Hermostunut / Mattheo Riddle

Luku 20

Kohta on jo joulu. En toivo mitään jouluksi, koska en halua tuntea joulua millään tavalla hyödylliseksi. Vihaan joulua yli kaiken, sillä pitää mennä kotiin. Vihaan kutsua sitä paikkaa kodiksi. Se on vaan kartano. Onneksi äiti antaa meidän päättää Dracon kanssa jäämmekö jouluksi koululle vai tulemmeko kotiin. Joskus isä pilaa tilanteen, ja pakottaa meidät sinne, vaikka ei oikeasti haluaisi nähdä meidän naamojamme. Mehän vaan syömme vitusti koko hemmetin suvun kanssa ruokasalissa ja sanotaan pari sanaa viiden minuutin välein. Hiton ahdistavaa.

Kävelen Blaisen kanssa lounaalle ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Vilkaisen Lorenzoa, kun menemme hänen ohitse. Hän näyttää voivan hyvin. Se on hyvä juttu. Istumme pöytään veljeni ja Mattheon seuraan, heillä näytti olevan hieman kiusallista kahdestaan. Haluaisin sovittaa välit kyllä Lorenzon kanssa, sillä minusta tuntuu, että nyt asiat vasta alkaa etenemään. En minä häntäkään vihannut. Olin vain ärsyyntynyt siinä vaiheessa, kun ihmisiä tuli ja meni. Se oli vain niin sokaisevaa, että en edes ajatellut.

Emme ole puhuneet Mattheon kanssa mitään eroamisesta tai tämmöisestä olemme vain hengailleet ympäriinsä, kiusannut ekaluokkalaisia, pussailleet ja tehnyt muutakin kusipäisiä tekoja. Minullakin on velvollisuus annettu jo lukuvuoden alusta lähtien, jota en ole saanut aikaiseksi. Se pitää hoitaa, tai muuten poikaystäväni isä tappaa minut. Mutta alanko minä tappamaan täällä väkeä heti, kun sain jollain tapaa mielenterveyden kuntoon.

Haluanko kuolla vai antaa monen muun kuolla?

"Dev."

Olin taas ajatuksissani etten kuunnellut keskustelua.

"No?" Silmäilin kaikkia.

"Tuutko ruuan jälkeen vetämään kännit- Mattheon huoneeseen ja sit suoraa ennustuksiin?" Blaise esitti kysymyksen.

"Kännissä tunnille?" Pudistin päätäni. "Äh, jätän väliin sen ja ennustukset. Oon ollut liikaa ihmisten kanssa taas lähiaikoina, tarvin etäisyyttä. Sori."

"Yhyy! Miksi mun parhaan kaverin pitää olla tollanen ihme introvertti." Blaise esitti itkevänsä.

"Pardon." Hymyilin kaikille kolmelle ja nousin ylös pöydästä. Tuntien nuo kaikki kolme niin tiesin, että joku heistä tulee perääni. Kohta nenääni tulee Mattheon hajuste ja huokaisen äänekkäästi.

"Oho, no oot raskaalla päällä, jos et munkaan seuraa kestä." Mattheo sanoi, hän laittoi käden minun housujeni takataskuun. Tuo flirttimuuvi saa minut niin sulaksi.

"Kyllä sä voit mun seuraan tulla."

Mattheo vain tuli mukanani, vaikka ei tiennyt minne olin kävelemässä. Kun hän näki minun kohteeni hän pysähtyi ja pysäytti minutkin vetämällä minut vyötäröltäni taakse.

"Hei, mitä varten sä--"

"Sä et oo menossa nyt sopimaan mitään." Mattheo sanoi ja katsoi minua. Kasvomme olivat kamalan lähekkäin ja olemme myös kamalan lähellä jo Lorenzoa.

Menin hieman lähemmäksi Mattheon kasvoja.

"No hyvä puoli: sä oot mukana. Oo mies ja tuu mukaan." Kuiskasin hänelle virnistäen ja tuijotin häntä ihaillen tämän kasvoja, kun nyt kerran ollaan taas näin lähekkäin.

"Mä oon mies."

"Sä oot 16." Pyöritin silmiäni ja laitoin käden hänen selälle vetäen häntä mukaani. Mikä lapsi.

"Lorenzo."

Hän käänsi päänsä taakseen kohti minua ja hänen kulmakarvansa laskivat pettymyksestä. Ketä hän muka odotti? Tyttöystäväänsä, mitä hänellä ei ole?