ripari joka ei koskaan unohdu

°14° mä oon tässä

Alexin näkäkulma.

Tällä hetkellä istun Liamin kämpässä. Siis täällä bileissä. Mä en ikinä juo bileissä, mutta muut täällä on kyllä aika juovuksissa. Kaiken lisäksi Ave ei päässytkään, koska sille oli tullut joku juttu. Ei se ollut kertonut enempää, mutta vakuutti olevansa kunnossa.

Mä nousin sohvalta ja painelin ulos ulko-ovesta. Lähdin kävelemään kohti himaa. Ei tuolla jaksanut olla, kun kaveritkin oli jo kadonnut johonkin.

"Heiiiiiiii, Alexii" kuuluu takaani ja mä käännyn katsomaan, että kuka siellä nyt sammaltaa.

Mä ryntään tytön luokse, mitä hittoa sille on tapahtunut. Nostan tytön syliini ja silitän sen poskea.

"Ave, mitä hittoo on käyny" kysyn huolestuneena Avelta, joka vain nauraa kännisellä naurullaan.

"Mä vaaan maistoe" Ave sammaltaa ja yrittää hillitä nauruaan, mutta ei siitä näytä tulevan mitään.

Mä siirrän Aven mun reppariin ja alan kantamaan sitä kohti mun kotia. Ei sitä tossa kunnossa voi viedä sen himaan. Benjaminki sekoais ja vetäis omia johtopäätöksiä.

Tunnen kuinka Aven pää on laskeutunut olkapäälleni. Se tais sammua.

Lopulta pääsin suuren omakotitalon pihaan. Mun vanhemmat on kyllä kotona, mutta tuskin niitä kiinnostaa.

Avaan ulko-oven kotiavaimillani ja kipuan portaat yläkertaan. Joku kumminkin pysäyttää minut portaidrn puolessa välissä. Valot. Äiti, isä..

"Juomassako sitä on oltu" äiti kysyy ja kuulostaa jopa hiukan vihaiselta.

"En mä oo juonut" sanon ja yritän kävellä vanhempieni ohi huoneeseeni. Ave pitäisi saada paremmin nukkumaan.

"Onko tää nyt se Ave" äiti kysyy ja nyt sen äänestä kuulee jo huolestuneisuuden.

Siis mikä mun vanhempia vaivaa. Ei ne ennen oo ollu tommosia. Outoo.

"Juu on, voidaanko nyt mennä" kysyn ja kuulostan varmasti erittäin turhaantuneelta tai sitähän minä olenkin.

"Joo, kännissä ei sitten saa tehdä mitään" isä sanoo ja luo minuun varmistavan katseen.

"Joo, en mä mikään tyhmä oo" sanon ja kävelen vanhempieni ohi huoneeseeni.

Lasken Aven sängylleni ja pyyhkäisen sen naaman märällä pyyhkeellä. Sen jälkeen käännän Aven kyljelleen ja peittelen hänet untuva peiton alle.

Vaihdan vaatteeni, suljen verhoni ja kömmin Aven viereen. Laitan käteni Aven kyljelle ja suljen silmäni. Tässä on hyvä olla.

Aven näkökulma.

Herään inhottavaan tunteeseen, järkyttävä pääkipu ja pahaolo. Ei kumminkaan tee mieli oksentaa.

Käännyn katsomaan kylkeni yli ja nään Alexin joka tuhisee unissaan. Mitenköhän mä olen tänne päätynyt?
Onneksi verho on kiinni, sillä auringon valo ei juuri nyt houkuttelisi.

Nappaan Alexin puhelimen katsoakseni kelloa. Omaa puhelintani en nähnyt missään. Toivottavasti se ei ole missään ojassa.

Kello näyttää puolta kymmentä. Miten mä heräsin jo. Mutta en juuri nyt kiinnitänyt enempää huomiota kelloon, vaan Alexin taustakuvaan. Se on se kuva, kun minä ja Alex suudellaan laiturilla. Vähänkö söpöä.

Otan Alexista kuvan ja lasken sitten hänen puhelimensa takaisin pöydälle. Hätkähdän hiukan, kun tunnen käden omalla kädelläni. Alex taisi herätä.

"Huomenta" se mutisee jostain peiton seasta.
"Huomenta unikeko" vastaan ja naurahdan sen mutristuneelle ilmeelle.

"Miten mä tänne päädyin" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Mun oli oikeesti ihan pakko saada tietää, että mitä mä teen täällä.

"Tota... no öö sä olit eilen siellä tiellä ihan kännissä ja naureskelit jotain. Pääton sit tuoda sut tänne, kun en viittiny sua himaankaa viedä" Alex sanoo ja raapii niskaansa.

Siinä vaiheessa eilisen tapahtumat muistuvat mieleen. Iskä. Se oli tullut kotiin pariksi päiväksi, sillä ei pääsisi juhliini. Se oli heti alkanut huutamaan parista tiskistä. Kuulemma olimme huono käytöksisiä pikku lapsia.

Tunsin kuinka lämpimät kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Tunsin myös kuinka lämpimät kädet kiertyivät ympärilleni.

"Hei ei hätää, mä oon tässä" Alex sanoo ja yrittää saada mut naurahtamaan.

"Iskä vaan on ihan.. no suoraan sanotusti kusipää" sanon hiljaa ja nyyhkäisen.

"Mä tiiän tunteen. Muista kumminkin, että sä et ansaitse sitä miten sun isä sua kohtelee. Sä oot upee ihminen, sä ansaitset vaan parasta" Alex sanoo ja painaa pusun mun otsaan.

Se saa mut hymyilemään, se saa mut onnellisemmaksi kuin koskaan. Alexin sanat, sen koko läsnäolo on parhainta koskaan.

"Kiitos" mä sanon ja pussaan sitä nopeasti huulille.

Alexin huulille leviää suuri hymy ja me istutaan siinä hetki hiljaa vain tuijotellen toisiamme.

Hetken kuluttua Alexin ovi aukeaa ja mä käännyn katsomaan sinne. Ovella seisoo todennäköisesti Alexin vanhemmat.

"Kaikki hyvin?" Alexin äiti kysyy huolestuneella äänellä.

"Joo, äiti kaikki on hyvin" Alex sanol ja kääntää katseensa takaisin muhun.

"Tossa on äiti, Diana ja iskä Riko." Alex sanoo ja osoittaa vanhempiaan.

"Okei mä oon Ave, mukava tavata" sanon ja väännän hymyn huulilleni.

"Joo samoin. Me ollaankin kuultu susta" Riko sanoo ja virnistää.

Katson hämmentyneenä Alexia, joka vain näyttää isälleen keskaria ja käskee heidän lähtevän. Vanhemmat vain luovat meille hymyn ja lähtevät sitten.

"Mä kerroin niille susta, kun ne kyseli, älä ihmettele turhaan" Alex sanoo, kuin lukien ajatukseni.

Mä nyökkään ja menen takaisin makaamaan sängylle. Alex tulee viereeni ja vetää mut syliinsä. Tässä on hyvä olla, tässä on turvallista.

----

Juuh semmosta tällä kertaa