Kaupungin Varjo

Luku 22 - Tulin saattamaan tämän loppuun

Oli vaikea arvioida ajan kulkua, kun hiivin hitaasti käytävissä käyden läpi kaikki piilopaikat. Kaiken lisäksi jalkaani särki nyt silmittömästi ja nilkutin aiempaa pahemmin.

Haistelin käytävän hajuja ja etsin tarkkaavaisesti salamurhaajien hajuja. Schan oli varmasti lähettänyt parhaimmistonsa tehtävälle, joten uskoin kaikkien hajujen olevan täysin tuttuja. Silti ketään ei ollut vielä löytynyt.

Kiipesin ikkunasyvennykselle verhojen taakse, kun olin huomannut vartijan lähestyvän kulman takaa. Olin saada sydänkohtauksen, kun huomasin jonkun olevan jo siellä piilossa. Minä ja Cerren peruutimme vaistonvaraisesti kauemmas toisistamme, mutta virnistimme tunnistaessamme toisemme. Raapaisin kaulaani ja kallistin päätäni sivulle. Cerren nyökäytti päätään. Vartija käytävällä.

Onko ketään näkynyt? Cerren kysyi viittomalla. Olimme muodostaneet mahdollisimman tavanomaisilla eleillä mahdollisuuden viestiä toisillemme. Tähän mennessä se oli onnistunut.

Ei vieläkään. Kuulemma vain yksi on pihalla, vastasin viittoen parhaani mukaan. Cerren nyökkäsi. Kosketin olkapäätäni. Cerrenin kukka oli tippunut. Hän vilkaisi kiireesti kohtaa, jossa hänellä oli kukka ollut ja kurkisti sitten verhon välistä käytävään.

Pitää mennä, hän viittoi ja lähti. Ilmeisesti vartija oli jatkanut matkaansa - tai hän oli sittenkin omia, vaikkei haissutkaan tutulta.

En ehtinyt edes jatkaa matkaa, kun kuulin hiljaisen, oven narahdusta muistuttavan vislauksen. Se ei ollut meidän merkkejämme.

Kurkistin verhon raosta juuri parahiksi nähdäkseni, kuinka silmänsä tappelussa - johon minulla ei ole arpaa eikä mitään - menettänyt Bresvick katosi kulman taakse. Sen enempää empimättä hyppäsin alas ja lähdin hänen peräänsä. Pidin huolen siitä, etten pitänyt ääntä ja että pysyin varmasti Bresvickin sokealla puolella. Hän oli selvästi menossa johonkin tiettyyn paikkaan, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, että olin paikalla.

Nenääni lehahti todella monien hajut. Minun oli päästävä eteenpäin, koska tiesin tarkalleen, mihin nuo muut olivat menossa ja minun oli päästävä sinne ennen heitä.

Päätin laittaa kokeiluun toisen Pykin antamista koruista. Repäisin korun kaulastani ja murskasin riipuksen nyrkissäni. Noudatin Pykin ohjetta ja heitin pölyn ilmaan ja lausuin mahdollisimman hiljaa sanat "artez curan", tietämättä laisinkaan, mitä ne tarkoittivat. Väristykset läpäisivät kehoni, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Kuitenkin tajusin, että minä hehkuin.

Kai se sitten toimi... Syteen tai saveen.

Astelin suoraan käytävään kerääntyneen joukon läpi. Karik, Bresvick, Tera, Curo ja muutama muu salamurhaaja eivät huomanneet minua lainkaan. Pidätin henkeä uskaltamatta liikuttaa mitään muuta kehoni osaa kuin jalkojani, jotka kuljettivat minut palatsin läpi. Seurasin tarkasti hajuja, kunnes löysin huoneen, jonka edessä oli kaksi vartijaa ja johon Alyan haju johti.

Varmistin, että olin yhä näkymätön ennen kuin astelin kohti ovea. Aikaa ei voinut olla enää paljon ennen kuin olisin taas näkyvä.

Pitäisi keksiä jokin harhautus...

Siinä minä seisoa nökötin vartijoiden välissä oven edessä ja yritin keksiä jotain.

Sitten tapahtui täydellinen sattuma.

Portaista jonkin matkan päässä könysi ilmeisesti humalainen mies. Hän kaatui käytävään paljastuen kulman takaa ja valitteli nenäänsä, joka oli juuri iskeytynyt lattiaan.

Vartijat harhautuivat juuri sopivasti, jotta saatoin livahtaa Alyan huoneeseen. Ovi oli kyllä lukossa, mutta sain sen auki sekunneissa.

Varmistin, että huone oli tyhjä ja päätin asettua huoneen ovesta katsottuna oikealla seinällä olevan ison pylvässängyn alle. En ajatellut sitä hyvänä piilona - vaikka sitäkin se tavallaan oli - vaan näin sen alta kaikkialle ja se oli tarpeeksi korkea, että saatoin syöksyä sen alta ketterästi mahdollisen tunkeilijan kimppuun.