Kaupungin Varjo

Luku 5 - Hetki ennen aamua

Lähdin jonkin matkan päähän ennen kuin pysähdyin yhdelle korkeimmista talojen katoista katsomaan kaupunkia. Aurinko nousi kaukana horisontissa. Solertauh näkyi joen toisella puolella kukkulan päällä. Luimistin korviani sen nähdessäni ja tuhahdin halveksuen. Siellä salamurhaajat piileksivät.

Muutin muotoani ja aloin pukemaan päälleni välittämättä hyisestä pakkasilmasta.

Juuri kun sain kaikki veitset paikoilleen, nenääni kantautui veren lemu. Olin hetkessä liikkeellä. Haistoin veren ja kaksi tuttua hajua. Kaksi salamurhaajaa, Nichoth ja Curo, joka oli se Bresvickin kanssa Verwasissa liikkunut murhaaja. Veren hajun keskellä oli nuoren tytön pelon tuoksu.

En pysähtynyt ajattelemaan, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi. Minä vain juoksin, liu'uin yhdeltä katolta toiselle kaupungin rinteessä ja lopulta pudottauduin petomaisen nopeasti ja ketterästi alas katkaisten nuoren vaalean maantienväriset hiukset omaavan arpisen tytön perässä juosseiden salamurhaajien tien.

Molemmat katsoivat minua ensin raivoissaan heidän tehtävänsä keskeyttämisen vuoksi, mutta minut tunnistaessaan heidän kasvoilleen levisi viekkaat, tyytyväiset virneet. Curo katsahti Nichothiin siristäen silmiään. "Suunnitelmiin taisi tulla muutos."

Virnistin heille samalla mitalla.

"Tulkaa vain", sähähdin ja heti kun kaksikko lähti liikkeelle, olin jo heittänyt neljä veistä, joista kaksi upposi Nichothin olkapäähän, yksi osui Curon reiteen ja yhden hän väisti nopealla liikkeellä.

Curo yritti hyökätä vasemmalta samalla kun Nichoth tuli oikealta. Ennakoin liikkeet, hyppäsin ilmaan ja loikkasin kummankin päiden päälle pamauttaen ne yhteen. Kun miehet kaatuivat, otin vähän väliä ja valmistauduin uuteen iskuun. Nichoth nousi ensin ja oli ilmeisesti lähdössä lähistölle piiloon jääneen tytön perään, mutta pysäytin hänet heittämällä ensin veitsen hänen jalkaansa huonon tähtäyksen vuoksi ja harpoin sitten lähemmäs. Olin juuri iskemässä veitset läpi hänen rinnastaan, kun kuulin Curon nousevan. Kiepsahdin ympäri ja heitin veitsen. Samassa tajusin virheeni. Osuin kyllä Curoa vatsaan, mutta olin kääntänyt Nichothille selkäni.

Kyynärpää iskeytyi terävästi takaraivooni ja rojahdin maahan.

"Perkeleen idiootti", Curo sähähti ja tunsin oman veitseni osuvan käsivarteeni huonosti heitettynä.

"Pyörtyikö se?" Nichoth mietti, kun en liikkunut hetkeen. Kuulin tytön kuiskivan lähes ääneti: "Nouse... Ole kiltti ja nouse."

"Varmaan. Ei se olekaan niin vahva kuin on annettu ymmärtää. No niin, viedään se Solertauhiin ja otetaan Schanilta palkkio vastaan", Curo kuului sanovan.

Samalla hetkellä, kun he nostivat minut käsivarsistani pystyyn, pomppasin jaloilleni, iskin kyynärpääni kummankin kasvoihin ja kun he sitä vähiten odottivat, iskin veitset kummankin sydämien kohdista läpi.

Käännyin ja astuin kauemmas katsomaan, kun he menettivät henkensä. Se ei tapahtunut liian hitaasti ollakseen julmaa, mutta se ei myöskään tapahtunut niin nopeasti, etten olisi ehtinyt nauttimaan siitä.

Sitten otin veitseni takaisin ja hieroin kivusta jomottavaa päätäni samalla kun raahauduin kohti paikkaa, jossa tyttö oli piilossa. Haistoin hänen pelkonsa, joten yritin itse vaikuttaa mahdollisimman vaarattomalta - mikä oli minun kohdallani lähes mahdotonta.

"Ei hätää. Mä en aio satuttaa sua. En koskaan", sanoin hiljaa ja istuin sitten sen laatikkopinon eteen, jonka sisään jäävään tyhjään tilaan tyttö oli piiloutunut. Hän haisi kauttaaltaan vereltä, mutta se ei ollut hänen omaansa. Tyttö kömpi eteenpäin kultaiset silmät hehkuen pimeässä.

"Oletko sä hyviksiä?" hän kysyi heiveröisellä äänellä. Arvioin hänen iäkseen ehkä kahdeksan vuotta. Hän todella oli veren peitossa. Se oli aikuisten verta.