Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

12. Kuka helvetti

Joonas

Herään aamulla siihen kun joku painelee pusuja kasvoilleni. "Älä" mutisen, sillä haluan vielä nukkua. Väsyttää ihan vitusti kaiken lisäksi.

Samassa tajuan, etten ole nähnyt yhtäkään painajaista yöllä. Ei siinä, kyllähän Joelin vieressä on ihan liian parasta nukkua.

"Ai heräsithän sä" hän naurahtaa, kun avaan pienesti silmiäni. "Kiitos sun" tuhahdan mukamas loukkaantuneena. "Kello onki vasta kymmenen. Oot nukkunu sellaset 13 tuntii" hän toteaa perään.

"13?" toistan heräten kokonaan. Siis. Olen nukkunut kellonympäri, ja vielä tunnin päälle. Ei kai siinä sitten. Hyvä että kerrankin uni maistuu.

"13" Joel toistaa vielä kerran hymyillen söpösti. Siitä tulikin mieleen, mikä tämä meidän juttu oikein on? Emme me yhdessä ole, mutta emme ole pelkästään kavereita.

"Joel, mitä tää meiän juttu on?" kerron ajatukseni ääneen. "No mitä sä haluut tän olevan" saan vastaukseksi. Jaa a. No, en itsekään tiedä mitä halua, joten.

"Sopiiks jos ei heti aleta seurustelee?" ehdotan hetken pohdinnan jälkeen. "Sopii. Tehää niiku susta parhaimmaks tuntuu" hän vastaa painaen pusun otsaani.

"Ei perkele me ollaa myöhäs treeneistä" totean alkaen mennä paniikkiin. "Ei olla. Mä sanoin jätkille et pidetää tää päivä vapaata" Joel ilmoittaa pitäen minut kiinni itsessään.

"Nii mutku-" yritän väittää vastaan. "Ei muttia. Me ei mennä tänää treenikselle, piste" hän toteaa. Nähtävästi en saa tahtoani millään läpi, joten parempi hyväksyä kohtaloni.

~~~~~

Joel

"Maistuks?" kysyn hymyillen Joonakselta, joka sai juuri äsken syötyä ruokansa. "No todellaki. En mä muistanu et oot näi hyvä kokkaa" hän vastaa hymyillen söpösti.

Päivähän meni niin, että makoilimme sängyssä, söimme aamupalan, katsoimme sarjaa pari tuntia, söimme lounaan, makoilimme lisää sohvalla, kunnes päätimme lähteä ulos.

No, kävimme tässä lähellä sijaitsevassa puistossa. Joonas kertoi, että hän käy siellä useasti selvittelemässä ajatuksiaan, kun ei halua ensimmäisenä sortua puukkoon.

Kerroin hänelle olevani hänen tukena. No, sitten palasimme takaisin kämpälleni, ja päätin kokata makaroonilaatikkoa, sillä miksi ei.

Ja nyt söimme. Yllätyin rehellisesti sanottuna itsekin siitä miten hyvin osasin laittaa ruokaa, mutta ei kai siinä. Lapsena kylläkin poltin aika monta ruokaa.

Kai sitä järkeä on tullut näin aikuisiällä enemmän. "Onks meillä sitte huomenna treenei?" Joonaksen ääni palauttaa minut takaisin tähän hetkeen.

"On. Ne oli kai vasta yheltä, nii saa se yks nukkuu kauneusuniaan" vastaan samalla laittaen tiskejä koneeseen. "Okei" hän toteaa lähinnä itsekseen.

Menemme takaisin sohvalle makaamaan lusikkaan, kun olen saanut astianpesukoneen päälle. "Kerrotaanks me muuten jätkille tästä mitään?" kysyn.

"No eihän meillä oo mitää muuta ku säätöö, nii ei niitten sillee tarvi tietää. Tai päätelköön ite" Joonas toteaa, mihin nyökkään.

~~~~~

Joonas

"Pitäs varmaa lähtä kotia" totean muutaman tunnin päästä. "Ai oonks mä näi tylsää seuraa" Joel valittaa mutristaen huuliaan.

"Höpsö. Et tietenkää. Mun on siltiki pakko mennä, pitää soittaa äitille videopuhelu. Se jos joku jaksaa valittaa ku asun nii kaukana" naurahdan.

"No sit sun varmaa pitää mennä. Mut et mee mihinkää ennen ku oon saanu pari pusuu" hän virnistää. Hymähdän huvittuneena, ennen kuin painan huulemme yhteen.

Muutamien suudelmien jälkeen halaan vielä Joelia pitkään, ennen kuin nousen sohvalta lähtien eteiseen. "Nähää huomenna" huudan, ennen kuin astun rappukäytävään.

Etsin avaimet taskustani. Kävelen pari askelta kohti oveani. Hämmennys valtaa kasvoni, kun ovi onkin raollaan. Tunnen samassa sykkeeni nousevan.

Kuka helvetti on mennyt asuntooni? Tuskin kukaan jätkistä kerta he tietävät Joelin pitävän minusta huolta. Eli joku on murtautunut asuntooni...

***

Nää sit ei oo mitää sellasii tapahtumii mitä keksin et saan tähän jotain sisältöö, mulla on kerranki kristallin kirkas kuva siitä miten tää kirja menee 🤝