Lokhin malja

Luku I - Hulluja kettuja ja palaneita voileipiä

Istuin omassa pienessä huoneessani. Siinä samassa vanhassa rusehtavassa nojatuolissa, jossa olin jo istunut seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta minä tässä huoneessa olin asunut, seitsemän tylsää ja pitkäveteistä vuotta. Jos maagin opiskelut kovin tylsiä voivat olla. Tavallisesta ihmisestä ne varmasti olisivat mahtavan kiinnostavia, mutta minua se alkoi jo kyllästyttää. Kun kuuli samat luennot kerta toisensa perään, ei se enää oikein innostanut. Mutta mitä maagin opintoihin sitten kuului? No, totta kai ihan tavallisia aineita kuten matikkaa, historiaa, biologiaa ja maantietoa, ja monia muita. Mutta sitten oli muutamia parempiakin aineita. Niitä "erikoisia", joita ei tavallisissa kouluissa opetettu.
                  Alussa tällaisia aineita ei opetettu lainkaan. Kouluun aloitettiin seitsemänvuotiaana, mutta jotkut - kuten minä - tulivat tänne jo kuusivuotiaina. Ensimmäinen erikoisempi aine oli muinaiskieli, joka aloitettiin yhdeksänvuotiaana. Magia aloitettiin kymmenvuotiaana. Sitten oli vielä lohikäärmetieto ja demonitieto. Ne aloitettiin kolmetoistavuotiaana. Minä täyttäisin kolmetoista aivan muutaman päivän päästä. Sen takia minä nytkin olin niin myöhään ylhäällä. Oli jo varmasti keskiyö, mutten saanut unta.
                Nyt oli loppukesä, ja syksyllä meidän ryhmämme aloittaisi nämä uudet aineet. Odotin niitä molempia, erityisesti demonitietoa. Demonit olivat aina kiinnostaneet minua. Ehkä liiankin paljon. Ne kun olivat kuulemma niin vaarallisia. Siksi minä en saisi muistaa edes oikeaa nimeäni. Irena. Nimeni oli Irena. He halusivat, että unohtaisin sen, koska uskoivat siitä olevan hyötyä suojautumisessa demoneilta. No jaa, miten vaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
               Vilkaisin ympärilleni huoneessa. Se oli aina ollut samanlainen. Huone oli suorakulmion muotoinen. Toisessa päässä oli ovi käytävälle, jonka varrelta löytyi lisää ovia samanlaisiin huoneisiin. Toisessa päädyssä oli ikkuna. Ikkunasta näki pienen osan linnan puutarhasta, mutta paremmin siitä näki osan Carnan kaduista. Miltei vastapäätä ikkunaani oli kellotorni, joten voisi melkein sanoa että huoneessani oli kello.
              Ikkunan edessä oli kirjoituspöytä ja jakkara. Pöydällä oli laukkuni, muutamia kirjoja ja vaasi täynnä kuihtuneita kukkia. Ties milloin nekin oli siihen laitettu. No, nojatuolini oli huoneen toisella laidalla. Toisella puolella oli sänkyni. Ja kaappini oli nojatuolin vieressä, lähellä ovea. Kaapissa olivat ne muutamat harvat tavarat, jotka omistin. Vaatteita, muutama kirjastosta lainattu kirja, vanhoja koulukirjoja ja muutama synttärilahja. Miltei kaikki olivat Abyssalta, joka olikin sitten miltei ainut ystäväni. Myös Seth oli hyvä ystäväni. Hän tosin ei oikeastaan osannut antaa mitään lahjoja. Mutta mitäpä tuolla oli merkitystä?
                Huokaisin raskaasti ja nousin ylös tuolistani. Kävelin ikkunalle, ja vetäisin verhot sen eteen. Tämän tehtyäni uskalsin viimein yrittää käydä nukkumaan.

Heräsin aamulla kellotornin kellon lyönteihin. Tästä tiesinkin, että kellon täytyi olla seitsemän. Kellot löivät aina aamulla seitsemältä. Puoli kahdeksalta pääsisin aamupalalle, ja yhdeksältä olisi ensimmäinen tuntini. Tänään se oli ilmeisesti kuvaamataitoa, jos muistin oikein. Kuvaamataidon kaksoistunti. Päätin tarkistaa asian vielä vihkostani. Olin kirjoittanut lukujärjestyksen sinne ylös, etten varmasti unohtaisi sitä. Kyllä. Kaksi ensimmäistä tuntia olisivat kuvaamataitoa jonka jälkeen olisi ruokatauko. Yhdeltä meillä olisi historiaa, ja viimeisenä biologiaa ja maantietoa. Koko viikon tylsin päivä.
