän huutaa ja työntää häntä pois viimeisilläkin voimillani, mutta hän ei luovuta vaan alkaa riisumaan minua.

Itken paniikissa Lucaksen riisuessa ja suudellessa minua, kun kuulen ulko-oven pamahtavan auki.

"Sä vitun hullu päästät mun tyttöystävästä irti saman tien tai mä soitan poliisin!" kuuluu tuttu ääni ja käännän katseeni Ethaniin purskahtaen vielä pahempaan itkuun.

"Sä et määrää mua" Lucas murahtaa kylmästi, mutta siinä vaiheessa Ethan hyökkää hänen kimppuunsa ja repii hänet pois luotani.

"Nyt sä lähdet tai mä soitan poliisit!" Ethan käskee niin vihaisesti, etten ikinä ole kuullut tai nähnyt häntä noin vihaisena.

Lucas myöntää vihdoin tappionsa ja lähtee pois. Ethan ryntää luokseni ja sulkee minut syliinsä.

"Luoja Ada, jos sä et olis tajunnut soittaa mulle kun se tuli, niin se ois voinu tehdä sulle vaikka mitä" Ethan sanoo todella huolestuneena ja pystyn kuulemaan paniikin hänen äänestään.

Nyökkään pienesti ja halaan tuota ihanaa poikaa, joka juuri pelasti minut hullulta exältäni. "Kiitos", kuiskaan niillä pienillä voimillani, jota minussa sillä hetkellä on.

"Mä oon niin niin pahoillani ton hullun puolesta. Jos on mitä vaan mitä voin tehdä, joka helpottaisi yhtään sun oloa, niin kerro" Ethan kertoo lempeällä äänellä ja silittää rauhallisesti selkääni rauhoittaakseni minua.

"Riittää kun oot vaan siinä" vastaan hiljaa.

**

Voi Ada parka :(

Nyt tuli vähän ehkä lyhyt luku, mutta halusin jättää sen tohon kohtaan :3

Kertokaa ihmeessä mielipiteenne, oliko liian ahdistavaa luettavaa vai ihan siedettävää? En tahtonut kirjottaa ton pidemmälle, ettei menis kuitenkaan liian ahdistavaksi.

Mutta miten teidän päivä meni? Toivottavasti hyvin <3

Tsemppiä kaikille näihin vähän vaikeisiin aikoihin, me kyllä selvitään tästä! <33