hiton pelkuri

17

Perjantaina koeviikko lähti käyntiin liikunnalla ja pelkäämälläni keilaamisella. Vilma oli suostutellut minut laittamaan t-paidan, sillä hän ei kuulemma jaksanut kuunnella kuinka valitan siitä kuinka kuuma minulla on urheillessani paksussa hupparissa. Farkuista en kuitenkaan suostunut luopumaan, ja puin päälleni mustat farkut ja mustan t-paidan. Peilistä katsottuna näytin omasta mielestäni ihan siedettävältä.

Yritin tehdä hiuksilleni jotain, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Istahdin hermostuneena sängyn reunalle, ja vedin pipon päähäni. Vilman yökylään tuleminen sai minut jostain syystä hermostuneeksi. Minulla oli sellainen tunne, että tänään tapahtuisi jotain. 

-

"Okei, meille on varattu tää koko keilahalli kahteentoista saakka", Petteri Niemi selitti. 

Kello oli kahdeksan aamulla. Minua ei todellakaan oltu luotu tällaiseen. Hiuskriisini takia olin melkein myöhästynyt bussista, minkä vuoksi jouduin juomaan kahviani pahvimukista liikuntatunnin alussa. Ilman kahvia en nimittäin pystyisi viskomaan jotain helvetin palleroa näin aikaisin aamusta.

"Joudutaanko me oikeesti olemaan täällä neljä tuntia", kuiskasin Luukakselle, joka virnisti haukotellen. 

"Vissiin", hän totesi hiljaa, "saanko loput siitä kahvista? Laskin iha vitun myöhään sitä matikkaa kun kerranki osasin jotai."

Tunsin pientä ylpeyttä ystävääni kohtaan. Luulin, että hän oli taas pelaillut tietokoneella aamuun asti. Annoin kahvikuppini Luukakselle, joka siemaisi kahvia ja irvisti.

"Hyi saatana."

"Siinä on kauramaitoo", naurahdin, ja otin kahvini takaisin.

"Veetu ja Luukas, kunhan ootte saaneet kahvitreffinne päätökseen niin voitte varmaan tulla sitten minun kanssa."

Petteri Niemi seisoi edessämme, ja muu luokkamme oli näköjään jo lähtenyt etsimään sopivia kenkiä. Naamani karahti punaiseksi.

"Jos olisitte kuunnelleet, olisitte voineet jakautua kavereidenne kanssa keilaamaan", Petteri sanoi, "mutta saanpahan minäkin hyvää peliseuraa."

-

Hyvä puoli oli se, että en joutunut nolaamaan itseäni täysin Vilman edessä, niin kuin olin pelännyt käyvän. Huonompi puoli oli se, että jouduin sen sijaan nolaamaan itseni liikunnanopettajamme edessä.

"Eikö Veetu saanut tarpeeksi kahvia vai miksi ei suju?" Petteri kysyi hymyillen, kun marssin vihaisena istumaan saatuani kaadettua taas huimat kaksi keilaa. Luukas valikoi sopivaa palloa, ja siirtyi heittämään. Hän oli ihan hyvä keilaamaan, ja olikin siksi vain muutaman pisteen Petterin takana.

"Ei keilaaminen oo oikei mun juttu", puuskahdin. 

"Ei se varmaan ookkaa mukavaa jos ei oo koskaan oppinu oikeeta tekniikkaa", Petteri totesi, "suoraan sanottuna, tyttärenikin heittää paremmin kuin sinä."

"Miten se, mitä jonkun housuissa on, vaikuttaa siihen, miten hän osaa keilata?" tiuskaisin ja tuijotin Petteriä vihaisesti. Petteri nousi ylös sohvalta, ja virnisti.

"Ei se vaikutakaan", hän sanoi ottaessaan yhden painavimmista keilapalloista käteensä Luukaksen kaadettua kaikki keilat, "mutta Amalia on viisivuotias."

Luukas hekotti Niemen letkautukselle, ja vastaanotti tästä hyvästä potkun epämukavalta keilauskengältäni istuessaan viereeni sohvalle.

"Tuleppas Veetu tänne niin katsotaan yhdessä sitä heittämistä", Petteri huikkasi. Puuskahdin hermostuneena, mutta nousin ylös sohvalta ja kävelin keilaradalle.