                  Huokaisin tylsistyneenä ja vilkaisin laukkuuni. Kaikki tarvitsemani kirjat olivat siellä. Otin laukun mukaani ja astuin ulos huoneesta. Lukitsin oven takanani, ja lähdin kävelemään käytävällä. Vastaani tuli muutamia samalla tavalla pukeutuneita oppilaita. Ärsyttävää. Miksi kaikilla piti olla samanlaiset vaatteet? Mitä järkeä siinäkin on? Auttaako sekin jotenkin demoneja vastaan, kun kaikki vain sotkeutuvat toisiinsa?
             Hymyilin itsekseni. Sitten huokaisin taas surullisesti. Pian me "saisimme omat nimet". Jos syntymänimet piti unohtaa, niin kyllähän ne uudet nimet piti hankkia. Mutta vasta kolmetoistavuotiaana, kun demonitieto alkaa. Silloin meidän pitäisi keskustella opettajamme kanssa ja valita itsellemme nimi. Joopa joo.
              Tuhahdin hiljaa kun astuin portaisiin. Kaikkea sitä pitkin tehdä, jotta voisi suojautua demoneilta. Ja kuitenkin niitä manattiin esiin pitkin päivää. Turvallisuuden takia minäkään en enää muistanut vanhempiani. Ilmeisesti kaikkien oppilaiden muistot poistettiin, kun he tulivat opiskelemaan. Niin minä ainakin arvelisin. Ainakaan minä en muistanut mitään vanhemmistani tai muutenkaan menneisyydestäni.
            Saavuin ruokalaan nopeasti. Kuten olin arvannut, Abyssa ja Seth olivat jo siellä. He heräsivät vielä minuakin aikaisemmin, tai sitten he vain olivat nopeampia kuin minä. Niin se oli aina ollut. En ole ollut kertaakaan heitä ennen ruokalassa.
"Nukuitko hyvin?" Abyssa kysyi huvittuneena. Minä pyöräytin silmiäni.
"Ihan tarpeeksi hyvin", vastasin kiltisti. "Ja te ilmeisesti taas valvoitte koko yön?"
                Seth mumisi jotain myöntävää. Tämä oli tunkenut jostain syystä suunsa täyteen ruokaa. Kaipa tällä oli kova nälkä.
"Totta kai", Abyssa naurahti. Minä haukkasin palasen paahtoleivästäni. Se oli palanut toiselta puolelta, ja kurtistin sille hiukan kulmiani. Vilkaisin Abyssaa ja Sethiä. Me kaikki olimme niin kovin erilaisia. Minulla on luonnostaan tulenpunaiset hiukset. En oikein vieläkään osaa päättää, pidänkö niistä vai en. Abyssan hiukset olivat mustat, ja hän oli hankkinut niihin sinisiä raitoja. Hänen hiuksensa olivat myös melko lyhyet, kun taas minun olivat turhankin pitkät. En kuitenkaan kehdannut leikata niitä. Abyssa olisi tappanut minut, jos sen olisin tehnyt.
                 Sethillä sen sijaan oli vaaleat hiukset. Meidän osaamisalueemmekin olivat melko erilaiset. Abyssa oli hyvä magiassa ja muinaiskielessä, sekä erityisesti uinnissa. Minä vihaan uintia. Seth on hyvä kaikessa urheilussa ja miekkailussa. Hän pärjää melko hyvin myös tavallisissa aineissa. Minä sen sijaan... No jaa, en ollut erityisen hyvä yhtään missään paitsi ehkä kuvaamataidossa, ja jos meidän piti joskus kirjoittaa runoja tai tarinoita, niin niissä minä olin hyvä.
              Katsoin hiukkasen ärtyneenä leipääni. Se maistui aivan palaneelta. Pureskelin sen kuitenkin kärsivällisesti loppuun.
"Mikä tunti meillä on seuraavaksi?" Seth kysyi. Minä pyöräytin silmiäni.
"Et sitten taaskaan ole viitsinyt katsoa lukujärjestystäsi, vai?"
"Äääh.. Minä hävitin sen jo aikoja sitten", Seth mutisi kohauttaen harteitaan.
