Kiusattu, rakastettu

Luku 16

Tässä on taas Saran näkökulma. Mulla on vielä 21 lukua julkaisematta tästä tarinasta ja sitten tulee taas jatkoa ^-^

-Siinä tapauksessa voin olla sun opas! poika riemuitsi ja levitti kätensä innokkaasti. Hymyilin suurta tekohymyä. Meinasin purskahtaa nauruun mutta tukahdutin sen. 

-Okei, kiva, yritin vastata pirteästi. En todellakaan ollut iloisella tuulella. 

Pojalla oli ruskeat ja pörröiset hiukset, hänellä oli puoleensa vetävät tummanruskeat silmät ja leveä rintakehä. Päällään hänellä oli valkoinen pelipaita, jossa oli numero 17. 

-Mikä sun nimi on? kysyin ja vein hermostuksissani hiuksia korvien taakse. 

-Mika, entä sun? 

-Sara. 

-Kaunis nimi, Mika vastasi ja hymyili. 

-Kiitos. Kuinka suuri tää koulu oikeen on? 

-Aika suuri, ite ku tulin tänne eksyin joka vaihees, Mika selitti nauraen. 

-Ai, hymähdin. 

-Mistä alotetaan? 

-Jostain, nauroin. Koulu todellakin oli valtava. Käytävän päätä oli lähes vaikea erottaa. 

-Näytän eka ruokalan, opettajan huoneen ja vessan, niillä varmaan pärjää vähän aikaa eikö? Mika selosti. 

-Jooh, hymyilin. Poika näytti olevan hirveän innoissaan tällaisesta esittelykierroksesta. Lähdimme kävelemään pitkin käytävää, kunnes muistin, mitä ensimmäiseksi piti kysyä. 

-Nii, mihi laitan tän mun takin? 

-Johonki naulakkoon, josta löydät sen, poika virnisti. Hän kyllä osasi olla energinen. Ja innokas. 

Laitoin takkini naulakkoon ja reppuni selkääni. Hymyilin pojalle ja jatkoimme matkaa. 

Käytävän seinät olivat valkoista tiiliä ja lattia vaaleaa puuta. Sain iloisen ja raikkaan kuvan koulusta. Toivottavasti oppilaatkin ovat niin kivoa. 

Monet rappukäytävät lähtivät oikealle ja vasemmalle. Käytävällä oli monia luokkia ja värikkäitä sohvia nojaamassa seiniin. 

-Tässä on vessat, Mika esitteli suuren rivin tyttöjen ja poikien vessoja. 

-Okei, sanoin ja yritin muistaa missä kohtaa ne olivat. 

-Sit mennään tonne kolmanteen kerrokseen, se on kokonaan opettajien huonetta. Täälä on yli nelkyt opettajaa. 

-Ompa monta, ihmettelin. 

-Niimpä, Mika sanoi, käännyimme ja menimme oikealla oleviin portaisiin. 

Portaita tuntui olevan miljoonia. Jalkani olivat ihan maitohapolla ja minua hengästytti. Olipa minulla huono kunto. 

-Mitä harrastat? kysyin hiljaisuuden valitessa. 

-Jääkiekkoa, Mika sanoi ylpeänä. 

-Onks 17 sun pelinumero? 

-Joo! Mistä tiesit? 

-Sun paitas, osoitin hänen paitaansa. 

-Joo niimpä tietysti, hän nauroi. Minäkin nauroin. 

Saavuimme toiseen kerrokseen. Se oli samanlainen kuin ensimmäinenkin, pitkä ja täynnä luokkia ja sohvia. Vessoja ei ollut siellä. 

-Ja viel kolmanteen kerrokseen! Mika virnisti. 

-Ompa paljon portaita, totesin. 

-Hyvää kuntoilua, poika irvisti ja lähdimme lompsimaan portaita pitkin kolmanteen kerrokseen. 

-Noh, mitä sä puolestas harrastat? Mika kysyi minulta. 

-Tanssii ja lasketteuu, sanoin. 

-Mä en osaa tanssia. 

-Opettele. Onneks ollaa puoles välis portaita, huokaisin. 

-Niimpä. 

Kolmannessa kerroksessa oli vain pieni "aukio", muuten kaikkialla oli paljon ovia ja tauluja. 

-Täs on opettajien huoneet, Mika näytti. -Ja tänne saa tulla vaan jos on tärkeetäkin asiaa, ku niitä ei saa häiritä turhaan. 

-Okei. 

-Ai nii, se ruokala, se on alimmaises kerrokses. 

-Oikeesti? Kidding me? En lähe toista kertaa noita portaita alas ! 

Aloimme nauraa. Kun vihdoin lopetimme nauramisen, Mika näytti aivan mahtavan keksinnön, HISSIN. 

-Ei sitte voitu mennä hissillä ylös? 

-Ei, hän tirskaisi. -Kaikki käyttää hissiä, sillä ei pääse koskaan. Menin normista tottumuksista portaista. 

-Juujuu hyvä syy. 

Painoin hissin nappulaa, joka vie alimpaan kerrokseen. Odotimme hissiä hiljaa. Vihdoin se tuli, ei siinä kyllä kauaa kestänyt, mutta hiljaisuus oli piinaava. Menimme hissiin ja ovi sulkeutui. Nojasin takaseinään ja poika sivuseinään. Hissimatkan olin hiljaa ja kuuntelin Mikan jääkiekko-ottelu selostuksia. Hän oli aivan haltioissaan kun sai olla ylimielinen tekemistään maaleista. Hissi saapui alimmaiseen kerrokseen ja lähdimme taas kävelemään käytävää pitkin. 

-Liikaa käytäviä, puuskahdin. 

-Niihin tottuu, poika sanoi ja alkoi taas kertoa, kuinka hän oli MELKEIN saanut tehtyä ilmaveivin, Granlundin tapaan. 

Ihan käytävän päässä oli suurehko ruokala. Siellä oli kymmeniä, ainakin sata pöytää ja vielä enemmän tuoleja. 

Pian oppilaita alkasi virrata ulko-ovesta sisään. Mika virnisti minulle. 

-Pian alkaa sun eka tunti. 

Niin se alkaisi. Odotin kauhuissani sitä hetkeä.