Lokhin malja

Luku XXIII ~ Pääsemme eteenpäin. Viimein.

//Se tuli nopeasti. Vaikka lukio juuri alkoikin... xd Meh. Nauttikaa c:

"Tämä ennustus todistaa heidän olleen väärässä", Seth huokaisee napauttaen pergamenttia edessäni. "Corinchaa ei tapettu."
"Ei tapettu?" minä ähkäisen. "Miksi ihmeessä?"
"Hän oli liian voimakas", Crysal toteaa. "Maagit jakoivat hänen sielunsa seitsemään eri osaan, jotka he lukitsivat Tyhjyyteen. Nämä seitsemän osaa voisivat välillä karata Tyhjyydestä, ja liittyä johonkin esineeseen tai olentoon. Jos ne löytäisivät toisensa uudelleen... Corincha syntyisi uudelleen. No, se, että ne ilmestyivät samaan aikaan, saati sitten löytäisivät toisensa... Se on epätodennäköistä, miltei mahdotonta.
            Kuusi palasista on tavallisia, melko voimattomia. Seitsemän toimii pohjana. Muut kuusi yrittävät etsiytyä sen luo. Kun ne pääsevät tarpeeksi lähelle... Ne imeytyvät seitsemännen sisään. Kun seitsemäs on imenyt kaikki palaset, Corincha syntyy uudelleen. Seitsemäs palanen on aina maagi tai demoni. Muut kuusi palasta eivät voi ikinä olla maagissa, demonissa tai ihmisessä. Jos Corincha syntyy uudelleen... Maailma voisi yhtä hyvin loppua."
            Minä tuijotan ennustusta edessäni melko sumein silmin.
"Miksi te tällaista tutkitte?" kuiskaan hivenen käheästi. Seth irvistää.
"Sen ennustuksen takia."
Minä vain katson sitä edelleen. Se tosiaan muistuttaa minua jostakin. Kivusta. Pimeys ja liekki. Pimeyden lapset olivat pimeysdemoneita.

Pimeyden aika lähenee

Pimeä aika. Pimeyden aika. Corincha teki Pimeät ajat.
"Corincha syntyy uudelleen", Crysal ilmoittaa täysin tyynellä äänellä. "Tämä ennustus kertoo siitä. Ja pimeysdemonien ilmestyminen on merkki hänen paluustaan."

Pimeyden lapset
sen voimaa säilyttää
Heidän saapumisensa
merkki paluusta on

"Voiman säilyttäminen?" minä kysyn kohottaen katseeni Crysaliin. Tämä pudistaa päätään.
"Kai se liittyy jotenkin pimeysdemonien ja Corinchan yhteyteen. En ole ihan varma, mutta... Jos sen ottaa kirjaimellisesti, meillä on osa Corinchan voimista. Ja kaipa tämä haluaa ne takaisin..."

