Kaupungin Varjo

Luku 15 - Muutoksia suunnitelmiin vai täydennystä?

Etenin hitaasti kohti paikkaa, josta olin tullut sisään, kun korvani tavoittivat jotain. Löysin katseellani juuri sopivan korkealla olevan ikkunasyvennyksen, jossa oli verho edessä ja kiipesin sille istumaan ja kuuntelemaan.

"...ei ole turvallista. Jos se tyttö puhuu totta-" jonkun miehen matala ääni puhui, mutta nuori nainen keskeytti hänet.

"Tietysti hän puhuu totta. Hän on Kaartin jäsen ja vieläpä johtaja tuon ikäisenä. Muakin nuorempana. Hän tuntui tietävän todella hyvin, mistä puhui. Tänne on kuin onkin tulossa murhaajia. Mun perääni." Ymmärsin puhujan olevan Alya. Prinsessa, jonka ei olisi pitänyt vielä olla saapunut.

"Nimen omaan, prinsessa. Teidän on palattava kotiin."

"Ei. Luotan teidän ja neiti Veckerlendin apuun. Sitä paitsi tunnen joitakin - vähän turhan monta - jotka ovat selvinneet ties minkälaisista jahtaajista. Juhlat pidetään, mutta vain suurella joukolla vartiostoa."

"Olen pahoillani vastaan väittämisestä, mutta en tiedä, voimmeko vapauttaa tarpeeksi vartijoita vahtimaan jokaista kolkkaa-"

En ehtinyt kuuntelemaan enempää, sillä hilpaisin pakoon huomattuani vartijan pihalla tihrustavan samaiselle ikkunalle, kuin jolla istuin.

Juoksin hiljaisin askelin käytävien poikki etsien kiireesti paikkaa, josta pääsi ylös.

Se, että liikuin turhan nopeasti ja huolimattomasti, kostautui siinä vaiheessa, kun käännyin mutkasta ja tajusin seisovani palatsin valtavan salin oviaukossa. Ehdin livahtamaan pylvään taakse, ennen kuin minua huomattiin.

Vilkuilin salia yllättyneenä. Jokin siinä oli todella tuttua. Uskoin, etten ollut ikinä käynyt siellä, mutta silti saatoin jopa tuntea, kuinka olin joskus astellut tilan poikki kuljettaen sormeani pylväitä pitkin ja kuinka olin istahtanut salin perällä olevalle valtaistuimelle huvikseni - tai jota kuta ärsyttääkseni.

Ravistin valemuiston mielestäni, varmistin ettei yksikään salin vartija katsonut minua ja sinkosin itseni takaisin käytävään melkoisen varmana siitä, että se oli tyhjillään.

Jossain vaiheessa oli aivan pakko pysähtyä, sillä tuntui, kuin palatsi olisi ollut loputon. Olin sekoittanut oman hajuni muihin hajuihin ja huomannut, että palatsissa leijuvat hajusteiden tuoksut peittivät kaikki mahdolliset hajut alleen.

Kirosin ja kiipesin samanlaiselle ikkunasyvennykselle kuin aiemmin. Katsoin tarkasti ulos ikkunasta. Olin palatsin takapuolella, ehkä ylimmässä kerroksessa. Minun kuuluisi siis löytää ovi rähjäisiin rappusiin, jotka johtivat vieläkin ylemmäs, josta puolestaan pääsisi kiipeämään siihen pieneen tilaan koristeikkunoiden takana. Hienoa. Aarrejahti alkakoon.

Pääsin kulkemaan täysin salassa käytävän poikki ja siitä seuraavaan käytävään.

Yhtäkkiä erään oven takaa tuli niin arvaamattomasti ja yllättävästi joukko palvelijoita, etten ehtinyt piiloutumaan. He näyttivät kiireisiltä ja suorastaan vauhkoilta. Pystyin vain kulkemaan heidän joukossaan ilman, että he huomasivat minua laisinkaan.

Katseeni kiinnittyi oikealle. Siinä oli sama, hieman muita ovia rumempi ovi, josta olin aiemmin kulkenut. Juuri oikean hetken tullen astuin sivuun ryhmästä ja sujahdin lukitsemattoman oven toiselle puolelle.

Ennen kuin huomasinkaan, olin jälleen katolla jumissa. Odotin odottamistani, mutta huomasin vartijan pyörivän yhdellä ja samalla seinustalla useita minuutteja. Ehkä he olivat huomanneet jonkun ulkopuolisen käyneen siinä ja laittaneet ylimääräisen vartijan partioimaan.

Piti siis hankkiutua toista kautta- tai sitten...

Hiivin näkymättömästi kattoa pitkin ulkonevan aulan toiselle puolelle, jossa ei juuri silloin liikkunut ketään. Potkaisin jäälevyä kengälläni ja se lähti liukumaan alas.

Palasin takaisin aiemmalle paikalleni ja heti kolahduksen kuultuaan edestakaisin rampannut vartija lähti aulan toiselle puolelle. Se oli minun hetkeni - ja käytin sen hyvin.

Tällä kertaa en jahkaillut, sillä tiesin, että heti aidan toisella puolella olisin kuivilla, vaikka minut huomattaisiinkin silloin.

