Hermostunut / Mattheo Riddle

Luku 16

Haluisitteko Mattheo fanficin mikä ois enemies to lovers? JA haluutteko Marcus Lopez fanficin? (eli niiku se oikea hahmo Mattheosta yk, jos joku ei tiennyt :3 oon ite kattonu sen sarjan missä on marcus vaan englantilaisilla tekstityksillä.)

Olen ollut huoneessani koko päivän. Kuulit oikein. En vain uskalla tulla ulos huoneestani, koska minun pitäisi nähdä silloin hänet. Ei hän uskoisi minua, vaikka hän onkin sanonut luottavansa minuun.

Lorenzo kävi luonani kerran, mutta hätyystin hänet pois ja huusin haluavani olla yksin. Tiedän, että yksin oleminen on pahin asia tehdä, kun olet romahtamassa. Olen vain sellainen ihminen, joka tahtoo käydä tällaiset asiat yksin.

Nojaan seinääni sängyllä istuessani ja tunnen kuinka kuumat kyyneleet virtaa koko ajan poskilleni uudestaan. En vain saa hänen katsetta pois mielestäni. Se tulee varmaan uniin. En väitä, että Mattheo olisi mitenkään ruma vaan se katse, miten hän katsoi minua. Mattheohan on majesteettinen kuin helvetti ja oon vitun onnekas, kun saan olla sellasen upeuden tyttöystävä. Niin se.. aamuinen.

Draco tupsahti yhtäkkiä huoneeni ovelle ja silmäni suurentui hieman. Hän katsoi minua sellaisella katseella, jonka taas tunnen.

"Uskallanko arvata?" Draco sanoi katsoessaan minua.

"Ei oo mitään ihmeellistä meneillään joten et." Vastasin ja valehtelin tottakai.

"Luuletko sä, että mä en tiedä, kun sä valehtelet? Mitä kränää teillä nyt on? Vastahan te nauroitte tuolla käytävillä ja se kuulu varmaan Tylyahoon asti." Draco selitti, hän tuli itse sisään ja pisti oven kiinni.

"Teillä? Lopeta. Meillä menee täydellisesti, usko pois." Valehtelin.

"Ihan oikeasti, Devi! Luuletko sä, että mä en huomaa, jos teillä kahella on jotain meneillään, kun se käskee olemaan hiljaa, kun me puhutaan susta."

"Ai.. siis Mattheo on ollut syömässä ja tunneilla?" Hämmästyin.

"No joo! Mutta sä et joten tässä on jotain nyt meneillään.. niin ja sun kaula ja naama on täynnä jälkiä eli nyt sä vittu kerrot." Draco käski isoveljenä kertomaan.

"Ei se oo vakavaa. Ja nää jäljet ei oo fritsuja."

"No aha, vaikka se ei olis vakavaa nii mä haluan kuulla mitä teidän välillä on käyny. Onko se lyöny sua?" Draco anoi.

"Ei! Mattheo ei koskaan satuttais mua!" Sanoin kovalla äänellä ja katsoin kaksoisveljeäni.

"Ootko varma?" Draco sanoi kohottamalla toisen kulmakarvansa.

Katsoin häntä hetken hiljaa otsa rypyssä, kunnes sanoin: "Oon. Et sä tunne sitä yhtä hyvin kuin mä. Ja miks se satuttais mua, sehän rakastaa mua?"

Draco huokaisi ja käveli nojatuolille, hän hieroi päätään.

"Sun pitäis vähän kattoa ympärilles maailmaan, Devi. Sä oot niin lumoutunut siihen poikaan, että et edes ymmärrä mitä sun ympärillä tapahtuu tai mitä vois tapahtua!" Draco sanoi.

"Mitä? Joo, mä rakastan sitä, mutta miten niin mä en tiedä mitä mun ympärillä tapahtuu?" Kysyin Dracolta.

"Devi, kaikki pojat ei vaan oo aina niitä pehmonalleja, vaikka ne kuinka sua vetää puoleensa. Ymmärtäisit nyt." Draco katsoi minua säälivänä. "Entä jos se onkin luvannut isälleen jotain?"

"Draco, ymmärrätkö sä, että mä oon koko mun elämäni odottanut sitä toista puolta mun sydämestä? Nyt musta tuntuu siltä, että oon löytänyt sen! Mattheo on se oikea! Se on se ihminen ketä mä oon etsinyt koko mun elämän ajan. Se kävi sen isän luona ja mitään ei oo.. mitään.." yritin kertoa Dracolle, kunnes tajusin, että Dracon kertoma asia voi tosiaankin olla totta.