Kiusattu, rakastettu

Luku 15

Nähtävästi olin kokeillut jotain uutta tyyliä, kun tässä vaihtuu näkökulma ^-^

Näkökulma: Joonas

Jäin seisomaan tyhjälle kadulle. Näin yhä Saran kasvot edessäni, mutta ne olivat pelkkää harhaa. Lähdin kävelemään sisälle taloon, omaan huoneeseeni. Istuin sängylle ja aloin pelata puhelimella.

-Kop kop, kuulin kun joku sanoi. Katsoin ovelle. Vic.

-Nii? kysyin.

-Miks Saran piti muuttaa? Vic vinkui ja istahti vierelleni. Kohautin harteitani.

-Kumpa tietäisin.

-Sanoiko hän mitään?

-Ei Sara itsekään tiedä miksi hänen piti muuttaa, sanoin ja laitoin puhelimen taskuuni. Olimme hetken hiljaa.

-Saran äiti näytti jotenkin oudolta, Vic sanoi lopulta. Kurtistin kulmiani. -Miten oudolta?

-No siis, se näytti salaavansa jotain, näin sen ilmeestä.

Salaisiko Saran äiti todellakin jotain? Hänhän oli niin kiltti ja avoin ihminen. Noh, ken tietää.

-Voinks mä silti jäädä teille asuun? Vic kysyi.

-En mä tiiä.

-Jaa, Vic sanoi ja lähti olohuoneeseen.

Miten äiti suhtautuisi jos joku vieras tyttö, vielä narkkari, jäisi asumaan luoksemme?

-Viic! huusin tytön perään. Hän ilmestyi ovelle ruskeat hiukset lainehtien.

-Nii? hän kysyi.

-Mis sun vanhemmat on?

Tyttö vaikeni. Taisin osua arkaan paikkaan.

-Missä sun vanhemmat asuu? toistin.

-Ne on kuollu, tyttö vastasi vihdoin. Näin hänen ilmeestään, että hän valehteli.

-Miten he kuolivat?

Hiljaisuus laskeutui taas.

-Kuule kun..

-Mitä?

-Ei ne kuollu.

Arvasin.

-Mitä sitten? kysyin ja nousin seisomaan.

-No siis.. Meillä perheessä on ollu riitoja, mulla on pienempi sisko. Vanhemmat on niinku mua ei oliskaan ja sisko saa aina kaiken mitä se haluaa. Tuntuu et olisin turha. Ja mun isä on alkoholisti, mut äiti ei haluu eroo siitä, koska se on nii rikas. Sit yhtenä päivänä, vuos sitte, mä karkasin. Kukaa ei soitellu perää, arvasin et niin kävis. Menin metsää ja siel oli joku vanha mies, joka sano et voisin ottaa rauhottavii, nii elämä tuntuu taas paremmalta. No, se toimi ja sit jäin koukkuu... Viime kuulla päätin, et menisin kouluun. Pääsin tonne yläasteelle, mut sit Saran piti muuttaa ja mun elämä on taas pilalla! Vic selitti ja purskahti itkuun.

-Voi ei, sanoin ja halasin varovasti tyttöä. Hän itki, ihan kuin kyyneleet eivät loppuisikaan.

Näkökulma: Vicky

Halasin poikaa. Olin niin lyhyt häneen verrattuna. Tuntui hyvältä halata.

Nyyhkäisin ja kuivasin kasvoni paidan hihaan. -Sori, sanoin käheällä äänellä.

-Ei se mitään, poika sanoi. Hymyilin.