Kaupungin Varjo

Luku 1 - Garesjekin kaksikko

Katselimme vaitonaisina kahvilan toisella puolella istuvaa kolmikkoa. Ivera oli huomannut heidät, kun he astuivat sisään sinne, joten olimme menneet perässä. Huput päissämme, aivan uusissa, mutta silti halvoissa vaatteissa me siirryimme istumaan toisen päädyn seinän luo ja kuuntelimme.

Oli kulunut viikko siitä, kun Pyk, Arlak ja Maryn olivat kuolleet, minä olin tappanut Naimeen ja taistellut lohikäärmettä vastaan, löytänyt toisen muotoni, saanut häntäni ja haltijakorvani ja me olimme nousseet joesta paettuamme salamurhaajien kartanosta, Solertauhista. Olimme hankkineet rahaa kaikenlaisilla tavoilla ja kätkeytyneet väen sekaan. Minä olin Menya ja tyttöystäväni oli Efa.

Ensimmäisen ulkona nukutun yön jälkeen olimme etsineet aina jonkun majatalon, hotellin, motellin tai minkä tahansa pirtin, johon pääsi nukkumaan, sillä yöt olivat kylmiä näin talvella.

Kaartin saavuttua olimme seurailleet heidän tekemisiään etäältä. Tiesimme heidän etsivän meitä, mutta emme voineet näyttäytyä.

Naimee nimittäin oli jo mädäntyvä ruumis, mutta Solertauhiin jääneitä palkkamurhaajia johti nyt kukas muukaan kuin Schan. Ja hän todellakin odotti meitä.

"Viikko on mennyt, eikä niistä tai muistakaan palkkamurhaajista ole näkynyt vilaustakaan", Wylan sanoi hiljaa, uupuneella äänellä.

Robin painoi kasvonsa käsiinsä ja huokaisi. "He ovat jossain. Täytyy vain saada joku haltija jäljittämään heidät. Me ei voida jättää Iveraa eikä Neliaakaan. Terez on kysellyt siskonsa perään ja käynyt perhetutuillaan kuultuaan meidän käyneen heidän luonaan Iveran ja Nelian kanssa", hän puhui hiljaa.

Wylan huokaisi. "Ne voivat olla missä tahansa. Entä jos ne ovat jo päässeet pois murhaajien luota ja lähteneet kaupungista? Niin tai entä jos molemmat ovat kuolleet tai Nelia on tap-" Liam potkaisi veljeään sääreen saaden tämän hiljenemään.

"Ei ikinä."

Ivera laski kätensä pöydällä olevalle kädelleni. Painoimme otsamme toisiaan vasten ja annoimme hengityksemme sekoittua. Emme vain voineet näyttäytyä oikeina itsenämme. Ja se oli suorastaan kivuliaan vaikeaa.

"Nelia ei ikinä tappaisi Iveraa. Se nyt on selvää", Liam sähähti veljelleen.

"Miten voit olla niin varma?" Wylan epäili.

Liam oli sanomassa jotain veljelleen jatkaakseen kinastelua, kun Robin tuli väliin.

"Nyt ei ole kinastelun aika! Ajatelkaa nyt. Täällä jossain on murhaajia, kuten kaikesta voi päätellä, ja ne kaksi ovat yhä hukassa, joten meidän täytyy pysyä valppaina ja hoitaa tämä kaikki kuntoon", hän puhui hiljaa. Wylan katsahti häneen komentavasti.

"Siis minun ja Kaartin täytyy. Te olette vain apuna, mutta pysytte sivussa", se oli käsky, jonka Robin ja Liam tulisivat kiertämään.

Menetin huomioni heidän keskusteluunsa, kun tarjoilija ilmaantui pöytämme ääreen. Nostimme molemmat päämme ja katseemme, minä kultavihreän ja Ivera jäänsinisen katseen, kuin Pykillä.

Tilasin nopeasti lämmintä kaakaota, Ivera kahvia ja kun tarjoilija lähti, kiinnitin huomioni taas kolmikkoon kahvilan toisessa päädyssä. Säpsähdin pienesti huomatessani Wylanin katsovan minua silmiin. Hymyilin tavalla, jolla en ikinä hymyillyt, joka teki vaikutelman kiltistä, nöyrästä tytöstä, ja otin sormiini yhden jo viikkoja kasvaneen tukkani kiehkuroista ja pyöräytin sen sormeni ympärille.

Wylan ravisti päätään ja käänsi katseensa Robiniin ja Liamiin. Hän oli luullut tunnistaneensa minut, mutta tyrmännyt sitten ajatuksen.

Virnistin Iveralle, joka nyökkäsi tyytyväisenä. Edes nuo kolme eivät saaneet tunnistaa meitä, koska se saattoi vaarantaa kaiken.