Mä itkin tänään.
Se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun mun tunteet näkyi ulospäin.
Tuntui kuin olisin noussut veden pinnalle pidätettyäni hengitystä pitkän aikaa.
En edes oikeasti muistanut miltä tuntuu itkeä ja huutaa niin kauan kunnes ei nää edes eteensä.
On ahdistavaa ajatella, kuinka ansassa mä oon oman pääni sisällä, kun itkeminenkin tuntuu suurelta ja merkittävältä jutulta.
Pelkään, että kohta nää tunteet taas katoaa, ja vajoan uudestaan pinnan alle.
Siellä on pimeää ja vesi ei ole kylmää, muttei myös lämmintä.
Kaikki on epämukavaa, surullista ja ahdistavaa, mutta kyyneleet ei vaan tule.
Tänään mä kuitenkin itkin. Paljon.
YOU ARE READING
Haalean veden äärellä
Short StoryTW SISÄLTÖVAROITUS Ajatuksia elämästä, mielenterveydestä, kuolemasta, kivusta ja kaikesta sen välillä. Puran tyhjyyttä ja pahaa oloa tähän joten iso TW ihmisille, jotka eivät sellaista halua lukea.
