Kiusattu, rakastettu

Luku 11

"mitä? oikeesti?'' Joonas vastasi tekstarilla pikapuoliin. Pojat, ei ikinä totellu niin kuin käskettiin. Kimmastuin ja aloin kirjoittaa nopeammin uutta viestiä, mutta huomasin, että sängyllä äsken nukkunut tyttö oli herännyt, ja tuijotti minua.

-Anteeks et herätin, sanoin hiljaa.

-Et ees herättäny, hän tiuskaisi ja oli nousemassa.

-Ei, älä lähe, oo täälä vaa, sanoin ja laitoin puhelimeni nopeasti pöydälle ja laskin tytön alas hartesta kiinni pitäen.

-Miks? hän kysyi hämillään.

-Siks koska sulle voi käydä jotain.

-Siis oikeesti? Välitäks musta? hän kysyi ja vaikeni. Nyökkäsin ja istuin hänen vierelleen.

-Oot ollu kylmäs tosi kauan, voit olla kuumees tai jotai, sanoin.

-Pakko myöntää, Vic naurahti. -On mul vähä kylmä.

-Okei, sanoin ja lähdin huoneeni ovelle. -Oota täälä, haen sulle vilttejä ja kuumaa kaakaota.

Vic nyökkäsi hymyillen ja asettui makuulle sängylleni. Tuntui hyvältä, kun voi auttaa jotakuta. 'Ai niin, se puhelin' muistin äkkinäisesti. Päätin olla sekoittamatta Joonasta tähän.

Suljin oven hiljaa ja kipitin portaat nopeasti alas, laitoin maitoa kattilaan lämpenemään ja lähdin äidin huoneesee hakemaan päiväpeitoa. Itse kun sellaista en omista. Kuulin maidoin kiehuvan ja juoksin nopeasti paikalle pelastaen maidon ylikiehumasta. Siirsin kattilan pois levyltä ja sekoitin mukaan kaakaojauhetta. Siivosin vähän murusia pöydälä ja kaadoin kahteen kuppiin kaakaot.

Kävellä laahustin käytävään ja sieltä portaan ylös huoneeni eteen. Huomasin, että ovi oli auki, sänkyni peitto lattialla.

-Vic? huhuilin. -Vic! Missä sä oot?

Ei kai hän ollut karannut?

Hei apua, tää tarina on saanu hirveesti lukijakertojia, en olis uskonu, että noin paljon. Huikee kiitos sulle, joka sielä luet tätä! Just sä <3