"Kolme tuntia näytöksen alkuun! Nyt vähän vauhtia siihen lavasteiden viimeistelyyn!"
Kari Virtasen huuto sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Kolme tuntia, ja sen jälkeen minun pitäisi olla hirviönä lavalla.
Kolme tuntia, ja veljeni, äitini ja hänen ah-niin-ihana Venäjältä palannut miesystävänsä istuisivat yleisössä katsomassa. Toivottavasti selvinpäin.
Kolme tuntia, ja poikaystäväni näkisi minut ensimmäistä kertaa lavalla.
"Vittu että jännittää", Luukas puuskahti, ja auttoi minua nostamaan hirviön linnan siluettia esittävän vanerilevyn ylös.
"No aijaa", naurahdin, "pääseekö se Siru muute kattomaan tätä ensi-iltaa?"
"Joo", Luukas mutisi, "sehän se just jännittää."
Kun olimme saaneet levyn nostettua, lähti Luukas auttamaan muita poikia muiden lavasteiden pystyyn nostamisessa ja minä kiirehdin Vilman ja tämän kavereiden avuksi valojen säätämisessä.
"No, joko oot valmis pussailemaan mua lavalla", Vilma naurahti hermostuneesti. Virnistin.
"Totta kai, kukapa ei nuin kaunista prinsessaa haluaisi pussailla."
"No ehkä sinä", Vilma totesi, "sulla on joku iha muu ku prinsessa mielessä."
Vilkaisin ympärillemme, mutta Alisa ja Hilma olivat sen verran kaukana etteivät voineet kuulla mitä puhuimme. Minua harmitti se, miten paljon minun piti salailla jopa omien kavereideni edessä, mutta kumpikaan meistä, siis minusta ja Aleksista, ei ollut vielä halunnut asiasta huudella. Iso osa minusta olisi kuitenkin halunnut kuuluttaa koko maailmalle, että Aleksi Kuusela on minun ja muut voivat pysyä hänestä kaukana.
Osa minusta halusi myös nähdä luokkamme tyttöjen ilmeet, kun he saisivat kuulla että klassikan komistus Aleksi olikin miehiin päin ja vieläpä Veetun kanssa yhdessä.
"Tuleekos tämä sun prinssi katsomaan meidän näytelmää?" Vilma kysyi hiljaa. Nyökkäsin ja virnistin typerästi.
"Tuleekohan se mustasukkaseks ku sä pussaat mua etkä sitä?" Vilma nauroi, ja sai minutkin nauramaan.
"Varmasti. Ja varsinki ku mulla on se superseksikäs hirviöasu päällä."
-
"Tervetuloa kaikille katsomaan meidän upeiden ykkösten valmistamaa Kaunotar ja Hirviö -näytelmää!" Karin mikrofonin voimistama ääni kuului esiripun toiselta puolelta. Hengitin syvään, ja näytin peukkua Vilmalle, joka seisoi jo valmiina keskellä lavaa ensimmäistä kohtausta varten.
"Pitemmittä puheitta, annetaan vuoro meidän mahtaville näyttelijöille ja nautitaan esityksestä!"
Nämä sanat poistivat minusta ne viimeisetkin Veetun rippeet, enkä enää ollut epävarma, kaapissa oleva homopoika vaan prinssi, joka oli rangaistukseksi itsekkyydestään muutettu hirviöksi ja pakotettu etsimään rakkautta.
-
Näytelmä sujui paremmin kuin yksissäkään harjoituksissa. Kaikki luokkalaisemme olivat lavalla kuin kotonaan, ja yleisö vaikutti runsaiden aplodien perusteella nauttivan esityksestä yhtä paljon kuin me näyttelijät. Erityisesti minun ja Vilman hempeilykohtaukset keräsivät aplodeja, mutta kaikista koviten aplodit raikuivat totta kai loppukumarruksen aikana. Kumarsimme Vilman kanssa käsi kädessä, ja kumartaessani näin äitini, Pertun ja Vladimirin takarivissä taputtamassa.
En kuitenkaan kerennyt huomata sitä yhtä silmäparia, jonka olisin kaikista eniten tahtonut huomata. Ehkä hän ei ollutkaan halunnut tulla, varmaan keksinyt parempaakin tekemistä kuin tulla katsomaan jotain lapsellista näytelmää.
Aplodien vaimettua ja yleisön jo alkaessa poistua tunsin käden olkapäälläni.
"Sähän oot hyvä näyttelijä", Aleksi sanoi. Käännyin ympäri, ja aplodien ja näyttelyn synnyttämän euforisen tunteen aikaansaama hymy leveni kasvoillani yhä leveämmäksi. Aleksi tuli kuin tulikin katsomaan.
"Kiva jos tykkäsit", virnistin. Aleksin silmät tuikkivat näyttämön kirkkaissa valoissa kauniisti, ja vatsassani tanssi perhosia. Minun Aleksini.
