Hermostunut / Mattheo Riddle

Luku 25

(mun wattpad jotain sekoilee joten älkää ihmetelkö jos teksti on nykyään välillä sekavaa esim. Sanat oudos järjestyksessä, tai joku sana ei sovi johonkin lauseeseen ollenkaan)

"Kiitos, Enzo." Sanoin heikosti ja epävarmasti hymyillen. Ei tekisi hymyillä, eikä minua hymyilytytä. Rintaani puristaa kovasti, se sattuu.

Olin purskahtaa kyyneliin jälleen, kun halasin Enzoa. Hän pelasti minut eilis iltana. En tiedä mitä tulisi tapahtua, jos hän ei olisi ilmestynyt luokseni. Olen hänelle elämäni velkaa. Olen uppoutunut tähän ihmissuhteiden valtakuntaan enkä pitää pilata lämpimää tunnettani häntä.

"Ei se mitään, Devi. Kysyt vaan, jos tarvit olkapäätä." Enzo sanoi korvaani, kun puristin häntä kuin pehmonallea. Hän onkin välillä kuin semmoinen.

"Kiitos kaikesta." Sanoin vielä, kun otin pikaisesti kädet pois hänen ympäriltään ja katsoin hänen kasvojaan läheltä.

hänen pehmeät ruskeat hiukset ja.. kauniit ruskan ruskeat silmät, jotka katsovat minun harmaita. Enzon kädet ovat käsivarsillani, tunnen niiden lämpöä. Hengitykseni kiihtyy hieman. hänen katseensa siirtyy huulilleni. Se saa minun hengitykseni värise, ja myös kiihtymään enemmän. Käteni alkaa täristä vähän.

"Enzo.." huokaisin pääni pyörällä. Mitä nyt tehdä? "Mun- mun pitää palata. Mä oon myöhässä ja..." Aloin seota todella enkä tiedä mitä sanoa.

Käännyn salamana, ja olen kompastua astuessani ovelle, mutta otan kiinni kahvasta. Röyhkeästi vain astuin huoneesta ulos sanaakaan sanomatta ja suljin oven.

"Voi veljet.." Huokaisin todella hämmentyneenä äskeisestä, ja lähdin jonnekin. haluat hän ei unohtanut kuinka kiitollinen olen, vaikka noin vain lähdin.

Kompuroin huoneeseeni ajatuksissani enkä todellakaan keskittynyt mitä olin tekemässä. Olimmeko me aikomassa suudella? Ihailinko hänen ulkonäköä? Ei sitä hyvä. Jos olisimme suudelleet... olisinko minä pettänyt häntä ? Olen aivan hukassa, ja menettämässä järkeni.

Otan farkkujeni takataskusta askin ja yöpöytäni laatikosta sytkärin. Sytytän tupakanniani yhden askista ja rentoudun hetkeksi. Valun seinää pitkin istumaan huoneeni lattialle.

Miten tupakoinnilla on tämmöinen taika? Se vain ahmaisee riippuvaisuuten etkä edes alkaa lopettaa. Se turha helpottaa. Poltan tupakkaa ja keskityn sen savuun, kun se leijailee ustani ilmaan, niin ja taas.

Tajuan kohta olevani myöhässä tunnilta. Tiputan vain tupakkani huoneeni lattialle, ja tallaan sen äkkiä hajamielisesti. Laitan kaavun ylleni pääni ylitse, ja nostan olkalaukkuni peilin vierestä olalleni.

Vilkaisen itseäni pölyisestä ja tahraisesta peilistä, jossa on oikea nurkassa velhokuva Mattheosta. Laitoin sen sitä, kun hän oli lähtenyt eikä ollut kertonut minulle siitä. Olin vain surullinen ja ikävöin häntä, mutta se nyt on vain ohi. Vedän kuvan pois peilin kehyksistä, mihin minä olin sen tunkenut, ja paiskasin vain lattialle. Sitten juoksin nopeasti ovestani ulos.

Vetäisen luokan uuni vauhdilla auki ja se kolahtaa kivi seinään. Jokainen luokasta kääntyvät katsomaan minua. Seison siinä hetken muiden tuijottaessa minua. Silmäni osuvat Enzoon, joka hymyilee nähdessään minut.

"Malfoy taas myöhässä! Olisiko jälki-istunnon aika? Istu vapaalle paikalle. Äläkä ala parkumaan milloin myöhästymisesi olisi ollut haluttu." Kalkaros sanoi.

Istuin Enzon vieressä olevalle tyhjälle tuolille ja vilkaisin häntä sivusilmällä. Miten hänen vieressään edes on tyhjä paikka? Varmaan monet tytöt kirkuisivat päästäkseen tämän viereen, tai joku hänen kaverinsa istuisi kyllä hänen vieressä. Luulin ettei hän huomaisi minun silmäilevän häntä, kunnes hän hymähti.