Boys don't cry // Oleksi

6. Sitä kutsutaan traumaksi

Istuin sängylläni kuunnellen musiikkia. Olen miettinyt Aleksia. Mä en tosiaan tajua miten hän oikein änkee mun mieleen. Mun ei olis varmaan koskaan pitänyt puhua hänelle. En pidä oikeastaan edes ihmisiin tutustumisesta. Mulla on jo hyvä kaveripiiri, ja se riittää mulle. En tarvitse Aleksia. Tyttöystävän voisin kyllä värvätä, mutta en muuta. Neea voisi olla ihan hyvä. Hän on kuuma ja silleen. Outo tapaus kuitenki ku ei olla ennen ees puhuttu. Toisaalta en mä Aleksillekkaan ole ennen jutellut- Olli ei. Aleksi ei liity mitenkään tähän.

***

Heräsin sohvalta. Oli jo pimeää. Otin puhelimeni pöydältä ja katsoin paljonko kello on. 1:37. Voi perse. Ei mua kyllä väsytä enää yhtään. Koulu tulee olemaan yhtä tuskaa.

***

Viimein kello oli 8:00. Olin käynyt jo suihkussa, laittanut vaatteet päälle, pessyt hampaat -vihdoin-, ja lukenut vähän kokeisiin. Saavutus, sanon minä. Nyt voisin vain löhöillä sohvalla ja katsoa puhelinta.

Menin sohvalle ja nappasin kapistuksen käteen. 'k.aleksi haluaa olla kaverisi' näytölläni luki. Kurtistin kulmiani. Miksi Aleksi koskaan addais mut snapis? Kuitenkin päädyin hyväksymään pyynnön. Hän oli laittanut perus naamakuvan, missä hän näytti ihan söpöltä- siis- höpöltä. Vastasin takaisin naamakuvalla. Tosin otoksessa kesti puoli ikuisuutta, koska tuntuu etten näytä hyvältä sitten missään kuvassa. Miksi näytän aina näin paskalta, kun olen panostanut ulkonäkööni? Ajatteleekohan Aleksi mua komeena? Toisaalta, en tee sillä tiedolla yhtään mitään.

***

Tommin mopo oli rikki, joten jouduin kävelemään kouluun. Harmikseni kello näytti mukavat 8:58, enkä ollut lähelläkään koulua. Tommi olisi kyllä voinut ilmoittaa vähän aikaisemmin.

Vieras auto pysähtyi vierelleni. Katsoin autoa hämmentyneesti. Ikkuna avattiin. "Hei! Tarviitko kyydin?" Joku nainen kysyi autosta. Kurtistin kulmiani. "Sori. En tunne sua nii en." Vastasin. "Terve." Viereiseltä paikalta sanotaan. Katson pelkääjän paikalle jossa istuu Aleksi Kaunisvesi, suloisten kasvojen kera. Suuni loksahti auki. Toivottavasti en kuolaa. "Okei. Voin mä tulla." Hymyilin. Avasin takapenkin oven. Toisella puolella istui joku todella kaunis tytsy. Vau. Mahtaakohan hän olla Aleksin sisko? Miksi Kaunisvedet ovat kaikki näin upeita. "Moi." Tyttö hymyili. Nyökäytin päätä tervehdykseksi. "Terve." Aleksi morjesti uudelleen. "Hei." Vastasin vääntäen pienen hymyn. Muut eivät saa nähdä, kun tulen Kaunisvesien autosta.

Pääsimme koululle juuri hyvissä ajoin. Ihmisiä ei näkynyt pihalla. Menin autosta ulos, ja aloin kävelemään koulua kohden. Aleksin sisko jäi autoon. Aleksi tuli vierelleni kävelemään.

"Miks otitte mut kyytiin?" Kysyin meidän kävellessä rakennusta kohden. "Äiti halus. Ollaan nyt jo myöhässä, nii kuinka myöhässä olisit tullu jos olisit kävelly?" Aleksi sanoi. "Nii noh. Unohin muuten kiittää kyydistä. Voitko sanoo sen sun äitille mun puolesta?" Pyydän. "Joo miten vaan. Onks meil sama tunti?" Aleksi kysyi. "Ei mun mielestä. Mul on bilsaa, mitä sul?" Kysyin. Aleksi huokaisi. Naurahdin ja käänsin katseeni Aleksii. "Olisitko halunnu?" Kysyin virne kasvoilla. "Häh? En! Kun ei oo ketään jolle jutella." Aleksi korjasi. "Miksetsä tutustu ihmisiin?" Kysyin. "Sitä kutsutaan traumaksi." Aleksi kertoi. Kurtistin kulmiani. "Mitä tapahtu?" Kysyin. "Mul oli kaveriporukka ala-asteella. Ne kerto mulle kuin tärkee niille oon, mut ne levitti musta huhuja mun seläntakana. Esim et oon ihan hirveä ja et muhun ei kannata tutustuu. Yhtenä päivänä ne hakkas mut paskaks. Sen jälkeen oon pärjänny yksin. Paitsi nyt sä tulit." Aleksi kertoi avoimesti.

Pysähdyimme molemmat ja saimme pitkän katsekontaktin. Katseeni Tippui välillä huuliin ja siitä taas silmiin. Kuitenkin päätin vain halata. Aleksi vastasi halaukseen.

Irtauduimme toisistamme. "Haluisiksä lintsata?" Kysyin pieni hymyn vivahde suupielellä. "Mitä? Öö... Joo vaikka." Aleksi naurahti. "Hyvä." Hymyilin.