Sattuu katsoa onnea.
Olen surun katkeroima, kykenemätön iloitsemaan muiden puolesta.
Toivon kaikille epäreiluutta, sillä se on ainut mitä osaan ymmärtää.
En osaa ymmärtää myötätuntoa, tai iloa.
Jos en ymmärrä, en välitä.
En välitä olla iloinen puolestasi.
En välitä näkyvästä kivustasi, koska en osaa.
En osaa antaa kenenkään auttaa, enkä osaa antaa kenellekkään edes mahdollisuutta siihen.
Osaan kyllä auttaa, sillä olen irtautunut omasta elämästäni ja sen tapahtumista.
Irtautunut traumasta.
Rei'istä seinässä.
Huutamisesta autossa.
Hiljaa olemista.
Askeleiden muistamisesta.
Kiehuvasta raivosta, jonka sammutin kerta toisensa jälkeen pelon lamauttamana.
En pysty näkemään mahdollisuuksia.
Mahdollisuutta toivolle ja tulevaisuudelle.
Mahdollisuutta minulle.
Mahdollisuutta oikeasti välittää.
Kokea elämää pysyvänä, eikä vain kuluvana hetkenä.
Vuosia kivun jälkeen.
Mahdollisuutta ymmärtää onnea.
Olla normaali.
Olla kokonainen, eikä vain ihmisriekale.
YOU ARE READING
Haalean veden äärellä
Short StoryTW SISÄLTÖVAROITUS Ajatuksia elämästä, mielenterveydestä, kuolemasta, kivusta ja kaikesta sen välillä. Puran tyhjyyttä ja pahaa oloa tähän joten iso TW ihmisille, jotka eivät sellaista halua lukea.
