Hermostunut / Mattheo Riddle

Luku 17

"Sä flirttailit sen pojan kanssa!" Lorenzo puhui kovalla äänellä minulle.

"En mä flirttaillut vaan puhuin ihan normaalisti! Olit vaan mustasukkainen, koska mulla oli hauskaa sen kanssa!" Sanoin takaisin.

Lorenzo huokaisi vihaisesti ja istui sohvalle minua vastapäätä.

"Eikä me edes olla yhdessä niin mitä helvetin väliä tällä on?"

"Voi kyllä sillä on väliä-"

"Millä tavalla?" Huusin. "Me ei olla yhdessä, me ollaan vaan tosi hyviä kavereita, ymmärrätkö?  Enkä mä pidä susta sillä tavoin. Mä en pidä nyt kenestäkään. Tällä hetkellä yritän vaan itse selviytyä. Heti, kun sä astut kuvioihin niin tänne ilmestyy tällänen paskamyrsky!"

"Ai nytkö tää on mun syytä? Tää koko homma on sun syytä!" Lorenzo sanoi, ja pyyhkäisi nopeaa kyyneleen pois, mikä tuli hänen poskelleen.

Pysyin vain hiljaa yrittäen olla itkemättä ja nieleskelin painetta kurkustani. Hengityskin oli vaikeaa.

"No.. ei me varmaan voida sitten olla mitenkään yhteydessä ollenkaan, jos tän pitää koko ajan mennä näin." Yritin sanoa pokkana vakavasti.

Katsoin nopeasti Lorenzon kasvoihin, jotka oli selvästi pettyneet, hän on pettynyt minuun ja valintaani. Häntä varmasti sattui tuo, mitä juuri sanoin. En vaan haluaisi olla hänen seurassaan enään, koska satutin häntä ja hän oli minulle tärkeä.

"Jaa. Ihan miten vaan." Lorenzo sanoi, hän nousi nopeasti ylös sohvalta ja oli jo lähdössä pois, kunnes pysähtyi. "S-sitä väliä tässä on, että mä oon tykännyt susta siitä asti, kun sä hymyilit mulle ekan kerran." Hän kertoi heikosti ja lähti kuitenkin pois jättäen minut yksin.

Nyt, kun hän lähti niin voin itkeä rauhassa ja yksin. Vajoan sivuttain sohvalle makaamaan ja itken pitäen polvistani kiinni. Tiedän, että näytän puoli kuolleelta joten nautin vain hetken itkemisestä ja yksinäisyydestä, kunnes pian en olekaan enään yksin.

"Toi on aika fucked up. Pilaat sun kaikki ihmissuhteet." Kuulin tutuimmasta tutuimman äänen.

"Turpa kiinni." Sanoin ja laitoin kädet korvilleni ajatellen, että kuulen jo omat ajatukseni.

"Oot ihan surkimus." Kuulin taas sen saman jotenkin viehättävän äänen.

"Ole hiljaaa." Hakkasin toisella kädellä päätäni.

Kohta joku yrittää koskettaa kättäni, millä hakkaan itseäni hysteerisesti.

"Vaikka oot ihan surkimus ja pilasit sun ihmissuhteet monen kanssa mukaan lukien mun kanssa.." Lopetin itseni hakkaamisen ja katsoin hitaasti ihmistä, joka puhuu tällä hetkellä. "..niin älä ikinä lyö ittees."

Niin minähän se olin, joka kaiken pilasi silloin.

"Miksi sä puhut mulle?" Kysyin ruskeasilmäiseltä pojalta, joka katsoo minua sohvan selkänojan takaa ja naurahti nopeasti.

"Paska kysymys." Hän sanoi.

"Mitä?" Sanoin hämilläni hänen vastauksesta.

"Paska tilanne." Nyt hän sanoi.

"Öö anteeks, mutta miks sä puhut mulle mä luulin, että sä vihaat mua tai jotain vastaavaa?" Koitin keksiä jotain fiksua kysyttävää ja katsoin häntä tympeästi kulmat kurtussa.

"Öö anteeks, mutta miks sä oot niin kiukkuinen tintta-liisa?" Hän kysyi virnistäen lopuksi ja lähti pois luotani.

"Tintta-liisa?" Kuiskasin itselleni.