hiton pelkuri

15

Aleksi auttoi minut sängylleni istumaan, ja istahti itse viereeni. Kaivoin puhelimeni taskusta, ja avasin Vilman snäpin. Hän oli laittanut minulle söpön kuvan, jossa oli rupeamassa nukkumaan. Yritin parhaani mukaan kirjoittaa vastaukseksi hyvää yötä, mutta kirjainten hypellessä ruudulla kirjoittaminen on hieman haastavaa.

"No mites teillä pupusilla menee, joko ootte harrastanu kiihkeetä seksiä?" Aleksi kysyi vieressäni.

"No ei olla, ja mitä vittua se sulle kuuluu? Ootko ite päässy testaamaan sen Mikaelan haisevaa pillua?"

Yllätyin itsekkin siitä, miten ilkeitä ja epätavallisen ronskeja sanoja päästelin suustani.

"Ei oo ketään Mikaelaa", Aleksi nauroi, ja jostain syystä tuntui, kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni, "mä vaan keksin sen että nään tuutko mustasukkaseks, ja näköjään tulit."

"Enhän."

"Älä huijaa."

En vastannut mitään, sillä tajusin Aleksin puhuvan totta. Miksi vitussa minua kiinnosti, ketä Aleksi pani, vaikka en itse halunnut häntä? Okei, tällä hetkellä kyllä halusin, mutta yleisesti en.

Aleksi laski kätensä takaisin reidelleni. Aivan kun hän olisi lukenut ajatukseni.

Toisella kädellään hän näytti minulle puhelimestaan jonkun jätkän kuvaa.

"Tossa on Mikael. Se on meiän koulusta, ja se on iha avoimesti homo. Sitä mä voisin käyäkkin 'testaamassa'", Aleksi sanoi, ja pyöritteli peukaloaan reittäni vasten.

"Miks? Tai siis, siitä vaan", sönkötin, ja join kulauksen vielä hieman jäljellä olevaa vodkaa.

"Pitäähän se nyt munki jostain saada seksiä" Aleksi mutisi, ja hänen kätensä liike muuttui aggressiivisemmaksi, "nyt kun säkin oot varattu ja ihan täys hetero."

Aleksi juoksutti kättään jalkaani pitkin ylemmäs ja pyöritteli sormiaan vyötärölläni. Nielaisin kauhuissani. Minä olin ihan vitun hirveä ihminen. Mitä Vilmakin ajattelisi, kun näkisi minut tässä vanhemman pojan kähmittävänä? 

Ja miksi vitussa tämä tuntui minusta niin helvetin hyvältä? 

"Tää on ihan vitun väärin", kuiskasin ääni väristen.

 Aleksi heitti puhelimensa sängylle, ja siirsi toisen kätensä toiselle puolelle vyötäröäni. Yhdellä, kevyen näköisellä liikkeellä hän nosti minut syliinsä, ja tuijotti minua suoraan silmiin. 

"Mä tiiän että tää on väärin, mutta tiiän myös että sä haluut tätä", Aleksi kuiskasi, ja kosketti kaulaani nenällään. Ihokarvani nousivat pystyyn, ja koetin parhaani mukaan taistella sisälläni palavaa himoa vastaan.

"Mä en oo -" 

"Shhhhh", Aleksi hiljensi minut painamalla sormensa huuliani vasten. Hän laittoi kätensä niskaani, ja veti kasvoni lähemmäs omia jumalolennolle kuuluvia kasvojaan. 

"Mä tiiän että sanoin että ei tipu Aleksia ennen ku myönnät olevas homo", Aleksi sanoi, "mutta mä haluan sua aivan saatanasti." 

Tuijotimme toisiamme ikuisuudelta tuntuvan ajan silmiin. Aleksin täydelliset silmät panivat minut nojautumaan kohti hänen huuliaan. Aleksi väisti suuteluyritystäni, ja työnsi päätäni kauemmaksi. 

"Myönnä ensin", hän sanoi ja tuijotti minua vaativasti.

"Ei oo mitään myönnettävää", puuskahdin, "sitä paitsi, eihän kukaan sunkaa kavereistas tiiä että sä oot homo!" 

Aleksin kasvot muuttuivat vaativista vihaisiksi, jopa raivostuneiksi. 

"Hiton pelkuri!" hän ärähti, ja tönäisi minut pois sylistään. Lennähdin holtittomasti lattialle, ja taisin lyönä päänikin johonkin, mutta jostain syystä se ei edes sattunut. Säikähdin vain Aleksin yhtäkkistä purkausta. 