"No niinpä tietenkin", Abyssa naurahti. "Meillä on kuviksen kaksoistunti, puutarhassa."
               Seth mumisi jotain epämääräistä. Tämän ilme synkkeni hiukan. Seth ei pitänyt kuviksesta, ja oli siinä surkea. Minä pudistin päätäni hymyillen. Seth mulkaisi minua melko pahasti.
"Hyvähän sinun on hymyillä", tämä sanoi synkästi. "Sinä sentään olet hyvä kuviksessa."
Kohautin harteitani virnuillen. "Ehkä."
                 Abyssa pyöräytti silmiään. "Niinpä niin. Hei, joko te ootte päättäny mitä teette lomalla? Jos sitä sellaiseksi voi sanoa..."
Minä naurahdin. Pian tämä lukuvuosi olisi ohi, ja meillä olisi loma. Joka oli peräti viiden päivän pituinen. Meillä oli lomia aika usein, mutta ne olivat juuri tuollaisia lyhyitä. Eipä meillä minnekään ollut ikinä menemistä, kun emme sukulaisiamme tunteneet tai mitään. Eikä me ikinä käyty koulun kanssa retkillä, niin ei meillä voinut kavereita toisissa kaupungeissakaan olla, joten...
               "No jaa. En mitään erikoista. Kuten ei kukaan muukaan, arvaan mä", vastasin kohauttaen olkiani tylsistyneenä. "Vaikka ainahan sitä voisi käydä Nilsonin luona."
"Eikä!" Seth valitti. "Älä taas aloita tuota!"
"Mitä tuota?" kysyin viattomasti.
"Tuota Nilson-juttua", tämä aneli. Minä virnuilin tälle hyväntuulisesti. Nilson oli vanha mies, joka asui vanhassa mökissä kaupungin vanhassa osassa ja niin edelleen. Siis kaikkea vanhaa. Tämä piti siellä pientä kirjastoa, joka ei kuitenkaan ollut kovin suosittu. Siellä oli kirjoja ainoastaan demoneista. Ja jos en ole jo kertonut, minä rakastan sellaista tietoa. Ja Nilson oli muutenkin kiva ukkeli. Kukaan muu ei vaan pitänyt tästä. Johtuu ehkä siitä, että hän on aika kammottavan näköinen. Sellainen pelottava. Joskus Seth pelotteli minua väittämällä Nilsonin olevan demoni itse.
               "Entäs sinä?" kysyin Abyssalta. Tämä kohautti harteitaan.
"En kai mitään. Tulen kiusaamaan Nilsonia kanssasi", tämä virnisti.
"Mitä?" Seth ähkäisi. Abyssa kohautti harteitaan.
"Hei, meillä alkaa demonitieto kohta. Pakko myöntää, että Nilson on mestari sillä alalla. Enkä minä tajua siitä mitään. Ei sitä tiedä mitä hyötyä hänen luonaan käymisestään voisi olla."
                Seth näytti aika synkältä. "No just. Minun pitää sitten varmaan mököttää täällä aivan yksin."
"Voi raukkaa", minä surkuttelin. Abyssa huokaisi syvään.
"Joko lähdetään?"
"Vaikka meillä on tunti aikaa?" Seth kysäisi.
"Ihan miten vaan", Abyssa sanoi kohauttaen olkiaan. "Ainahan sitä pienelle happihyppelylle voisi lähteä."
                  Minä pyöräytin silmiäni. "Siitä vain. Minä taidan kyllä jättää sen hyppelyn väliin."
Abyssa katsoi minua anovasti, mutta minä vain pudistin päätäni. Nousin huokaisten ylös pöydästä.
"Ainahan me voidaan edes ulos mennä."
               Seth ja Abyssa seurasivat minua melko nopeasti. Piha oli muutaman kerroksen alempana, joten kerkesimme liukua kaiteita pitkän matkaa ennen kuin pääsimme pihalle. Tai, no, ainoastaan Seth liukui niitä pitkin. En minä olisi edes kehdannut.
                 Linnan puutarha on melkoisen iso, ja hauska. Siellä on paljon erilaisia puita, pesaita, kukkia ja muita kasveja. Polkuja ja suihkulähteitä. Siellä on tosiaan hauska kävellä. Minusta tuntuu, että sieltä löytää joka kerta jotain uutta ja se muuttaisi muotoaan koko ajan.
