Kiusattu, rakastettu

Luku 7

Seuraava aamu oli kuin painajainen. Heti herättyäni tiesin, että koulupäivä ei todellakaan menisi hyvin. En ole mikään ennustaja, mutta tiesin sen. Siitä olin varma. Kääntyilin sängyssä hermostuneena, mutta samalla onnellisena edellisillan tapahtumasta. Niinkään ei olisi käynyt, ellei Linda olisi hakannut minua. Eikä Linda olisi hakannut minua, ellei hän olisi vihannut minua. Kello oli vasta kuusi, normaalisti heräsin puoli kahdeksan. Makoilin sängyssä katsellen kattoa. Lasittunut katseeni hapuili katon varjoilla, jotka muodostivat kuvioita. Jatkoin tuijottamista vielä 45 minuuttia, kunnes havahduin. Nousin istumaan. Selkään ja vatsaan sattui, mustelmat olivat ihan mustia. Haparoin itseni pystyyn ja istahdin meikkauspöytäni tuolille istumaan. Katsoin itseni peilistä. Kohtasin turtuneet kasvot, silmien alla tummat unikuopat. Vaaleat hiukset olivat ihan takussa ja pörröiset, haava otsassa oli verenpunainen ja veri sen ympärillä oli kuivunut. Kosketin haavaa otsassani oikealla etusormella, se oli aika syvä.

Kuulin, kun portaat asteltiin ylös. Ponkaisin tuolilta ylös ja heittäydyin sängylle. Äiti avasi oven.

-Joko sä oot hereillä? hän kysyi unisella äänellä.

Nyökkäsin.

-Ei mua nukuta.

Äiti tutkiskeli minua hetken.

-Herranen aika, hänen äänensä kuullosti paljon pirteämmältä, enemmänkin huolestuneelta. -Mistä sä ton haavan sait, kulta pieni? hän jatkoi ja käveli ripeästi luokseni. Vaaleanpunainen aamutakki liehahti hänen perässään ja yksi keltainen hiusrulla tipahti hänen äkkinäisestä liikkeestä.

Hän istahti vierelleni sängylle ja käänsi kasvoni kohti hänen kasvojaan.

-Mistä sä sait ton haavan? Ei kai tappelu? Tyttö kulta, se voi tulehtua! Käydään lääk-...

-Äiti, EI. Ei se mikään tappelu ollu, mä juoksin metsän halki ja risu raapaisi mun otsaa. Ei siihen satu, usko jo!

Hän tutki minua hetken. Sitten äiti nousi ylös ja seisahtui huoneen ovensuulle.

-Mä haen puhdistustarvikkeita, älä liiku.

Hetkeä myöhemmin hän palasi Septidin- puhdistusainepullon kanssa ja monien pumpulien kera. Hän puhdisti haavani huolella ja laittoi paljon laastareita. Kielsin laastareiden laiton, mutta turhaan. Sovimme myös ajan terveydenhuoltajan kanssa.

Pian kello olikin puoli yhdeksän, ja lähdin lampsimaan kylmään pakkaseen. Koulureitti oli tuttu, liiankin tuttu. Kävelin hipsutellen Joonaksen talon ohi vilkuillen vaivihkaa sisään, mutta ketään ei näyttänyt olevan kotona. Mutkan takaa oli vielä puoli kilometriä kouluun. Astelin nyt reippain askelin, ja yllättäen joku heitti minut ilmaan, kuin olisin lentänyt! Kiljaisin kauhusta, mutta sitten tukevat kädet ottivat minut kiinni ja laskivat maahan. Vilkaisin taakseni.

-Sä senkin.., pidättelin naurua ja yritin esittä vihaista.

-Mun oli pakko, poika nauroi. -Jaa, sä oot saanu laastaria, hän huomasi. Todellakin, otsassani oli viisi laastaria, joiden läpi näkyi vähän punaista.

-Mmm.. Mutsi, vastasin ja samassa kuulin koulun kellojen soivan. Vilkaisimme toisiamme ja aloikke kikattaa.

-Jos et haluu myöhästyy, nii ota kii! naurahdin ja lähdin juoksemaan.

Potkaisin tavallisesti kenkäni koulun eteisessä minne sattuu. Riisuimme takit ja muut ja hölkkäsimme luokkaan. Koputin luokan oveen ja peitin suuni toisella kädellä. Nauratti niin sietämättömästi. Oven avasi opettaja Kirsi, tiukka ilme kasvoillaan.

-Missäs paholaiset on olleet? hän kysyi ivallisesti. Pyöräytin silmiäni ja viskasin reppuni paikalleni.

-Kuherrusmatkalla, joku kiljaisi ja koko luokka repesi. En välittänyt, kaivoin kirjan esiin ja ristin jalkani odottaen taas uutta showta, minun kustannuksellani.

-Niin, siitä minun pitikin puhua, Kirsi sanoi.

-Tulkaapas Joonas ja Sara käymään sivuhuoneessa, hän viittoi meille.

Seurasimme opettajaa ilmeet mitkä lie olikaan. Sivuhuoneessa oli pöytä, jonka ympärillä oli kuusi tuolia, kolme molemmin puolin. Vaalean sininen maali seinillä oli kuivunut entisestään.

-Istukaa tuohon Lindan viereen, opettaja sanoi, ja vasta silloin huomasin Lindan istuvan siinä. Hänellä oli ihan musta silmänympärys ja laastareita kädessä. Istuimme Joonaksen kanssa tytön viereen välinpitämätön ilme kasvoillamme.

Hetken hiljaisuuden jälkeen opettaja otti paremman asennon ja alkoi saarnata:

-Miksi ihmeessä menitte hakkaamaan tämän kiltin ja viattoman tytön?

-Mitä? kysyin hätäisesti. -En mä oo mit-...

-Suu kiinni kun puhun! opettaja keskeytti. -Eilen, heti koulun jälkeen aloitte jahdata Lindaa ja työnsitte hänet ojaan, raukka. Sitten vielä hakkasitte hänet! Miksi ihmeessä? Toistan kysymykseni, MIKSI IHMEESSÄ? Kirsi huusi.

-EN MÄ OO MITÄÄ HAKANNU LINDAA, ITE SE HAKKAS MUT! karjuin takaisin ja Joonas katsoi hämmentyneellä ilmeellä minua.

-NEITI ON HYVÄ EIKÄ KEKSI TEKOSYITÄ. Linda, voit mennä takaisin luokkaan.

Ja niin Linda lähti.

-Ja te kaksi, joudutte nyt kolmen tunnin jälki-istuntoon.

-Mitä? En mä ees tehny mitään!

-Seuraavaksi viikoksi, opettaja jatkoi. -Viistoista tuntia jälki-istuntoa, siinä teille aikaa miettiä, mitä teitte tyttö raukalle.