Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

18. Hyviä ja huonoja

Joonas

Heti kun heräsin, tunsin pientä painoa jalkani päällä. Avasin silmäni, ja huomasin Joelin nukkuvan söpösti. Aloin silittämään hänen hiuksia pienesti.

Tai no, niin hyvin kuin tässä tilassa vain pystyi. Meinaan, edelleen voimaton olo. No, Joel sitten heräsi jossain vaiheessa, ja jäi pitämään minulle seuraa.

Jossain kohti tunsin kyyneleitä poskillani, sillä en olisi uskonut, että joku välittää minusta niin paljon, että jää sairaalaan takiani.

Totta kai arvostan sitä että Joel on tukenani ja näin, mutta en haluaisi olla hänelle vaivaksi. Eikä auta ollenkaan kaikki se paska mitä olen lukenut.

Vittu tiedän, ei minun tarvitsisi lukea tai välittää tai mitään, mutta syystä tai toisesta teen niin. Ja totta kai herkkänä tuollainen menee ihon alle. Ja myös puukko.

Havahdun ajatuksistani tähän maailmaan, kun Joel yskäisee. Käännän katseeni seinästä häneen. "Mitä kello on?" mutisen hiljaa.

Sain muutama tunti sitten sen ihmeen happinaamarin pois. Olen siis ollut täällä jo muutaman vuorokauden yhteensä. Ja heräsin kai viime yönä, en ole varma.

"Kuus illalla" tuo blondi vastaa, mihin nyökkään. "Voiks halaa mua?" kysyn puolivahingossa. Ei varmaan ole järkevää kun olen mustelmilla, mutta tarvitsen huomiota.

"Totta kai voin" Joel vastaa hymyillen, ja nousee tuolilta, ja nojautuu luokseni. Käytän viimeiset voimani siihen että saan käteni kierrettyä hänen ympärille.

"Oot rakas" kuiskaan silmät kiinni. "Nii säki" toinen vastaa ja silittää hellästi hiuksiani. "Millonkoha mä pääsen täältä pois?" mietin ääneen.

"Varmaan sit ku oot paremmassa kunnossa. Ethän sä pysty ees kävelee" Joel toteaa. Mutisen vain jotain. "Eihän sulla satu mihinkää?" hän jatkaa perään.

"Ei. Ei ees sydämee, ku sä oot siinä. Mut voisit kyl antaa pusun" ilmoitan hymyillen pienesti. "Voi vittu. Onpa paljon pyydetty" blondi valittaa sarkastisesti, mistä naurahdan.

Tunnen hänen huulet omillani hellästi, mikä riittää ihan hyvin. Jo pelkkä Joelin läsnäolo auttaa niin paljon, ettei mitään rajaa. Tätä menoa saatan päästä jo huomenna täältä pois.

Eihän täällä ole käynyt kuin muutama hoitaja tuomassa ruokaa tai lisäämässä lääkitystä tai tekemässä jotain muuta. Ei siinä, parempikin niin että saamme olla rauhassa.

"Onks nyt parempi olo?" toinen naurahtaa suudelman jälkeen jääden siitä huolimatta lähelleni. "No totta vitussa" kuiskaan hymyillen.

Hymyni kuitenkin hyytyy, kun lääkäri astuu ovesta sisään. "Meillä on teille hyviä ja huonoja uutisia. Kumman haluatte kuulla ensimmäisenä?" hän sanoo.

Joel siirtyy istumaan penkille pitäen kädestäni kiinni. "Huonot" vastaan. Tunnen sydämeni sykkeen alkavan taas muistuttaa olemassa olostaan.

"Olemme tehneet tutkimuksia paniikkikohtauksiin liittyen" lääkäri aloittaa. Ja koska tämä homma on niin vittumaista, on pakko pitää tauko.

"Nii?" kommentoin yrittäen olla malttamaton. En vain jaksaisi odottaa koko päivää tuomiota siitä mitä minulta on tällä kertaa löydetty.

"Ja saimme niihin selityksen" hän jatkaa. Vilkaisen Joelia tähän väliin, joka vaikuttaa myös vittuuntuneelta siitä ettei tuo lääkäri vain voi sanoa asiaansa suoraan.

"Olemme löytäneet sinulta paniikkihäiriön" hän kertoo vihdoin ja viimein. "Paniikkihäiriö?" toistan. Toivon tämän todella olevan vain unta.

Siis. Olen joo joskus yliajattelut sitä että minulla sellainen olisi, mutta se että lääkäri vain sanoo sen ääneen, on jo tarpeeksi järkyttävää.

Onhan minulla ollut aika pitkään jo useasti paniikkikohtauksia, mutta en nyt olisi uskonut että se olisi näin vakavaa. No, kaikkea sitä sattuu.

"Joonas ei oo mitää hätää. Siihen on varmasti olemassa lääkkeet. Kyllä sä opit elää sen asian kaa, eikä sun tarvi selvitä yksin" Joelin rauhallinen ääni palauttaa minut tähän hetkeen.

"Niin on. Ammattiapua on saatavilla" lääkäri jatkaa. Ai niin joo, unohdin hänen olemassa olon. No jaa, pikku vikoja. Seuraavaksi olisi sitten ne hyvät uutiset, mitä todella odotan.

***

Living that life with ✨pLoT tWiStS✨ 😌💅