hiton pelkuri

1

"Hei, Veeti! Asiaa!"

Nostin päätäni kuluneesta matematiikan kirjastani, ja katsoin huutajaa pitkästyneellä ilmeellä. Taas tuo sama idiootti, Julius, en edes tajua miten hän on päässyt tähän lukioon.

"Se on Veetu, ei Veeti!" huusin takaisin toiselle puolelle luokkaa. Vaikka olin ollut Lumitin taidelukiossa jo kaksi viikkoa, eivät edes kaikki omat luokkalaiseni olleet vielä älynneet nimeni olevan Veetu. Joskus mietin, mikseivät vanhemmat vain laittaneet nimekseni Veetiä.

"Ihan sama. Ootko tulossa Laitisen bileisiin perjantaina?" Julius huusi. Vilkaisin vieressäni puhelinta selailevaa platinanvaaleatukkaista poikaa, Luukasta, josta oli jo näiden kahden viikon aikana muodostunut minulle hyvä kaveri.

"Ootko sä tulossa?" Kysyin Luukakselta, joka älysi nostaa katseensa kännykästään.

"Ai Laitiseen? Mä tuun jos sä tuut", Luukas vastasi. Käännyin takaisin kohti luokan toisella puolella istuvaa Juliusta.

"Tulossa!" huudahdin. Julius näytti peukkua, ja kääntyi takaisin kavereidensa puoleen. Avasin oman kännykkäni, johon oli tullut vain yksi snäppi, sekin kaksoseltani Pertulta. Pertun voisi sanoa olevan parempi versio minusta. Hän oli urheilullisempi, suositumpi ja vaikka olimme identtisiä, niin jollain käsittämättömällä tavalla hän oli paremman näköinen kuin minä. Ei sillä, että olisin katkera Pertulle, meillä oli tosi hyvät välit, ja kerroimme toisillemme melkein kaiken. Äitini vaan tuntui pitävän urheilulukioon hakenutta Perttua paljon parempana kuin minua. Hän olisi halunnut minusta urheilijan tai lääkärin. Mutta minä halusin näyttelijäksi.

-

Koulupäivän loputtua ajoin mustalla skootterillani pienen, valkoisen omakotitalomme pihaan. Heitin vihreän kånkenini naulakkoon, ja potkaisin kenkäni kenkätelineeseen. Keittiöstä kuuluvasta kälkätyksestä päätellen äiti oli jo tullut kotiin. Raahauduin keittiöön, jossa äiti selitti parasta aikaa jotain veljelleni Pertulle, ja hänen vieressään istuvalle tummatukkaiselle tytölle.

"Moro, Veetu. Tässä on Viola, mun tyttöystävä", Perttu sanoi, ja siirsi kätensä Violan harteille.

"Moi Veetu", Viola hymyili. Olin aikeissa vastata tervehdykseen, mutta ah-niin-ihana äitini keskeytti:

"Violasta tulee lääkäri!"

Olisin tiennyt ilman äidin mulkaisujakin, että hän haluaisi minun yhä vaihtavan koulua ja hakevan johonkin omien sanojensa mukaan tasokkaampaan lukioon. Pyöräytin silmiäni, ja kaivoin jääkaapista soijajugurtin. Äitini vihasi sitäkin, että olin vegaani, joskaan ei niin avoimesti kuin uravalintaani.

"Mä menen sitten perjantaina yhden Laitisen luo bileisiin", sanoin, ja lapoin mansikanmakuista jugurttia suuhuni.

"Oikeesti? Me ja muutama meidän kaverikin ollaan tulossa", Perttu näytti minulle peukkua.

"Bileisiin? Ei sitten mitään viinaa tai muita päihteitä siellä, ja kotona ollaan ennen kahtatoista!" äiti säksätti ja heristi etusormeaan. Ymmärsin todella hyvin, miksi hän oli paikallisen yläasteen vihatuin opettaja.

"Mä meen sen jälkeen Luukakselle", sanoin, vaikken ollut edes kysynyt asiaa kaveriltani. Luukaksella oli huomattavasti vapaammat säännöt ja kotiintuloajat kuin meillä. Ehkä se johtui siitä, että hän oli perheensä ainut lapsi. Ei hän silti ollut sellainen ylimielinen kermaperse niin kuin jotkut ainoat lapset. Ennen kuin äiti ehti väittää vastaan, sain jugurttini syötyä ja poistuin kiireesti takavasemmalle minun ja Pertun huoneeseen.

-

"Eikö sulla oo vielä tyttöystävää?" Perttu kysyi, kun makoilimme illalla sängyillämme. Minä tein huomisen läksyjä, ja Perttu selaili puhelintaan.