Boys don't cry // Oleksi

7. Linssikeitto

Olimme Aleksin kanssa kaupassa. Ostimme kummallekin RedBullit.

"Vittuku ei oo tupakkaa." Aleksi ähkäisi. Naurahdin. "Addikti." Sanoin. "Ehkä vähän. Periny varmaan iskältä." Aleksi kertoi. Nyökkäsin kerran.

"Mihin me ees mennään?" Aleksi kysyi yrittäen ottaa RedBullia ylimmältä hyllyltä. Naurahdin taas ja siirryin Aleksin eteen. Otin kaksi RedBullia ylähyllyltä ja ojensin toisen niistä Aleksille. "Kiitos." Aleksi kiitti. "Mennäänkö vaikka meille?" Kysyin. "Joo. Voijaan mennä." Aleksi hymyili.

***

Olimme kotonani. Matka me puhuttiin musiikista, eikä oikeastaan mitään muuta. Aleksi on tosi kiva tyyppi. Niinkun oikeesti. Mä en tajuu miten tyypit ei tykkää Aleksista. Paskat frendit sillä oli. Kuitenkin mun pitää pitää tää salassa. Ihmiset ajattelee mua friikkinä jos oon Aleksin kanssa. Mun täytyy pitää kiinni pahanpojan maineesta, ja siitä ei saa luistaa. Vaikka en sais jutella Aleksille.

Makasimme sängylläni. Emme oikeastaan puhuneet tai tehneet mitään. Vain makasimme. Välillä tuntuu oudolta, miten Aleksi puhuu mulle niin avoimesti vaikka se on aina ollut se yksinäinen ja ujo poika. En mä oo koskaan ees nähny sitä muitten kanssa.

"Mitä ajattelet?" Aleksi kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen. "En mitään ihmeempiä. Mitä sä ajattelet?" Kysyin puolestaan Aleksilta. "Sua." Aleksi sanoi. Hento puna nousi kasvoilleni. Aleksi virnisti. "Punastelija." Hän totesi. Naurahdin. Miten mä oon koskaan päätynyt tähän tilanteeseen? Punastelen Aleksi Kaunisveden seurassa.

"Outoo ku oon aina ajatellu sua mykkänä. Et puhu ees tunneilla. Onks sulla ketään kenelle puhua?" Kysyin Aleksilta. "On mulla mun sisko Alina." Aleksi kertoi. "Se vaikutti kivalta. Entäs sun vanhemmat?" Kysyin. "Oon eläny ainoostaan mun äitin ja Alinan kaa. Iskää mulla ei oo koskaan ollu. Tai siis ei se oo ollu mitenkään mun elämässä. Se oli tosi agressiivinen ja väkivaltanen äitiä ja Alinaa kohtaan. Se ahisteli Alinaa ja käytti sitä hyväksee. Kerran se raiskas jonku ja joutu vankilaa. Nyt se istuu sit linnas toista vuotta." Aleksi kertoi. "Aa. Anteeks? Varmaan. On varmaa vaikeeta elää ilman iskää." Sanoin myötätuntoisesti. Osaan jokseenkin samaistua Aleksiin. "Mites sun vanhemmat?" Aleksi kysyi. "Iha perus." Valehtelin. Tiiän et Aleksi hyväkyis sen et mun vanhemmat on kauheita vittuja mut en haluu et se tietää vielä.

***
Heräsin kauheaan ryminään. Aleksikin näytti heräävän. Voi helvetti... Mun vanhemmat tuli.

Aleksi hieroi silmiään unisesti. "Mikä se oli?" Hän kysyi kun nousimme ylös. "Mun vanhemmat tuli kotiin. Voitko mennä kaappiin?" Kysyin. En halua Aleksin tapaavan mun vanhempia. En vielä.

Menin alakertaan. Äiti ja isi kikatteli jostakin. "No hei kulta! Oletkos kokannut äitille ja isille vähän ruokaa?" Äiti kysyi lempeästi. Hänen äänestään kuuli että hän oli pienessä hiprakassa. "Sori. En oo ehtinyt. Mä jäin tänään koulusta kotiin kun särki päätä. Voitteko korjata luvattomat poissaolot?" Kysyin mahdollisimman nätisti. "Tottakai rakas. Alahan nyt jo tekemään sitä ruokaa." Äiti sanoi ennenkuin lähti isän kanssa makkariin. Ei he harrasta seksiä. Nukkuu vaan omat pahat olot pois.

Mun pitää sanoo Aleksille et se lähtee kotiin.

Menin yläkertaan omaan huoneeseeni. "Tuu pois." Sanoin. Aleksi tuli pois kaapista. (A/n kaksmieline) "Sun pitää lähtee." Jatkoin topakasti katse maassa. "Miks?" Aleksi kysyi. "Sun pitää lähtee." Toistin. Aleksi käveli ohitseni alakertaan. Vasta kun kuulin ulko-oven menevän kiinni uskaltauduin menemään alakertaan. Nyt sitä ruokaa. Tosin en osannut tehdä sitä, joten otin keittokirjan.
Päätin tehdä linssikeittoa.

***

Heräsin sädekaihtimista heijastavaan auringonvaloon. Huokaisin. Tänään on vasta keskiviikko, ja mua vituttaa. Eilis illan makasin vain sängyllä miettien elämää. Katsoin kelloa joka näytti mukavat 10:33. VOI PERSE. Oon myöhässä!

Nousin äkkiä ja puin päälleni vaatteet jotka sattuivat vain tulemaan päälleni. En kerennyt käydä suihkussa, tai syömään. Otin repun toivoen että siellä on kaikki tarvitsemani kirjat, kunnes lähdin eteiseen laittamaan kenkiäni ja tuulitakkia.

Varmistin vielä että puhelin ja avaimet on mukana. Lähdin ovesta ulos ja lähdin kävelemään kohti koulua. Onneksi on hyvä keli.

Matkalla katsoin ilmoituksia joita olin saanut. Tommi on soittanut varmaan 100 kertaa, ja Joel, Joonas ja Niko ovat olleet huolissaan. Aleksikin on laittanut mulle pari snappia. Kyllä se nyt siellä koulussa yksin pärjää. On pärjännyt jo yli 3 vuotta. Miksei hän nyt pärjäisi? Sitä paitsi en voi olla hänen kanssaan. Hän odottaa liikoja. Toivottavasti Aleksi ei kiinny muhun liikaa, niinkuin joku koira. En pysty olemaan hänen kanssaan.