Kaupungin Varjo

Luku 17 - Alkava aamu

Kun viimein pääsin joen jään läpi ja kynsin itseni sen päälle, pois vedestä henkeä haukkoen ja nousin seisomaan, tajusin kuinka paljon jalkani sattui. Enhän ollut murtanut sitä?

Nousin lähes heti käpälilleni, ravistelin pahimmat vedet turkistani ja syöksyin uudelleen juoksuun. Jalka toimi, mutta tuntui siltä, kuin se olisi hakattu ja revitty verille.

En jaksanut tarkkailla järin hyvin ympäristöä, minä vain juoksin ontuvin ja väsynein askelin.

Kun saavuin Kaartin majoitukselle, kaaduin maahan ja menetin kai tajuni.

Nostin uupuneena päätäni ja katsoin ympärilleni silmiäni räpytellen. Pyk, Liam ja Robin istuivat luonani katsoen minua huolissaan. Robin ja Liam vilkaisivat toisiaan mietiskellen.

"Mitä nyt?" kysyin karhealla äänellä. Olin ilmeisesti muuttunut ihmiseksi.

"Missä sä olit?" Liam kysyi.

"Me luultiin sun palanneen Iveran luo, mutta Naliq on ollut palatsin suunnalla siitä asti, kun sä palasit, eikä hän ollut nähnyt mitään", Robin lisäsi.

Olin kampeamassa itseni pystyyn, mutta Pyk painoi minut takaisin alas.

"Älä liiku, mä sain juuri hoidettua sun jalkasi. Se oli mennyt polven kohdalta paikoiltaan ja siinä oli pari murtumaa", hän selitti.

"Oli?" tuhahdin. Pyk huokaisi pienesti.

"Mä korjasin murtumat, mutten tiedä, kuinka pitävä se jalka on", hän selitti. Kohotin kulmaani tavalla, joka kertoi, että halusin Pykiltä kunnollisen vastauksen. Hän pyöräytti silmiään. "Mulla on kyky hyödyntää yrttejä parantamiseen - erilaiseen, kuin mihin kaikki pystyvät tai mihin parantajameghat pystyvät", hän vastasi viimein. "Mä en ole aiemmin käyttänyt sitä taitoa isoihin vammoihin, joten sä et ole edes huomannut." Räpäytin silmiäni.

"Toinen puoliverinen", murahdin hetken kuluttua. Asia kyllä selitti, miten Pyk osasi parantaa vammat niin hyvin. Ehkä Benitillä oli sama kyky, ajattelin.

"Nelia, mitä tapahtui?" Pyk kysyi viimein.

"Mä lähdin haastamaan Schanin ja tiukan paikan tullen hyppäsin samaan kammioon, johon Naimee mut ja Iveran viskasi. Arvioin hypyn niin huonosti, etten laskeutunut lattialle, vaan aivan vesirajaan. Jalka iskeytyi kiviseen kulmaan", selitin tiivistetyn version.

"Lähdin haastamaan Schanin?" Pyk ärähti. Kohautin olkiani viattomana.

"Olisin tappanut, ellen olisi ollut liian väsynyt", vastasin venytellen. Katsoin ympärilleni. "Kuinka kauan mä olen ollut tajuton?"

"Muutaman tunnin. Sut piti nukuttaa varmuuden vuoksi. Mutta niin, seuraava päivä ehti jo alkaa. Kello on kuusi - aamulla", Liam kertoi. Nyökäytin päätäni huokaisten raskaasti. Päivä aikaa. Yksi päivä enää ennen juhlia, jotka saattaisi päättyä verisesti.

"Voinko mä kävellä?"

Pyk katsoi minua kurtistaen hieman kulmiaan ja mutristi suutaan tavalla, joka kertoi siitä, että vastaus oli kieltävä. "Et vielä. Katsotaan, jos illalla sitten." Nähdessään kiukkuisen ja tyytymättömän ilmeeni, hän lisäsi naurahtaen pienesti: "Jos et lepää nyt, jalkasi ei ehkä tule ikinä kuntoon. Sitten saat luvan jäädä ehdottomalle eläkkeelle."

Mulkaisin Pykiä tympääntyneenä, mutta vein sitten huomioni muualle. Katsoin ympärilleni kiinnostuneena. Väki näytti päällepäin elelevän rakennuksessa aivan kuten aiemminkin, mutta heistä huomasi, miten he valmistautuivat seuraavaan päivään.

"Ivera ilmoitti, että prinsessa vartijoineen odottaa Kaartia palatsiinsa jo tänään. Kek puolestaan totesi, että Kaartin täytyy tämän kaaoksen jälkeen palata junalla Verwasiin, sillä Wernan antama aika on ihan kohta loppu", Robin kertoi katsellen myös tilaa.

Ryhmien johtajat, Wylan ja - kappas vain - Larez olivat yhdessä nurkassa keskustelemassa. Heidän luonaan oli myös joitakin tarkkailemassa ja partiossa lähipäivinä käyneitä. Siristin silmiäni tyytyväisenä. Cerren oli kuunnellut ja saanut Larezin mukaan.

"Hän toimii sivusta. He hankkiutuvat palvelusväkenä ja esiintyjinä juhliin ja osa jää palatsin ulkopuolelle tarkkailemaan", Pyk sanoi kuin lukien ajatukseni. "He ovat mukana tässä ja suostuvat auttamaan."

Räpäytin silmiäni vastaukseksi ja painauduin tiiviisti makuulle.

"Saanko vähän olla rauhassa?" murahdin. Liam ja Robin suostuivat lähtemään, mutta Pyk vain naurahti ärsyttäen tahallaan minua.

"Et tosiaankaan. Jos sä lähdet ikuisuudeksi nuoli selässäsi liikkeelle ja heti sen jälkeen lähdet tappelemaan entisen pomosi kanssa ennen kuin lähdet vieläpä hyytävään veteen uimaan, sä todellakin aiot lähteä tuossa kunnossa."

Irvistin ja kirosin ääneen. Pyk luki suunnitelmiani.

"Niinpä", hän puhahti.

Seurasin katseellani kolmen armishgun partiota, joka tuli sisään rakennukseen. Andet, Oova ja Kaib, Kaartin ainoa megha, eli magiaa taitava ihminen, yksi muodonmuuttaja ja Kaib oli normaali ihminen. Andet ja Kaib lähtivät muiden joukon jäsenten luo, mutta Oova suuntasi nurkassa yhä puhuvien johtohenkilöiden luo ja puhui heille niin hiljaa, etten minäkään kuullut heitä.

Tuhahdin ajatukselle siitä, että olin viettänyt liikaa aikaa Kaartin luona, jos kerran muistin lähes kaikkien Garesjekissä olevien nimet.

Pyk tönäisi minua kevyesti herättäen minut ajatuksistani.

"Lepää sä - mutta ei huolta, joku vahtii sua sitten koko ajan", hän sanoi virnistäen ja taputti päälakeani kuin koiraa. Niinpä päätin napauttaa leukojani niin, että melkein purin häntä. Nyrpistin nenääni ja käperryin kippuralle mekkomainen paita ja peitto päälläni. Hautasin nenäni hännäntupsuuni ja suljin silmäni levon tarpeessa.