Lähestulkoon tipuin alas katon korkeuksista ja syöksyin nurmikon poikki. Loikatessani ja osittain kiivetessäni korkean aidan yli, kuulin jonkun huutavan jotain palatsin suunnalla, mutta minä olin silloin jo aidan toisella puolella ja pinkaisin juoksuun.

Tein uhkarohkean tempun ja juoksin suoraan kohti kahta vartijaa, jotka olivat aikeissa katkaista tieni heidän juostuaan porteilta eteeni. Juuri viimehetkellä tein liikkeen sivulle esittäen kääntyväni oikealle ja kun he astuivat sivulle pysäyttääkseen minut, käännyinkin vasemmalle ja kiersin pöllämystyneet vartijat.

Kuulin huutoja perässäni ja askeleet kannoillani. Vetäisin hupun päähäni ja kiristin tahtia.

Vilkaisin taakseni jonkin ajan kuluttua. Oli myönnettävä, että säikähdin huomatessani, että minua tähdättiin aseella. Vartija tajusi kuitenkin laskea aseensa, kun pääsin alueelle, jossa oli paljon väkeä.

Viimein käännyin kahden talon välissä olevaa kivimuuria kohti. Sen alakulmasta puuttui pari kivenlohkaretta, joiden kohdalla oli jo pari päivää ollut lumeton, jäinen kohta. Ajoituksen täytyi olla täydellinen, sillä minun oli päästävä kokonaan muurin toiselle puolelle samoilla vauhdeilla ja toisaalta piti laskeutua todella matalaksi ajoissa ja hallitusti, jotten löisi päätäni.

Laskelmoin tarkasti ja osittain laskeuduin ja osittain kaaduin selälleni. Olkapääni osui kiviseinään vieressäni ja selkäni raapi maata. Silti pääsin kuin pääsinkin toiselle puolelle. En jaksanut heti nousta. Haukoin henkeä helpottuneena. Olin mitä todennäköisimmin päässyt pakoon ja juossut ennen sitä niin lujaa, kuin jaloistani pääsin.

Heti kun muurin takaa kuului meteliä, nousin ja pinkaisin jälleen juoksuun kohti Kaartin majoitusta.

Minulla oli seliteltävää, kun saavuin Kaartin majoitukseen. Minulla oli vastassa ilkeästi mulkoileva Wylan ja huolestunut ja kiinnostunut Pyk.

"Hassu juttu. Cerren saapui kuin tuli hännän alla luokseni ja kertoi, että sua oli ammuttu selkään. Silti, kun tulin tänne, olit sä ollut jo kymmenisen minuuttia poissa", Pyk aloitti. Hän katsoi minua päästä varpaisiin ja kallisti päätään hieman. "Kukaan ei vaivautunut lähettää ketään perääsi, mutta ehkä olisi pitänyt, sillä tännehän sä nyt saavuit", hänen katseensa vakavoitui, "kahdeksan tuntia myöhemmin."

En osoittanut mitään katumuksen merkkiä. Kohotin vähän leukaani ja räpäytin silmiä kertoakseni, että kuulin ihan hyvin, mitä hän puhui. Raotin suutani ja näytti hetken siltä, kuin olisin yrittänyt huutaa ääneti ja aloin sitten puhumaan mahdollisimman hillityllä, tosin hieman värisevällä äänellä.

"Mä menin palatsiin. Vei lähes kaksi tuntia päästä edes sisälle, varmaan tunti päätyä vankityrmään ja todeta, ettei Ivera ollut siellä. Sitten löysin hänet ja sain tietää, ettei mitään hätää ollutkaan! Kun viimein pääsin ulos palatsista, sain vartijat perääni ja olen joutunut välttelemään heitä viimeiset ainakin neljä tuntia."

Pyk katsoi minua pitkään ja rypisti hieman otsaansa. "Ivera asuu prinsessan palatsissa, hän on kertonut kaiken ja silti prinsessa pitää juhlansa? Lisäksi hänenhän kuului saapua ylihuomenna", hän puhui hämillään. Kohautin olkiani ja astelin Wylanin ja Pykin välistä kohti nurkkaa, jossa Cerren makoili laiskasti.

Hukkaveri katsahti minuun kulmiensa alta.

"Sä saavuit siis viimein", hän totesi.

"Jep jep. Voitko sä mennä Larezin luo ja kertoa, että mä tulen lainaamaan koko teidän joukkoanne Alyan juhlissa?" Se ei oikeastaan ollut kysymys, vaan mahdollisimman ystävällisesti ilmaistu käsky.

"Miksi?" Cerren kysyi heti katsellen toisen kätensä kynsiä.

"Selitän myöhemmin. Sen jälkeen kun olet lähtenyt ja saanut Larezin suostumaan", vastasin tylysti ja lähdin seuraavaksi kohti Kallaa, Liamia, Robinia ja Kekiä. Vilkaisin olkani yli. "Nyt."

Cerren huokaisi ja lähti liikkeelle.

Selitin nopeasti Kallalle, Kekille, Liamille ja Robinille sen, mitä Ivera oli minulle kertonut ja sanoin hänen olevan kunnossa. Sen jälkeen lähdin taas ulos, vaikka pelkäsinkin vartijoiden tunnistavan minut. Toisaalta he eivät olleet milloinkaan nähneet kasvojani.

Vaihdoin siis vaatteet ennen kuin lähdin oikeasti. Minun pitäisi käväistä Solertauhilla.