Yksi
Kaksi
Kolme
Nousen sängystä ja pidätän hengitystäni.
Tuijotan peilikuvaani silmiin niin kauan, kunnes näköni mustenee.
Korvissani soi ja tuntuu kuin kaatuisin kohta.
Katson tuttua huonettani, mutta yhtäkkiä kaikki siellä tuntuu vieraalta.
En tiedä missä olen.
En edes tiedä olenko elossa.
Olemassa.
Hengitänkö?
Kenen kättä kosken?
Miksi mikään ei tunnu miltään?
Huudan kuilun pohjalta, mutta kukaan ei kuule.
Kukaan ei näe.
Hakkaan päätäni seinään.
Tunne.
Ole.
Elä.
Huomatkaa joku, että minua sattuu.
Ja kun korvissani kuuluu enää vain sumua, laskeudun takaisin nukkumaan.
Päivä on taas kulunut, mutta en muista siitä mitään.
Ei kukaan näe.
YOU ARE READING
Haalean veden äärellä
Short StoryTW SISÄLTÖVAROITUS Ajatuksia elämästä, mielenterveydestä, kuolemasta, kivusta ja kaikesta sen välillä. Puran tyhjyyttä ja pahaa oloa tähän joten iso TW ihmisille, jotka eivät sellaista halua lukea.