                 Tällä kertaa me päädyimme erään pikkuisen puron varrelle. Abyssa hyppi purossa olevia isoja kiviä pitkin ja Seth yritti ilmeisesti napata kaloja. Jos niitä edes niin pienessä purossa oli. Minä tyydyin vain katselemaan. Ja miettimään. Ei menisi kovin kauaa ennen kuin saisimme omat lohikäärmeet. Jos yhtään olin oikessa, Abyssa haluaisi mustan lohikäärmeen. Shaer'ein, eli Varjousva. Sethille olisi helpoin kuvitella joko Erdsérer tai Greslef. Maan Voima tai Viherlehti. Mutta itselleni en tietenkään keksinyt mitään. Vaikea sanoa, minkä haluaisin.
"Abyssa, minkälaisen lohikäärmeen sinä haluaisit?" kysyin tältä.
"Varjousvan", tämä vastasi epäröimättä. Minä hymähdin.
"Kuten arvasin."
"Entäs sinä?"
                   Pudistin päätäni. "En tiedä. En osaa päättää."
"Minäpä tiedän. Liekkimyrskyn. Sen punaisen. Jos minä saan mustan sinun pitää saada punainen", Abyssa ilmoitti. Minä tuhahdin.
"Sinä ja sinun logiikkasi. Hiusten värin perusteella! Mutta... Tuskin tuo kovin huono olisi", vastasin mietteliäästi.
"Eikö Liekkimyrskyt ollu niitä hulluja?" Seth kysyi väliin. Tämä oli ilmeisesti jo kyllästynyt puron tuijottamiseen. Minä katsoin tätä happamasti.
"Ei mitkään lohikäärmeet ole hulluja."
"Mutta se on kyllä totta etä niistä puhutaan paljon pahaa", Abyssa huomautti. "Eikä kenelläkään maagilla, ainakaan täällä, ole sellaista. Sanotaan, että ne ovat tosi hyviä ystäviä demonien kanssa."
"Sitten ne varmaan viihtyisivät myös Irenan kanssa!" Seth virnisti. "Hänhän on niin ihastunut demoneihin."
             Minä näytin tälle kieltä. "Minkä lohikäärmeen sinä haluaisit sitten?"
"Öö... En minä sitä ole miettinyt. Ehkä Greslefin. En tiedä."
Minä hymyilin itsekseni. Veikkaukseni olivat osuneet oikeaan.
                      Hiukan ennen yhdeksää me etsiydyimme puutarhan pienelle aukiolle. Siellä me yleensä kokoonnuimme kuviksen tunneille. Nytkin siellä oli muita meidän ryhmämme oppilaita. Meitä oli yhteensä 11. Kuviksen ryhmät olivat yleensä melko pieniä.
"Vai niin! Te olette jo kaikki täällä. No hyvä niin", opettajamme huudahti. Minä miltei säikähdin kun tämä ilmaantui niin äkkiä. Opettajamme rouva Carty oli melko vanha, nutturapäinen nainen. Tällä oli violetit silmälasit ja yleensä sininen mekko. Sellainen vanhanaikainen tyyppi. Tällä oli harmaat hiukset. Tämä oli myös melko laiha ja pitkäkaulainen.
                "Tänään saatte itse valita, mitä piirrätte. Jotakin tästä puutarhasta, jotakin luontoon liittyvää. Täältä saatte kynät ja paperin, jos tulette hakemaan", rouva Carty kertoi.
"Entä jos en tule hakemaan?" Seth kysyi synkästi, melko hiljaa. Minä pyöräytin silmiäni ja hain itselleni tarvikkeet. Sitten jätin Sethin ja Abyssan pärjäilemään yksinään, ja lähdin etsimään hiljaista paikkaa puutarhasta. Minä en ikinä oikein pystynyt piirtämään toisten seurassa, varsinkaan kun Seth koko ajan kärtti miten minä tein tämän ja tuon. Piirsin mieluummin yksin ja rauhassa.
