Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

26. Kokemusta löytyy

Joel

"Joonas" vastaan. En tiedä onko nyt jotain vakavaa sattunut, mutta ehkä se selviää ihan pian. Silittelen hänen hiuksia hellästi osoittaakseni olevani hänen tukena.

"Mitä sä mietit ku mua ei näkynykkää studiolla?" hän kuiskaa lopulta. "Mua alko huolestuttaa. Olli sit lähti mun kaa ettii sua. Mut sä olitki vaa autossa" vastaan.

"Anteeks" Joonas sanoo hiljaa. "Shh, ei oo mitää hätää. En mä oo sulle vihanen. Mut miks sä lähit mitää sanomatta?" kysyn, sillä haluan tietää vastauksen.

"Mua alko ahistaa mut en halunnu olla vaivaks" tämä kertoo pää haudattuna rintakehääni. "Voi rakas. Sä et oo ikinä vaivaks" kuiskaan, ja painan pusun hänen hiuksiin.

"Mikä sua sitte alko ahistaa?" kysyn varovasti. En tiedä haluaako Joonas puhua aiheesta. Mutta oli se kuinka vaikeaa tahansa, niin puhuminen auttaa.

Ja jos hän ei syystä tai toisesta halua kertoa minulle tai pysty, niin kirjoittaa sitten vaikka puhelimen muistioon. Sellainenkin auttaa. Se vain, että ajatuksien pukeminen sanoiksi ei ole helppoa. Kokemusta löytyy.

"No.. noku... ei mitää, ihan tyhmä juttu" hän mutisee hiljaa. "Joonas sun jutut ei oo ikinä tyhmii. Okei on ehkä kännissä keksityt, mut jos sua ahistaa se juttu, nii ei se todellakaa oo mikää tyhmä asia" selitän.

"No jos se tyyppi alkaa puhuu, vaikka susta, samanlaista paskaa mitä musta. Et sä ansaitse sellasta, eikä sussa ensinnäkää oo mitää vikaa" poikaystäväni kertoo lopulta.

Menen istumaan keittiön pöydän ääreen, sillä ei seisominen jätkä sylissä ole mitään kivaa puuhaa, varsinkin jos voisi istua.

"Joonas kulta ei sun tarvi tollasta miettii. Ja jos puhuu nii sitten puhuu, mä joko laitan vastaan tai ignooraan sellaset kusipäät" vastaan.

"Anteeks. Mä vaan yliajattelen nii helvetin paljon. Ja helposti" tämä mutisee hiljaa. Tunnen hänen piirtävän jotain rintaani, mikä kutittaa hieman.

"Ei sulla oo mitää mistä pyytää anteeks. Sitä vartenhan mä oon et voit puhuu mulle. Tossa nyt ei ollu mitää tyhmää. Osottaa vaan sen et välität" kerron.

Ruoka olisi kai pian jo valmista. Ei ehkä kovin maukasta, mutta ainakin yritin. Ja se yritys on tärkein. Muistakaa se lapset rakkaat. Toisaalta onhan Joonaskin jonkun luokan lapsi.

Joonas

"Voitasko vaan syyä tota soossii joka yrittää esittää ruokaa?" kysyn pienen hymyn kera. "Väitätkö et mun tekemä ruoka olis paskaa?" Joel älähtää huvittuneena.

"En. Vihjailen vaa" virnistän. Nostan katseeni tuohon helvetin komeaan mieheen, jonka silmiä jään tuijottamaan. Ne vain ovat niin koukuttavat. Kokeilkaa vaikka.

"No mitäs mun kulta mussukka on kokannu?" lässytän. "Joonas ihan rauhassa. Mut ihan spagettia ja jauhelihaa kokkailin" hän vastaa silittäen hiuksiani.

"No ei se sit varmaa kovin paskaa voi olla. Aletaan syömää" totean. Nousen Joelin sylistä pois, ja menen hakemaan sitä ruokaa.

"Aletaan aletaan" tuo toteaa. Samassa keksin idean, mikä on tietenkin ihan pakko toteuttaa. Otan vielä lisää ruokaa lautaselleni.

"No sullahan on nälkä" poikaystäväni toteaa. En anna hänen nousta tuolilta, vaan istun takaisin tämän syliin. "Joonas munki pitäs syyä" Joel huomauttaa.

"Nii?" sanon esittäen tyhmää. Ajatuksena oli se että syömme samalta lautaselta. "Voi pikkusta ku lapsettaa" hän lässyttää. Hiljennän tämän työntämällä spagettia hänen suuhun.

"Ittekki oot sellanen pikkulapsi" tuhahdan. Hän yrittää kai vastata minulle jotain, mutta en saa siitä mitään selvää.

"Lämmitetääks tänää muute sauna?" Joel sanoo lopulta kun on saanut suunsa tyhjäksi. "Ihan sama" vastaan. En haluaisi että hän näkee kaikki viiltoni, mutta ei se nyt ole päätettävissäni.

Sitä paitsi tuo jätkä on poikaystäväni, joten ei minun kuulu hävetä itseäni. Mutta olisikin niin helppoa kuin sanominen. No, ehkä vielä joskus. Ei tätä paskaa voi jatkua ikuisesti, eikö?

***

Tää varmaan on hirveen masentavaa mut loppuu kohti fr paranee, lupaan. 🤝