"Mä en ehkä myönnä sitä muille, mutta mä sentään myönnän sen itelleni!" Aleksi tiuskaisi, ja nousi horjahtaen ylös sängyltä.

"Minä -" 

"Turpa kiinni!" Aleksin ääni kohosi huudoksi. Hän tuijotti minua suklaasilmät leiskuen. En ollut koskaan nähnyt ketään muuta kuin vanhempani niin vihaisena. Vihasin huutamista ja riitelyä. Koskaan ei tiennyt milloin vastapuoli laittaisi kätensä nyrkkiin ja antaisi palaa.

"Mä en halua olla sun kanssa enää missään tekemisissä", Aleksi sanoi jo hieman hiljaisemmalla äänellä, "jos sä et kerran voi myöntää olevas homo ja musta kiinnostunu nii ei mun oo mitää järkee enää ees yrittää."

Aleksi otti seinästä tukea, ja lähti hoippumaan kohti ovea.

"Mä lähen himaan", hän sanoi.

"Et sä nyt vittu kännissä lähe ajamaan", sanoin, ja ääneni meinasi särkyä. Humalatila tuntui haihtuvan päästäni paniikin ja pelon hiipiessä tilalle.

"Eihän siinä nyt mitää voi sattua, en mä nyt nii kännissä oo", Aleksi tuhahti halveksuvasti ja avasi huoneen oven.

Juuri noin isäkin oli sanonut ennen kuin lähti viimeiselle ajelulleen haisten viinalta, tupakalta ja petetyiltä lupauksilta. Kuulin taas pitkästä aikaa poliisien äänen ja äidin lohduttoman kirkaisun ja itkun korvissani.

"Aleksi!" huusin tärisevällä äänellä kyynelten valuessa pitkin kasvojani. Aleksi kääntyi katsomaan minua. Hänen kasvoistaan hehkui yhä pelkkää vihaa.

"Sun ei tarvii puhua mulle enää koskaan, muttet vittu lähe kännissä ajamaan!" 

Aleksi kurtisti kulmiaan, ja nojasi oven reunaan.

"Sä voit vaikka mennä äitin huoneeseen nukkumaan", sanoin, ja pyyhin kyynelten kastelemia poskiani paitani helmaan, "ja voit lähtee heti aamulla kotiis, mutta nyt et vittu lähe yhtään minnekkään."

"Fine." Aleksi mutisi, ja katseli minua. Hetken ajan luulin, tai rehellisesti sanottuna toivoin hänen tulevan luokseni, jotta olisin voinut painaa pääni hänen lämmintä rintaansa vasten ja unohtaa korvissani kaikuvat kirkonkellot ja papin teennäisen tuntuiset sanat. Aleksi kuitenkin vain ravisti päätään, ja painui sitten horjuen kohti äitini makuuhuonetta.

En ole koskaan tuntenut itseäni niin rikkinäiseksi, ahdistuneeksi ja yksinäiseksi. Annoin hengästyneelle itkulleni vallan, ja käperryin kerälle lattialle.

-

Yö tuntui todella pitkältä. En nukkunut oikeastaan ollenkaan, sillä paniikinomainen itkuni ei meinannut helpottaa mitenkään. Vodkapullon pohjat tyhjennettyäni hoipuin itkusta täristen ulos ja istuin kuistilla yöpakkasen kipristellessä ihoani vasten. Tuijotin pilvetöntä tähtitaivasta ja vedin keuhkoihini raikasta ulkoilmaa.

Sisälle palatessani vilkaisin kelloa, ja huomatessani sen olevan jo lähempänä aamukahdeksaa totesin nukkumisen olevan turhaa ja menin keittiöön mittaamaan jauhoja kahvinkeittimeen.

Olihan se tämäkin tapa välttyä krapulalta, jättää nukkuminen ja inhottava päänsäryntäyteinen herääminen kokonaan välistä.

Kaataessani kahvia jääkarhumukiini äidin huoneen ovi aukesi ja huonovointisen näköinen Aleksi rymisteli ulos huoneesta. Katselin Aleksia kulmat kurtussa. Aikoisikohan hän pyytää minulta anteeksi eilistä raivoamistaan?

Ei aikonut.

Aleksi haki hupparinsa olohuoneesta ja kiirehti eteiseen sanomatta minulle sanaakaan. Kuulin oven paukahtavan kiinni, ja keittiön ikkunasta näin Micran kaartavan nopeaa vauhtia pois pieneltä pihaltamme. 

Olinko oikeasti juuri menettänyt ihmisen, josta olisin voinut saada hyvän ystävän?