Kaupungin Varjo

Luku 13 - Parelltar

Kun saavuimme Kaartin majapaikkaan, kukaan ei aluksi huomannut nuolentynkää selässäni, kunnes riisuin turkiskeepin ja Robin sattui huomaamaan veren selässäni.

"Mitä tapahtui?" Liam, joka oli myös huomannut sen, huudahti.

"Missä Pyk on?" Cerren kysyi. Robin katsoi ympärilleen.

"Hän taisi lähteä prinsessan palatsille", hän sanoi lopulta. Cerren huokaisi raskaasti, muuttui sudeksi ja pinkaisi juoksuun. Seurasin katseellani, kuinka hän lähti ulos. Olin tyytyväinen siitä, että Liam ja Robin käsittivät pysyä poissa asiasta.

Huokaisin raskaasti ja täysin pokkana, vailla kiirettä mihinkään minä astelin pöytänä käytettyjen laatikoiden luo ja otin jonkun nenän edestä kulhon jotain ruokaa. Tämä joku oli Wylan, joka kääntyi kiukkuisena aikeissa repiä kulhon minulta, kun hän huomasi nuolentyngän selässäni. Hän katsoi tynkää koko sen ajan, kun astelin vakiopaikalleni yhdelle huoneen seinustalle ja irvistin kivusta laittaessani tottumuksesta selkäni seinää vasten. Nojauduin eteenpäin, enkä piitannut Wylanista, joka harppoi minua kohti, vaan aloin syömään rauhassa - yhdellä heittoveitselläni.

"Ota itse lisää ruokaa", murahdin kulho sylissäni ja kauhoessani siitä pahanmakuista mönjää suuhuni. Ei sillä väliä, mitä se oli. Minun oli nälkä ja jos söisin, saisin ehkä haltijavereni parantamaan nuolen tekemän haavan. Tosin se, että nuolenkärki oli yhä luiden välissä haavaa parantaessa, johtaisi ehkä siihen, että selässäni olisi kolo nuolen irtoamisen jälkeenkin.

"En minä sitä, vaan että tuo selkä täytyy hoitaa. Kun etsimme Iveran, hän ei oikein arvosta, jos kerromme sinun, hänen tyttöystävänsä, kuolleen tulehtuneeseen haavaan", Wylan vastasi silmiään pyöräyttäen. Loin häneen silmäyksen, jonka merkitystä en osannut itsekään sanoa. Wylan kohotti kulmiaan. "Oletko salamurhaaja ja salamurhaajien kohde, joka ei pysty sanomaan jonkun olevan tyttöystäväsi?" hän naurahti pilkallisesti. Loin häneen tappavan silmäyksen, joka kieli siitä, että minä todellakin repisin hänet kappaleiksi, jos hän jatkaisi.

"Joka tapauksessa, mä en anna Pykin koskea muhun, joten etsippä joku toinen nyhtämään tuon nuolen irti tai anna asian olla", puhuin vaarallisen tyynesti, mutta Wylania se ei hetkauttanut, vaikka olisi ehkä pitänyt.

"Muistaakseni Pyk oli sinun uhrisi. Uskoisin, ettei hän ole tekemässä sinulle mitään", Wylan huomautti.

"Kostoksi?" tuhahdin.

"Enpä usko", Wylan vastasi. En vastannut mitään, söin vain loppuun ja odotin, että Wylan lähti.

Istuin hyvän aikaa seinällä seuraillen väen liikkeitä. Kaikki tuntuivat vilkuilevan minua jatkuvasti. Siltikään he eivät tuntuneet huomaavan, kun hivuttauduin vähitellen oven suuntaan. Hyvä. Nappasin erään tynnyrin päältä taas keeppini ja jatkoin huomaamatonta siirtymistä ovia kohti. Olisin voinut vain lähteä, mutta joku olisi huomannut sen. Halusin lähteä salaa, koska kaikkihan tiesivät, mihin olin matkalla.

Viimein tuli sopiva hetki, kun kukaan merkittävä ei katsonut minua. Livahdin äänettömästi ulos pakkasilmaan.

Kun astelin tietä pitkin, tein kaikkeni, jotta pysyin suorassa. Pian kiipesin katolle ja jatkoin kaupungin kiertämistä yläilmoista käsin kiroten selässäni pistävää nuolta. Olisi ehkä sittenkin pitänyt odottaa Pykiä...

Poliisiasema ei vaikuttanut oikealta, joten uskoin Iveran olevan jossain muualla. Kuten Kaartissa oli sanottu, ei Ivera luultavasti olisi myöskään palkkamurhaajien luona. Suuntasin siis palatsin suuntaan. Se tuli nopeasti näkyviin koreana isona rakennuksena keskellä kaupunkia. Ylihuomenna Alyan pitäisi saapua sinne, ellei olisi tullut viivästyksiä. Toisin sanoen ylihuomenna kärkkääksi, mutta hyväsydämiseksi sanottu Alya voisi todeta Iveran viattomaksi, mikäli tämä edes olisi viety Parelltariin, kuten olin aiemmin olettanut. Silti voisin ihan hyvin hakea tai ainakin etsiä Iveran ensin.