Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

99. Murrosikä edelleen päällä

Joonas

"Nyt tais tulla" Aleksi toteaa ja lähtee ovelle. Istun edelleen Joelin sylissä hänen silittäessä hiuksiani rauhallisesti. Voisin kyllä nukahtaa tähän paikkaan, mutta pitää syödä ensin.

"Onks meiän pakko mennä kotii?" kysyn hiljaa. "Ei oo" Joel kuiskaa ja alkaa silittää toista kättäni. "Missä me sitte ollaa?" ihmettelen. "Vaikka täällä jos Matelalle sopii" hän vastaa.

"Ai mitä sopii?" Olli kysyy keittiöstä. "Et jäätäs Joonaksen kaa tänne yöks. Ja ehkä useammaks ku kotona kaikki muistuttas liikaa" Joel selittää kovempaan ääneen.

"Totta kai saatte. Nussimaa ette ala Hokan haavan takia nii mikäs siinä" Olli vastaa ja jatkaa ruokien jakamista. "Ollaa tässä kyllä oltu puutteessa" totean lähinnä itsekseni.

"Ei oo ollu aikaa panna" mieheni hymähtää. Otan Joelin vasemman käden itselleni ja katselen hänen sormusta. "Miten sä oot jaksanu mua näi kauan?" ihmettelen.

"Sitä samaa vois kysyy sulta" Joel vastaa ja katsoo minun sormusta. "Koska oot mulle se oikee ja rakastan sua enkä vois elää ilman sua" luettelen. "Samoin. Oot rakas" hän kuiskaa hymyillen. "Nii säki mulle" hymyilen.

"Tulkaa syömää" Niko kehottaa samalla rikkoen meidän söpöstelykuplan. Miten julmaa. "Tullaan tullaan" mutisen. "Kerro se kiitos vaa Joelille" Aleksi kommentoi virnistäen.

"No hehe" huokaisen pyöritellen silmiäni. On meidän huumorintaju kyllä omaa luokkaansa, ei voi muuta sanoa. Istun Joelin viereen ja katson annoksia. "Miks näitä on vaa viis?" ihmettelen.

"On vai.." Olli mutisee ja laskee nopeasti kaikkien ruuat. "Perkele tästähän puuttuu kokonaa yks" hän toteaa ja huokaisee heti perään. "Varmaa voitte syyä samasta. Jos jää nälkä nii jääkaapista jotaki lisää" brune hymähtää.

"Jaa. No mä syön sit siinä vaiheessa Joelin" sanon pokkana. "Hei mitä" Joel älähtää ja yrittää siirtyä minusta kauemmas. "Mitä mitä" hymähdän ja painan hänen poskelle pusun.

"Joonas sulla on siinä ruokaa vielä" Aleksi naurahtaa ja nyökkää hampurilaista ja ranskalaisia kohti. "Aa joo" totean, otan ranskiksen ja dippaan sen ketsupissa.

Nyt kun kerta lapsellisia ollaan, niin työnnän sen Joelin suuhun. Tai siis yritin. No, kai se leukakin on tarpeeksi lähellä. "Älä saatana liiku" tuhahdan ja yritän uudestaan syöttää miestäni.

"Sä varmaa putsaat sotkus" Joel kehottaa. Hymähtäen nuolaisen ketsupin pois hänen leuasta. "Jospa söisitte ihan itte" Tommi huokaisee selkeästi miettien miten olemme edelleen näin lapsellisia.

Emme kai aikuistu Joelin kanssa koskaan. Toisaalta ihan hyvä vain, että voimme pelleillä edelleen vaikkei kieltämättä ole helpoin hetki elämässä menossa, mutta kai tästäkin selviää.

Tai no totta kai selviää, sillä Joel on tukenani tässäkin asiassa, ja minä parhaani mukaan hänelle, ja jätkät ja porukat varmasti auttaa parhaansa mukaan.

Ajatuksissani alan syömään ihan itse ja tuijotan ilmeettömänä pöytää. Otan Joelin kädestä kiinni pöydän alla, enkä jaksa sanoa mitään. Tunnen parin kyyneleen nousevan silmiini.

Nähtävästi murrosikä edelleen päällä. Jospa vielä kasvaisin joskus aikuiseksi. "Ei oo mitää hätää" Joel kuiskaa ja kiertää kätensä ympärilleni pussaten hiuksiani. Nojaan häneen antaen kyynelten tippua poskilleni.

"Sentää sen ei tarvinnu kestää mitää kiusaamista" totean. "Niinpä. Kai tossaki oli jotai positiivista" mieheni mutisee ja silittää käsivarttani. "Mm" huokaisen.

Joel

Oloni on erittäin tyhjä. En vieläkään osaa hyväksyä tätä. Enkä varmasti tule koskaan hyväksymään. Ei tällaista vain voi tapahtua meille. Ei taas tällaista paskaa. En enää jaksa.

"Joonas mulle olis sulle asiaa sitte ku oot syöny" ilmoitan ja silitän pörröpään selkää hellästi. "En mä haluu enää syyä, ei oo nälkä" hän ilmoittaa ja kääntää katseensa minuun kysyvänä.

"Tuu" kehotan ja lähden Ollin makuuhuoneeseen Joonas perässäni. En tiedä miten hän tähän reagoi, mutta toivon mukaan ihan hyvin ja tästä ei tule mitään riitaa, vaikka todella harvoin riitelemmekin...

***

VITTU TÄÄ OLI TOISEKS VIKA LUKU SEND HELP 😭❤️‍🩹