Huudan apua joka sanalla jonka sanon, mutta kukaan ei kuule. Joka askeleella toivon olevani lähempänä kuolemaa, sitä ikuista unta josta olen vuosia haaveillut.
"Jaksan kyllä huomenna, jos tänään vain lepään".
Salaa toivon ettei huomista tulisi koskaan. Tiedän valehtelevani itselleni ajatellessani herääväni huomenna siihen, että kaikki on hyvin ja pystyn toimimaan normaalisti.
Puhun liikaa turhista asioista hukuttaakseni äänet päässäni. Vaadin oikeuksia muille, mutta tukahdutan ne itseltäni koska en tunne olevani niiden arvoinen. Olen oma paras ystäväni ja samalla oma veriviholliseni. Käyn parhaat keskusteluni yksin, yksin myös ajattelen ja koen synkimmät hetkeni. Yksin.
YOU ARE READING
Haalean veden äärellä
Short StoryTW SISÄLTÖVAROITUS Ajatuksia elämästä, mielenterveydestä, kuolemasta, kivusta ja kaikesta sen välillä. Puran tyhjyyttä ja pahaa oloa tähän joten iso TW ihmisille, jotka eivät sellaista halua lukea.
