Kiusattu, rakastettu

Luku 41

Ihan näin heti alkuun pyydän teiltä anteeks, ku en oo julkassu lukuu sillon ku lupasin... Muutamaa viikkoo sitte maanantailleko? Nimittäin mun kone alko päivittää jotain, ja se päivitti sitä kolme päivää ja olin iha wtf. Sit isä soitti myyjälle, mut se ei vastannu ja kaikkee tällasta, isä sai kuitenki tän nyt toimimaan kun palautti kaikki alkuperäisasetukset, uah sinne meni koulutyöt.

Mut ANYWAYS Mä menin mun profiiliin ja huomasin et mulla on joku 30 seuraajaa :o Viimeks ku katoin, ni oli 7 :')

Ja sit tajunnanräjäyttävä tieto, 13.6K lukukertaa, mun pitää opetella uudestaan hengittämään.

Must tuntuu ihan tyhmältä vaa sanoo kiitos teille lukijoille, mut en keksi mitää muuta sanottavaa ku oon ihan sanaton ;-;

_______________________________________________________________________________

Puhelimeni putosi kolahtaen kädestäni lattialle. Katseeni lasittui tuijottaessani edessäni olevaa lattiaa, suuni oli retkahtanut auki.

-Mitä? Joonas kysyi huolestuneena silmät ammollaan.

Käteni alkoivat täristä ja hengittäminen kävi vaikeaksi. Tuntui, kuin ilma olisi kadonnut huoneesta ja tyhjiö ilmaantunut hapen tilalle. 

-Rakas mikä on? poika kysyi uudestaan laskien kätensä olkapäälleni. Tiesin hänen kurtistavan vähän kulmiaan, sillä hän teki aina niin, kun oli hämillään. Tuntui siltä, että alkaisin hyperventiloida näillä sekunneilla.  

-Sano jotain! Joonas korotti ääntään selvästi huolestuneena. Siinä vaiheessa tunsin neänvarressani kihelmöintiä ja nesteen täyttävän silmäni.

-Luoja, henkäisin purskahtaen itkuun. Peitin kasvoni käsilläni ja yritin hengittää. Olin ihan sekaisin tilanteesta, mistä saan rahat? Ja mitkä rahat edes? Kyseessä oli varmasti sieppaajani, siitä en voinut erehtyä. Mistä he edes olivat saaneet puhelinnumeroni? Mitä he tekisivät isälleni? Entä äitini? Oliko hän  vaarassa? Mitä teen?!

-Puhu, poika kehotti ja kietoi kätensä ympärilleni. Tunsin turvalliset kädet vyötärölläni ja toisen pään laskeutuvan tasolleni. Itkuni vain yltyi yhä enemmän.

-M-mä.., nyyhkytin. Puheestani ei saanut mitään selvää.

-Hengitä, kuulin rauhallisen äänen. En pystynyt. Aina, kun yritin vetää yhden hengenvedon, aloin täristä ja kyyneleet virtasivat nopeammin alas rutistaessani silmäni umpeen. Henkeni tärisi, kuin olisin viittä vaille jäässä.

Hetken aikaa oleilin vain poikaystäväni käsivarsien sisällä yrittäen tasaannuttaa hengitystäni. Olin lopettanut itkemisen hetken aikaa sitten, kyyneleet olivat kuivuneet poskilleni, osa huulilleni. Vihdoin kykenin ottamaan happea ilman, että ääneni olisi tärissyt tai että olisin purskahtanut uudelleen itkuun.

-S-se oli se mies, sopersin saaden Joonaksen nostamaan kulmiaan. 

-Se soitti mulle, jatkoin pitäen päätäni yhä toisen olkapäällä.

-Mitä se sanoi? Joonas kysyi, vaikka olin satavarma siitä, ettei hänellä ollut käsitystäkään siitä, kenestä miehestä puhuin. Kun en itsekään ymmärtänyt mitä puhuin.

-Mun isä kuolee j-jos en vie rahoja, nyyhkäisin ja nostin pääni pois toisen olkapäältä. Harmaassa paidassa oli tummempi läikkä kyynelistäni. Yritin poistaa märkää kohtaa peukalollani, mutta turhaan, tiesin sen itsekin, ettei se lähtisi pois.

- Mitä rahoja? Joonas kyseli kummissaan. Hänen siniset silmänsä välittivät minulle huolestunutta katsetta tämän silitellessä selkääni lapaluitteni välistä. 

- En mä tiedä, tokaisin nyt jo melkein normaalilla äänellä. Se ei värissyt tai ratkeillut, miltei normaali. Kuitenkin äänestäni huomasi, että olin itkenyt hetki sitten.