Tw
Joel
Hermostuneena vaihdan painoa jalalta toiselle. Jotenkin tuntuu siltä, ettei kaikki ole hyvin. "Mennää" Niko kuiskaa minulle, huolestunut ilme kasvoillaan.
~~~~~
Helvetin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen haastattelu on ohi. "Mä meen jo" ilmoitan, ja lähden puolijuoksemaan ulos. Niko ei onneksi kysele sen enempää.
Heti kun pääsen ulos, lähden juoksemaan autolleni. Yritän soittaa Joonakselle, muttei hän vastaa. Ei vaikuta hyvältä. Hänellä nimittäin on aina äänet päällä.
Yritän hengittää rauhassa, samalla lähtien ajamaan. Ehkä joo hieman ylinopeutta, mutta kun kaikki ei ole nyt hyvin. Tuntuu liian vahvasti siltä.
Soitan Ollille, en tiedä miksi, mutta pakko puhua jollekin. "Vastaa" mutisen. Keskityn hetken aikaa hengittämään, sillä se meinasi unohtua.
Olli: Moi.
Minä: Moi. Ooks kuullu Joonaksesta mitää?
Olli: Eeen, en eilisen jälkee. Onks jotai sattunu?
Minä: Mulla on sellanen olo et jotain vittu on sattunu.
Tunnen kyyneleiden nousevan silmiini, mutta en anna niiden valua. Vittu, kuitenkin tämä on pelkkää yliajattelua. Joonas kuitenkin vain nukkuu kauneusuniaan.
Olli: Missä sä oot?
Minä: Ihan just parkkipaikalla.
Olli: Muista hengittää. Joonaksesta ku on kyse, nii se voi olla unohtanu lataa puhelimen, ja siinä ei oo akkuu.
Minä: Se latas eilen.
Epätoivo alkaa pikku hiljaa vallata kehoani. Siitä huolimatta avaan auton oven, astun ulos, paiskaan sen kiinni, ja laitan ovet lukkoon, ennen kuin lähden juoksemaan.
Olli: Se on varmasti kunnossa. Haluuks et puhutaan vielä?
Minä: Mä soitan sulle ku käyn kattoo tilanteen.
Lopetan puhelun. Ei vittu ole todellista. Ei näin vain voi käydä meille. Etsin tärisevillä käsilläni ulko-oven avaimia. Löydy nyt!
Lähden juoksemaan portaat. En kovinkaan paljon harrasta urheilua, muuten kuin lavalla, mutta nyt on vitun kova kiire, ja elämästä ja kuolemasta kyse.
Menen asuntooni. "Joonas!" huudan. Käyn vessan, makuuhuoneen ja olohuoneen läpi, mutta hattarapäätäni ei näy. Huomaan pöydällä aamupalatarvikkeita.
Ja lattialla voiveitsen ja Joonaksen puhelimen. Ei helvetti, minne se jätkä on voinut mennä? Ahdistuneena soitan uudestaan Ollille.
Minä: Vittu Joonas ei oo täällä ja jostain tulee savua. Mitä mä vittu teen?
Olli: Hengität eka. Ooks varma ettei se oo siellä?
Minä: No vittu olen!
Olli: Onks se menny omaan kämppäänsä?
Minä: Totta. Venaas.
Etsin vara-avaimiani, mutta niitä ei löydy. Ei, miksi kaikki menee näin pahasti päin helvettiä? Päätän siltikin mennä koputtelemaan ovelle.
Olli: No?
Minä: En mä löytäny avaimii ja tässä nyt yritän koputella. Mitä jos se on saanu paniikkikohtauksen ja on pyörtyneenä tuolla?
Olli: No en minä tiiä. Palaaks siellä vittu missä?
Minä: Jossaki yläkerrassa. On täällä helvetin kuuma mut en mä voi jättää sitä tänne!
Tunnen sydämeni hakkaavan kohta rinnastani läpi. Olen jo jossain vaiheessa alkanut itkemään epätoivoisesti.
Olli: Sun Joel pitää pelastaa ittes. Se koko vitun kerrostalo voi syttyy palamaan.
Minä: Mä en jätä Joonasta!!
Olli: Sun on pakko, te molemmat kuolette sinne kohta!
Minä: No parempi nii ku se et jätän mun poikaystävän sinne!
En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen soittanut ovikelloa todella monesti, hakannut ovea niin että käteni on verillä, yrittänyt jotenkin saada ovea auki, mutta ei aukea.
Minä: Mitä mä teen??
Olli: Pelastat ittes!!
Minä: Mä en lähe täältä ennen ku Joonas on mun kanssa. Vittu usko jo!
Samassa saan idean. Joudun riisumaan takkini, sillä täällä on oikeasti todella kuuma. Toistaiseksi savua ei ole näkynyt kerroksessamme.
Mietin noin sekunnin ajan olenko tosissani näin hullu, kunnes totean vastauksen olevan kyllä. Tämä on ainut mahdollisuus pelastaa rakkaani...
***
'Lisää' kommentit tähän.
Ja 'haista paska' kommentit tähän.
Ja 'vihaan sua' kommentit tähän.
See u 👋
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
