Jonku luokan tw
Joonas
En ymmärrä miksi helvetissä menin näyttämään Joelille viiltelylistani, mutta myöhäistä katua. Haluan ainakin yrittää jutella tästä jollekin.
Ja tällä kertaa henkilöksi osottautui tuo jätkä tuossa, joka yrittää parhaansa mukaan rauhoitella minua. Taas tällainen mukava itkukohtaus menossa.
"Shh, tietäsitki miten ylpee oon susta ku uskalsit näyttää ton. Ei siihen kaikki pystys, mut sä pystyt" Joel kuiskaa painaen hellän pusun hiuksiini, mikä tuntuu mukavalta.
Yritän kuunnella hänen tapaa hengittää, ja alkaa viemään omaani siihen suuntaan. Minun kohdallani ei olisi mikään ihme jos tästä syntyy joku paniikkikohtaus.
Luulisi oikeasti puhumisen olevan parempi tapa kuin viiltely, sillä ahdistaa liikaa se jos Joel näki kaikki viiltoni. Idioottina menin kyllä kertomaan kauan olen viillellyt ja milloin.
Eihän tuo blondi voi tietää miten syviä viiltoni ovat. Mutta aina näin järkevänä ihmisenä olen myös merkannut kuinka monta viiltoa olen tehnyt. Jes jes. Jälkiviisaus on mukava asia.
"Joonas ei oo mitää hätää. Mä oon tässä sun tukena. Yritä alkaa hengittää mun kaa samaan tahtiin. Ei haittaa jos ei heti onnistu, yritetää nii kauan et onnistuu. Itke vaan kaikki kipu pois, se on oikeesti tosi rohkeeta" Joel kuiskaa rauhallisesti.
Tunnen hänen painavan huulensa hellästi otsaani samalla vetäen minua enemmän itseään vasten. Alan kuuntelemaan hänen sydämenlyöntejä, sillä ei sitä tiedä jos se rauhoittaisi.
Joel
"Left to die, so many times. That deep inside I think I might deserve it. I walk through fire, somehow survived. Now I don't know if I'm alive or only burning, alive or only burning" laulan rauhallisesti.
Näyttäisi auttavan, sillä Joonas on huomattavasti rauhallisempi, kuin äsken. Kai laulamiseni oikeasti rauhoittaa, en tiedä. Jatkan siitä huolimatta hänen silittelyä.
"Joel..." hän sanoo hiljaa, ja piirtää sormellaan pientä ympyrää rintaani. "Joonas" vastaan. "O-onks sulle ok jo-jos avaudun su-sulle?" hän esittää kysymyksensä.
"Totta kai on. Mä ainaki kuuntelen mielelläni, ja yritän parhaani mukaan auttaa. Muista etten mä pakota sua kertoo mitää mihin et oo valmis, ja et mä tuen sua, tapahtu mitä vaan" ilmoitan.
"Kiitti" Joonas sanoo, vilkaisee minua pienesti hymyillen, ennen kuin keskittyy piirtelemään jotain epämääräistä rintaani. Kieltämättä tuo kutittaa jonkun verran, mutta pikku vikoja.
"Mulla on menny jo jonki aikaa paskemmin" hän aloittaa hetken päästä varovasti. En sano mitään, vaan silittelen hänen hiuksia rauhassa tuijottaen kattoa.
"Sit se eteni siihen, et tuli nii paha olo, etten vaa kestäny. Mä tiesin kyllä jo sillon, ettei viiltely kannattas, mut se toi ees hetkellistä helpotusta" Joonas jatkaa. Kuulen miten hän alkaisi kohta itkemään, ainakin äänen perusteella.
"Sit sitä vaan jatku. En mä halunnu huolestuttaa ketään turhaan. Oon mä tähänki asti selvinny yksin. Ainoo mikä on pitäny mua ees jotenki järjissä on ollu treenit ja..." hän kertoo.
Hän pitää pienen tauon selvästi miettien mitä oikein sanoisi. "Sano vaa" rohkaisen. Ei Joonaksella tarvitse hävetä yhtään mitään minun seurassa. Hän saa olla ihan rauhassa oma itsensä kanssani.
Tuo harrarapää on varmasti viimeinen ihminen, ketä tuomitsisin yhtään mistään. Vaikka viiltely ei todellakaan ole se oikea tapa purkaa tunteita, niin en siltikään tuomitse häntä siitä.
Vain idiootti tekisi niin, sillä jos Joonaksella on muutenkin jo vaikeaa syystä tai toisesta, niin ei tuollaisen kuuleminen ainakaan auttaisi asiaa.
"Sä. Sun miettiminen on piristäny, ja ku oon miettiny sun hymyy. Se on vaa nii söpöö ja piristävää. Kiitti oikeesti Joel ku oot siinä" Joonas jatkaa lauseensa loppuun punastuen söpösti.
***
Tarina etenee 👀
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
