Kaupungin Varjo

Luku 24 - Jälkeen kaaoksen

Makasin isolla sängyllä. Pidin huolta siitä, että parantuva vamma ei koskenut mihinkään. Olin levännyt jo kauan ja hetkeksi olin unohtanut, miksi olinkaan edes päätynyt lepäämään prinsessan palatsin yhteen huoneeseen.

Sen jälkeen, kun vartijat olivat saapuneet, Alya käski ottaa kaikki tunkeilijat kiinni. Mikäli heillä ei ollut sinisiä kukkia, heidät oikeastaan sai ampua. Vaikka paikalle päätynyt Kalla oli vakuutellut minun olevan hyviksiä, oli hänkin ymmärtänyt, miksi Alya oli käskenyt viedä minut tyrmään. Olin tehnyt Alyan huoneesta joukkohaudan ja se kaikki, mitä Schan oli puhunut, puhui minua vastaan, vaikka olinkin Njoki Haflan, jonka Alya oli aikoinaan tuntenut.

Alya oli päästänyt kaartinsa dicharen, parantajameghan parantamaan kuolettavan vammani tarpeeksi pitkälle.

Siihen oli mennyt koko eilinen päivä ennen kuin pääsin asumaan palatsin asuintiloihin. Olin päätynyt juttelemaan Alyalle, vaikken tosiaankaan ollut sillä tuulella. Se uneni palatsista tosiaan oli totta. Alya nauraen sanoi muistavansa minut. Hän ja oikeastaan kaikki muutkin, eli Arrilenin shamaanin poika ja kuningassuvun, eli Vulkien lapset, jotka olivat serkuksia, olivat inhonneet minua silloin. Seuraava ja viimeinen vierailu oli kuulemma mennyt paremmin ystävyyden osalta, koska en ollut tunkeillut valtaistuinsaliin häpäisemään sitä ja härnännyt tahallani muita lapsia. Sain myös kuulla, että shamaanin poika, se mustatukkainen oli kuollut useampaa vuotta sitten mystisissä oloissa. Ilmeisesti jokin olento oli surmannut hänet, ken sitten tietää siitä enempää.

Makasin kyljelläni sängyllä jaksamatta liikkua. Ivera silitti selkääni ja makasi pitkällään minua vastapäätä.

"Olit hyvin lähellä menettää hallinnan", hän sanoi hiljaa. Hän puhui minulle ensimmäistä kertaa sitten edellisillan juhlien. En minäkään ollut hänelle puhunut.

"Olisi pitänyt tajuta, ettei sua voi lähettää hoitamaan tätä yksin. On silkkaa tuuria, että Schan halusi taistella yksin sua vastaan. Pyk vain täydellä sattumalla huomasi salamurhaajia, jotka lähtivät käytäviin ja Cerren päätyi vahingossa käytävään, jonka varrella oli vartijoiden ruumiit. Ilman niitä sattumia sä olisit kuollut", Ivera puhui vain puoliääneen.

"Tiedäthän, että mun täytyy ehkä lähteä ottamaan vanhempieni paikka. Mun ehkä täytyy ryhtyä Menyan, Neljän ja Nelian sijasta Njokiksi", sanoin hiljaa piittaamatta Iveran sanoista. Hän käänsi katseensa silmiini tuijotettuaan tyhjyyteen.

"Haluatko sä palata siihen ihmiseen - tai haltijaan?" Hän kysyi. Heilautin hännänpäätäni.

"Ehkä. Tai siis voisi sitä ainakin kokeilla."

"En tiedä, onko siitä sitten enää paluuta", Ivera epäili. "Luullaan, että Njoki on kuollut. Eli kun ilmaantuisit Njokina paikalle, kaikki eivät edes usko sun olevan se, ja vaikka sua uskottaisiin, et voisi enää sen jälkeen häipyä uudelleen."

Kohautin vain olkiani ja suljin silmäni.

"Totta. Velvollisuudet sikseen", murahdin ja puskin Iveran otsaa päälläni. Hän vain päästi pehmeän naurahduksen ja veti minut lähemmäs itseään halaukseen.

Ei kulunut kauaakaan, kun huonen oven takaa kuului raivokas koputus.

"Nelia, Ivera, te haluatte kuulla tämän", huusi Pyk toiselta puolelta.

"Tämä on tärkeää!" Cerren vahvisti.

"Päivän lehti tuli juuri", Liam selvensi kahden muun huutelut.

Ivera huokaisi raskaasti, nousi ylös ja lähti avaamaan lukitun oven. Liam, Robin, Pyk ja Cerren tulivat huoneeseen. Vääntäydyin selälleni ja raahasin itseni istumaan. Ivera tuli viereeni ja muut istuivat valtavalla sängylle muille paikoille.