En kerennyt ajatella asiaa sen tarkemmin, mutta jokin koko illan tunnelmassa sai minut painamaan huuleni Aleksin huulille ja suutelemaan tätä kaikkien ihmisten keskellä, kaikkien nähdessä ja kaikkien huomatessa.
Suudelma oli lyhyt, mutta riittävän pitkä tekemään asian selväksi kaikille ympärillämme seisoville. Hymyni haihtui nähdessäni Aleksin ilmeen, kun irrottauduin suudelmasta. Hänen kasvojensa ilme oli sekoitus ahdistusta, pelkoa ja jopa raivoa.
"Mun pitää mennä", hän mutisi, ja ennen kuin ehdin sanoa mitään oli hän juossut pois teatterisalista.
Voi paska.
"No nyt mä ymmärrän miks sä jätit Vilman", Rebekka virnisti, ja käänsin katseeni Aleksin selästä kohti ympärilläni yhä rooliasuissaan seisovia luokkalaisiani. Kaikki tuijottivat minua, ja poskeni karahtivat punaiseksi kun tajusin, että kaikki olivat ihan oikeasti nähneet minun juuri suutelevan Aleksia.
"Jep", mutisin, ja vilkaisin Luukasta, joka ei sanonut mitään vaan lähti pukuhuoneeseen outo ilme kasvoillaan.
Voi paskojen paska.
En edes uskaltanut etsiä äitiä ja Perttua, vaan säntäsin parhaan kaverini perässä pukuhuoneeseen ja toivoin, että he lähtisivät kotiin ennen minua. Rukoilin mielessäni, että he eivät olisi nähneet typerää tempaustani.
"Miks et sä kertonu mulle mitää?" Luukas kysyi, kun tulin pukuhuoneeseen. Huokaisin syvään, ja käänsin katseeni lattiaan.
"Emmä tiiä", mutisin, ja Luukas ryhtyi riisumaan roolivaatteitaan nyrpeä ilme kasvoillaan.
Hirmu hauskaa. Juuri tätähän minä olin pelännyt. Kohta minulla ei ole enää yhtään ystävää
"Mä vaan pelkäsin miten kaikki reagoi", sanoin, ja kiskoin itsekin vaatteita päältäni, "enkä mä halunnu menettää mun kavereita."
Luukas nosti katseensa, ja hänen nyrpeä ilmeensä vaihtui pieneen, lempeään hymyyn.
"No et sä nyt mitää oo menettämässä. Mitä se kellekkää kuuluu onko sulla tyttö- vai poikaystävä?"
Hymyilin helpottuneena, ja hetken mietin, halaisinko Luukasta, mutta se tuntui hieman liian luonnottomalta. Emme muutenkaan halailleet, niin raukka vielä luulisi että rupean ahdistelemaan häntä.
"Se Aleksi ei vissii ilahtunu hirveesti", Luukas totesi, ja hymy haihtui kasvoiltani. Miksi minä edes stressasin muiden reaktioista, kuin se, jonka reaktiosta välitän eniten, ei ilahtunut asiasta lainkaan?
"Voi vitun vitun vittu", valitin hermostuneena ja puin omat vaatteeni päälle voidakseni lähteä selvittämään asioita Aleksin kanssa. Vilkaisin puhelintani toiveikkaasti, mutta Aleksi ei ollut laittanut minulle lainkaan viestiä.
"Se oli rohkeeta, Veetu", Vilma hymyili, kun tulin ulos pukuhuoneesta. Hymyilin Vilmalle, mutta en ehtinyt jäämään rupattelemaan hänen kanssaan.
"Hyvä, Veetu", Kari Virtanenkin toivotteli, "huippua että uskallat olla oma itsesi!"
Huiskautin kättäni kaikille, ja painelin ulos koulun salista. Bussipysäkille kiirehdittyäni olin jo melkein hyppäämässä bussiin, joka veisi minut Aleksin luo, mutta puhelimeeni kilahtanut viesti sai minut muuttamaan mieltäni.
voitko pliis tulla nyt kotiin ja vähän äkkiä??
mikä homma
Vladimir ja äiti.
-
Yllätyittekö tästä comebackista? Mä nimittäin yllätyin itekki :D
En voi luvata, miten kauan tää kestää sillä opiskelen tosiaan nykyään jo yliopistossa (!!!) ja menoja ja hommaa on vähän enemmän kun sillon pikku lukiolaisena kun tän oon alottanu.
ESTÁS LEYENDO
hiton pelkuri
Romance"Mä en ehkä myönnä sitä muille, mutta mä sentään myönnän sen itelleni!" - Hiton pelkuri on tarina erilaisuudesta, kavereista, nuoruudesta ja ennen kaikkea se on tarina rakkaudesta. - Huomioithan, että tarina sisältää päihteiden käyttöä sekä seksiä j...
