Hermostunut / Mattheo Riddle

Luku 12

Tulin juuri suihkusta, avasin vessan oven ja kuivasin hiuksiani pyyhkeellä.

Mattheo ei ole vielä tullut takaisin. Pitäisikö olla huolissaan? Ei, ei vielä. Hän osaa tehdä hommansa itse ja vieläpä vitun hyvin. Sen huomaa jo kaukaa. Ja se katse! Muistakaapas.. jos te saatte murhaavan katseen niillä väsyneillä vakavilla silmillä. Sä oot kuollut.

Vaihdoin alusvaatteet ja tietenkin Mattheon t-paidan päälleni. Tottakai minä käytän hänen vaatteitaan. Hän salaa rakastaa minua hänen vaatteet yllään.

Menin sängylle istumaan ja laitoin peiton päälleni. Otin jonkun kirjan käteeni ja aloin lukea sitä.

Hitto, kun rakastan Mattheon huonetta. Ehkä se isoin syy on se, että täällä tuoksuu aivan häneltä joten olen kuin taivaassa. Muutenkin, vaikka hän ei nyt olekaan tässä niin tuntuu kuin hän olisi. Tuntuu kuin hän olisi koko ajan kanssani. Sehän on hyvä asia.

Nostan katseeni, kun ruskea ovi aukeaa ja sieltä laahustaa komea poika naama veressä.

Olen pahoillani. Ei saisi ajatella näin, kun hän kumminkin ihan veressä ja satutettu, mutta kun hän näyttää niin hiton hyvälle..

"Matt!" Minä hihkaisin ilosta, kun hän tuli vihdoin takaisin. Huitaisin peiton pois päältäni ja nousin pois sängyltä.

Ryntään halaamaan poikaystävääni ja hän avaa kätensä minulle haliin. Puristan häntä kovaa eikä voisi vähempää kiinnostaa, jos nyt minuun tulee verta.

"Kestikö mulla oikeesti noin kauan?" Mattheo kysyi ja silitti selkääni.

"No ei, mutta mulla vaan oli niin ikävä, koska sä lähdit pois mun luota justiinsa, kun mä tulin sieltä Edgarin ihmeen kellarista." Sanoin hiljaa halatessani häntä.

Mattheo vetäytyi hiljaa pois halauksesta, jolloin minäkin. Hän piti silti käsistäni tiukasti kiinni.

"Edgarista puheen ollen." Hän huokaisi. Suuni aukesi hieman, kun hän mainitsi sen nimen.

"Niin?"

"Se jätkä on mennyttä. Se ei oo enään elävien kirjoissa." Mattheo sanoi.

Järkytyin pienesti, sillä en nyt oikein ajatellut tämän oikeasti tapahtuvan. Hän kyllä ansaitsi tämän, mutta.. en tiedä olen vain hämmentynyt tästä tilanteesta.

"Joo. Okei. Eli sä teit sen." Minä totesin ja katsoin alas.

"Ööh joo ja Draco.. ja ehkä myös Enzo, Blaise ja Astoria." Mattheo sanoi hitaasti.

Nostin katseeni ylös, jotta näen hänen kasvot. Katsoin hänen ruskeisiin silmiin. Hän ei valehtele.

"Mm joo kiva, kun ne tuli sun avuksi." Kuiskasin ja kävelin takaisin sängylle.

Mattheo jäi seisomaan, missä olikin ja katsoi minua hieman kysyvästi. Hän huokaisi pienesti ja istahti sängyn päätyyn hiljaisena.

"Onko tässä nyt jotain, mistä sä pahoitit jotenkin mieles? Sä vaikutat vähän.. pettyneeltä." Mattheo yritti lukea ajatuksiani.

"No." Minä sanoin rauhallisesti. "En mä oikein tiedä."

Mattheo katsoo minua taas sillä samalla "epäonnistuneella" ilmeellä, kun istun etäämmällä hänestä. Vihaan sitä. Tai siis tuntuu kuin minä olisin satuttanut hänen tunteitaan joten siksi.

"Devi." Mattheo huokaisi ja tuli istumaan viereeni. "Sä voit edelleen puhua mulle mistä vaan."

"Mä tiedän."

"No mikä tässä nyt on?"

"Ei mikään, mä vaan oon vähän hämmentynyt ja väsynyt. Mä varmaan meen nukkumaan niin huomenna mulla on parempi olla." Sanoin ja vetäisen peiton päälleni.