                   Löysin hyvän paikan erään tammen edestä. Ryhdyin piirtämänä sitä tammea ja mietin kaikenlaista. Liekkimyrsky, tai Fandsae. Tuo saattaisi ollakin ihan kiva lohikäärme. Ne syöksivät tulta, kuten yleensä lohikäärmeiltä oletettiinkin. Mutta mikään muu lohikäärmerotu ei kuitenkaan tulta syössyt. Ersérerit eivät syökse mitään, ne ovat muutenkin jo hirvittävän voimakkaita ja kestäviä. Lusmakarit eli Lumityrskyt syöksivät jäistä vettä, ja Wandseterit eli Vesiliitäjät kuumaa vettä. Varjousvat syöksivät pimeyttä, jos niin voi sanoa. Jotain sellaista mustaa ainetta kuitenkin, joka ilmeisesti vie voimat. Viherlehdet syöksevät myrkkyä.
               Vilkaisin piirrostani tarkemmin, ja tajusin, että tammen ympärille oli alkanut kiertyä lohikäärme. Huokaisin raskaasti ja pyyhin sen pois. Sen siitä saa kun antaa ajatuksiensa harhailla kuviksen tunnilla. Ravistin päätäni ja päätin keskittyä tammen piirtämiseen.
                    Tunnin lopussa olin melko valmis tammen piirtämisen kanssa.
"Voitte jatkaa piirroksia ensi kerralla", rouva Carty kertoi kerätessään piirroksiamme pois. Huomasin Sethin irvistävän. Kävelin tämän ja Abyssan luo.
"No, oliko hauska tunti?" kysyin näiltä. Abyssa pyöräytti silmiään.
"Sethillä ainakin. Tämä yritti piirtää sammakkoa, joka sitten osoittautui pikkupiruksi. Sen jälkeen hän tyytyi piirtämään kukkia", Abyssa kertoi silmät välkkyen. Seth mulkaisi tätä happamesti.
               "Tuskin itsekään olisit enää halunnut siihen sammakkoon koskea."
"Minä en olisi koskenut mihinkään sammakkoon alun perinkään", Abyssa ilmoitti. Minä naurahdin.
                  Pikkupirut eli cablitat ovat alle kymppitason demoneja. Oikeastaan vaarattomia siis, mutta tietysti niitäkin oppii pelkäämään muiden demonien ohella. Useimmat oppilaat eivät pikkupiruja huomaa, elleivät nämä sitä itse halua. Mutta jostain syystä minä näin niitä. En ole aivan varma haluanko tietää, miksi näin niitä.
                 Loppupäivä kului melko nopeasti. Saimme hirveät kasat läksyjä historiasta, bilsasta ja maantiedosta, ja kun viimein pääsin huoneeseeni iltakuuden aikoihin, olin rättiväsynyt. No, kiva juttu. Huomenna täyttäisin kolmetoista, ja tämän olin saanut lahjaksi opettajilta. Hirmuisen kasan läksyjä. Noh, eiväthän nämä ikinä muistaneet ketään näiden syntymäpäivinä, mutta itseähän se aina ärsyttää. Huokaisten istuin pöytäni ääreen ja nostin ensimmäisen kirjan esiin. Matikkaa. Jes. Nyt vain läksyjä tekemään.
                  No, huomenna meillä olisi paljon kiinnostavampi päivä. Miekkailua, magiaa, muinaiskieltä ja biologiaa. Ei sillä, että minä niistä mitään olisin osannut. Jotenkin se vain oli hauskaa, vaikka en tajunnutkaan niistä aineista mitään.
              Kun vihdoin sain läksyni parin tunnin päästä tehdyiksi, kaivoin vaatekaapistani esiin erään kirjan, joka minun pitäisi huomenna palauttaa. Kirjan nimi oli Askel Hulluuteen. Ei välttämättä mikään paras nimi, mutta itse kirja oli hyvä. Siinä kerrottiin paljon eri demoneista. Jep. Taidan oikeasti olla joku demonifani. Olin lukenut kirjasta vasta kaksi kolmasosaa, sillä en ollut mikään maailman nopein lukija.
              Nyt tyydyin vain selailemaan kirjaa läpi. Eniten huomiota kiinnitin demonien nimiin. Niillä vain oli yleensä niin erikoiset nimet. Shdejshas. Ilmeisesti Rauhan miekka. Cluahar, eli Pilvisydän. Kiva nimi. Mutta entäs Sashrak? Tarkoittaa hullua kettua... Olisi kyllä kiva tietää kuka nämä nimet oli antanut. Pudistin päätäni ja selasin kirjan nopeasti loppuun. Lopuksi tungin sen laukkuuni, ja kävin pesemässä hampaani käytävällä olevassa vessassa. Ja viimeinkin pääsin nukkumaan.