Halaan itseäni tiukemmin, sillä pelkään murtuvani.
Pelkään, että rikkoudun palasiksi sängylleni, enkä ole enää korjattavissa.
Sydäntäni särkee, kuin liekit polttaisivat sitä hiljalleen.
Liekit eivät ole sellaisia, mistä rakastuessa puhutaan.
Nämä liekit satuttavat, mutta varmistavat että pysyn elossa.
Ne haluavat nähdä minun kärsivän.
Tanssin kyyneleet silmissä veitsen terällä.
Terä viiltää jalkoihini syviä haavoja, mutta tiedän särkyväni jos putoan.
Siksi vain puren huultani ja kärsin.
Kärsin ikuista väsymystä.
Jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.
Kukaan ei näe sitä kipua.
En voi kertoa sitä kenellekkään.
Jos päästän siitä pienenkin osan ulos, koko portti aukeaa.
YOU ARE READING
Haalean veden äärellä
Short StoryTW SISÄLTÖVAROITUS Ajatuksia elämästä, mielenterveydestä, kuolemasta, kivusta ja kaikesta sen välillä. Puran tyhjyyttä ja pahaa oloa tähän joten iso TW ihmisille, jotka eivät sellaista halua lukea.
