hiton pelkuri

12

Päivän viimeisen tunnin, biologian, jälkeen ajoin skootterillani Vilman mankin perässä kohti Saaristokaupunkia. En ollut usein käynyt täällä, sillä kukaan tuttuni ei täällä päin asunut. Vilman perheen talo oli pieni valkoinen omakotitalo, niitä nökötti siinä varmaan viisi samanlaista rivissä.

"Mooi!" Vilma hihkaisi avatessaan oven ja astuessaan pullantuoksuiseen taloon sisälle. 

"Moi kulta, oon täällä keittiössä!" kuului vastaus. Ääni kuului naiselle, oletin sen olevan Vilman äiti. 

"Vilma!" 

Ehdin nähdä vain vilauksella, kun kaksi lettipäistä pikkulasta syöksyi Vilmaa kohti ennen kuin he katosivat tytön halauksen alle. 

"Moi tytöt, oliko kiva päivä päikyssä?" 

"Joo! Me askarreltiin -" toinen tytöistä, silmälasipäinen, hiljeni nähdessään minut. 

"Kuka toi on", tyttö jolla ei ollut silmälaseja kuiskasi Vilmalle. Oletin Vilman siskojen olevan kaksoset, sillä he olivat silmälaseja lukuunottamatta lähes täsmälleen samannäköiset. 

"Tässä on Veetu, se on mun luokkakaveri ja se tuli meille tänään kylään", Vilma hymyili. 

"Moi", sanoin, ja hymyilin väkinäisesti pikkutytöille. En ikinä tiennyt, miten pienten lasten kanssa kuuluisi olla. Onneksi minulla ei ollut pikkusisaruksia. 

"Tässä on Veera ja Vuokko", Vilma esitteli siskonsa. 

"Onko Vilma sun tyttöystävä", silmälasipäinen Veera kysyi. 

"Millon te meette naimisiin", Vuokko kysyi heti perään, ennen kuin kerkesin edes avata suutani.  

"Tytöt, antakaa Vilman ja Vilman kaverin nyt tulla ensin sisälle ennen kuin alatte kysellä. Heillä on sitä paitsi varmaan nälkäkin koulun jälkeen", Vilman äiti sanoi tullessaan patakintaat kädessään keittiöstä. 

Jos tehtäisiin Disney-elokuva johon tarvittaisiin äitihahmoa, tässä olisi täydellinen esimerkki. Vilman äidillä oli huivi päässään, hän hymyili lämpimästi ja tuoksui aivan pullalta. Lisäksi hänellä oli vaaleanpunainen esiliina, johon oli kirjailtu haparoilla ompeleilla sana "äiti". 

"Sinä oot varmaan Veetu. Vilma on puhunu susta paljon", Vilman äiti riisui patakintaansa, ja ojensi kättään minua kohti käteltäväksi, "minä oon Helena."

Kättelin Helenaa, ja vilkaisin Vilmaa, joka tuijotteli varpaitaan posket punaisina. 

"Laitoin pullaa ja kahvia, voin tehdä jottain muutakin jos haluatte. Tein ekaa kertaa vegaanisia pullia, toivottavasti niistä tuli hyviä!" Helena selitti. 

"Äitiii, saahaanko mekin maistaa?" Vuokko kinusi tarraten äitinsä esiliinaan kiinni. Huh. Hankkisinkohan ikinä omia lapsia? 

"Saatte, mutta me voiaan mennä erikoisesti nyt olkkariin syömään. Annetaan Vilman ja Veetun olla kahestaan keittiössä", Helena sanoi, ja raahasi kaksoset olohuoneeseen viskaten ohi mennessään patakintaat keittiön pöydälle.

"Sori", Vilma naurahti ojentaessaan minulle vaaleansinisen, unikkokuosisen mukin. Kaadoin mukiin mokkamasterista kahvia, ja istuin valmiiksi katetun pöydän ääreen. 

"Mistä?"

"Mun porukoista. Ne on niin, äh, ei tee ikinä mieli tuua tänne ketään", Vilma selitti istuessaan minua vastapäätä. Hänen kahvimukissaan oli Tylypahkan logo, aivan kuin hänen paidassaankin. Vilma taisi olla kunnon Potter-fani.

"Mukaviltahan nuo vaikutti", hymyilin. En ollut tottunut valmiiksi katettuun pöytään tai iloiseen tervehdykseen koulun jälkeen. Tämmöisessä kodissa olisi varmaan mukava asua.