hiton pelkuri

11

Lukion toinen jakso oli jo huomattavasti rankempi kuin ensimmäinen, ainakin minulla. Lukujärjestykseni oli täpötäysi, sillä muiden aineiden lisäksi minun oli pitänyt saada ängättyä pakollinen liikunta ja ilmaisutaidon kakkoskurssi tähän jaksoon.

Minä vihasin koululiikuntaa. Vihasin jo ala-asteella, kun luistelutunnilla jouduin luistelemaan jonkun potkukelkkaa muistuttavan tuen kanssa, ja joukkuepeleissä kukaan ei halunnut minua joukkueeseen. Koko peruskoulun ajan minulta kysyttiin, miten olin niin huono liikunnassa kun identtinen kaksoseni oli siinä niin loistava. Yläasteella alkoi sitten homottelu, kun en osannut jotain hyödytöntä tennistä. En kyllä ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, mitä tekemistä homoudella on liikuntakykyjen kanssa. Onhan Aleksikin homo, ja silti todella hyvä maalivahti. Ainakin niiden Aleksin instagramissa olevien videoklippien perusteella hän oli todella hyvä jalkapalloilija.

Ensimmäinen kakkosjakson maanantaiaamu alkoi onneksi ilmaisutaidolla. Jos maanantaiaamu olisi alkanut liikunnalla, olisin todennäköisesti tehnyt mitä vaan ettei olisi tarvinnut lähteä kouluun. Näytelmäharjoituksemme sen sijaan etenivät hyvin, sillä olimme hieman edellä Virtasen Karin laatimasta harjoitusaikataulusta. Näytelmä oli määrä esittää joululoman alkamispäivänä, johon oli vielä viikkoja aikaa. Olimme kuitenkin jo hyvässä vauhdissa, ja lähes jokainen kohtaus oli käyty jo ainakin kerran läpi. Tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta pidin teatteriporukastamme, toisin sanoen luokastamme, todella paljon. Monet harrasteteatteriryhmäni olivat olleet täyttä kaaosta, ohjaajan ja näyttelijöiden kiistelyä, viime jetken muutoksia sekä puolitiehen jääneitä harjoituksia. Ilmaistutaidon tunneilla harjoitukset olivat ihanan järjestelmällisiä, kaikki keskittyivät esityksen harjoitteluun ja ryhmän yhteishenki oli parempi kuin hyvä. 

Tänään harjoittelimme kohtausta, jossa Belle, eli Vilma, tulee etsimään isäänsä, eli Kasperia, hirviön linnasta. Minun tehtäväni oli seisoa Ninan, joka esitti Könni-kelloa, kanssa paikallani kunnes Vilma käveli ohitsemme. 

"Tyttö, linnassa!" kuiskasin kovaan ääneen Ninan suuntaan. 

"Älä elättelee turhia toiveita, Lumiere", Nina puuskahti, ja puhalsi tummanruskeita kiharoitaan pois naamansa edestä, "hirviö on elänyt yksin jo niin kauan, ettei hän varmasti kykene enää rakastamaan!"

"Rakkaudelle on aina paikka, kenen tahansa sydämessä. Meidän tehtävämme on saada hirviö ottamaan tytön rakkaus vastaan!" selitin Ninalle, ja heti perään toiselta puolelta lavaa kuului Vilman aidosti hätääntyneen kuuloinen kiljaisu:

"Isä!" 

"Shhhhh", Kasper hyssytteli lattialla maaten, "hi-hirviö, se voi kuulla -" 

"Kuka kehtaa tunkeutua linnaani kutsumatta!" Juliuksen ääni kuului verhoista. Kasper painoi kätensä korvilleen, ja Vilma nosti päänsä. 

"Minä. Belle. Tulin pelastamaan isäni!" hän sanoi, ja vilkuili pelokkaasti ympärilleen. Julius astui esiin verhoista. 

"Päästän isäsi, jos suostut jäämään tänne hänen sijastaan -" 

"Suostun", Vilma sanoi. 

"Ei, Belle!" Kasper rääkäisi. 

"Iäksi", Julius kuiskasi, ja verhot sulkeutuivat. Kohtaukseen kuulumattomat luokkalaiset taputtivat meille katsomosta. 

"Olette te kyllä mahtava porukka. Saatte olla ylpeitä itsestänne. Ensi kerralla ruetaan suunnittelemaan lavastusta ja puvustusta, jotta voimme alkaa harjoitella näytelmää kokonaisuutena", Kari Virtanen selitti, ja koulun kello soi aamun tuntien loppumisen merkiksi. 

"Sä näyttelit hyvin", Vilma tuli sanomaan minulle kävellessämme ulos salista.

"Samat sanat", hymyilin. Vilma korjasi silmälasejaan, ja hymyili takaisin.