Pimeys ja Liekki

Tulen tyttö apunaan

"Joku auttaa sitä?" minä mutisen katsoessani kahta lausetta. En saa maagien Liekki-koodi-juttua päästäni. Crysal nyökkää hitaasti.
"Tulen tyttö", Seth huokaisee. "Kunhan olemme saaneet kaiken tästä Corinchasta selville, on hän seuraava. Ja jos ei teitä nyt haittaa, me haluaisimme olla rauhassa tämän kanssa..."
                 Huokaisen raskaasti. "Me varmaan jatketaan sitten matkaa. Tai... Missä Abyssa on?"
Seth ja Crysal vilkaisevat toisiaan. Minä kurtistan näille kulmiani. Seth irvistää.
"Sekin sai mestarin tuossa muutama viikko sitten. Eipä ole näkynyt sen jälkeen."
Minun silmäni leviävät, ja huomaan hymyileväni. Abyssa todellakin ansaitsi sen, toisin kuin minä! Toivoin vain, että tämä oli myös saanut taitojensa arvoisen mestarin...
             "Missä hän sitten nykyään asuu?"
Seth pudistaa päätään. "Ei mitään hajua. Ei ole näkynyt tai kuulunut."
Mutristan huuliani.
"Ei kai sille sitten mitään voi."
Nousen pystyyn juuri, kun kirjasto tuntuu melkein täyttyvän maageista. Nämä tosiaan ottivat aikansa, mietin katsoessani räjähtänyttä kirjariviä.
              "John Weryll, ja Anastasia Knigeen!" meitä lähestyvä naismaagi ärjäisi. "Mitä te olette tehneet täällä!?"
Seth kohautti olkiaan hivenen välinpitämättömänä. "Tutkitaan. Ei sille voi mitään, tutkiessa aina sattuu vähän kaikenlaista..."
"Vähän kaikenlaista?!" maagi ärjähtää. "Olette tuhonneet kymmenittäin kirjoja täysin lukukelvottomiksi! Ja kaiken sen lisäksi kirjaston vartijademonit oli tainnutettu aivan totaalisesti..."
              "Se on ollut minä", Seth huokaisee. Tätä näyttää vain ärsyttävän maagien läsnäolo.
"No kukas sitten?" maagi murahtaa. Seth kääntää katseensa minuun. Minä katson tätä happamesti. Maagi katsoo minua silmät sirrissä.
"Iris Hjatan! Palaat tänne vain tainnuttaaksesi demonimme, vai?!" tämä ärisee. Kohautan olkiani hymyillen viattomasti. "Mitä ihmettä edes täällä?! Sinun pitäisi olla opiskelemassa ahkerasti!"
               Huokaisen. "No jaa, minulla tavallaan oli tämä..."
"Voit selitellä neuvostolle!" maagi ärjäisee. Minä katson tätä happamesti. Paikalla on kolme maagia, ja näiden takana näen edelleen hämähäkkien muodossa olevat kirjastonvartijat.
"Sinä voisit tosiaan kuunnella välillä", murahdan tälle. "Minun..."
"Ei, ei ja ei! Sinä tulet mukaamme nyt heti!"
Kurtistan kulmiani, kun huomaan kahden maagin avaavan suunsa. Energiaa pyörii heidän ympärillään.
"Ei väkisin", mutisen loukkaantuneena. Suljen silmäni ja keskityn muutaman sekunnin. Kuulen kolme tömähdystä. Avaan silmäni, ja näen maagien makaavan tajuttomana maassa. Näiden takana kaksi hämähäkkiä on tipahtanut maahan. Hymyilen tyytyväisesti. Vilkaisen Sethiä pahoittelevasti.
                   "Tuosta tulee varmaan aika kova sotku. Anteeksi!" hymyilen tälle ja marssin ulos kirjastosta. Kohtaamme matkalla ulos joitain maageja, mutta kukaan ei yritä pysäyttää meitä.
"Minne sitten?" Shantis huokaisee, kun pääsemme pihalle asti. Kohautan olkiani.
"Kai meidän pitää sinne Jiremiin nyt suunnata. Abyssan olinpaikasta ei ole mitään hajua, niin..." huokaisen raskaasti. Haluaisin niin ruveta vain etsimään tätä. "Saftet, vai mitä?"
                      Muutumme muuttohaukoiksi heti, kun löysimme ensimmäisen tyhjän kujan. Rajalle olisi matkaa toista sataa kilometriä, jos muistin oikein maantiedon tunneilta. Saftetiin sen sijaan olisi jo ehkä päälle viisisataa. En tosiaan muistanut tarkempia lukuja laisinkaan... Pitäisi melkein jossain vaiheessa mennä uudestaan kouluun. Tai ihan niin kuin minulla sellaiseen nykyään enää olisi aikaa. Elämäni tuntui olevan täynnä melko erikoisia juttuja... Enkä ollut taaskaan selittänyt Sethille niistä puoliakaan. Ja kunhan pääsisin Abyssan luo... Meillä olisi edessä melkoinen juttutuokio.
              Aurinko alkoi olla melko lähellä taivaanrantaa takanamme. Kahden valtion raja erottui helposti. Carnan metsäinen alue loppui kuin leikattuna, ja muuttui ensin reheväksi aroksi. Leikkaus oli tehty magialla. Kahden valtion rajalla näkyi valtava määrä energiaa, joka suojasi niitä toisiltaan. Katsoin edessämme kohoavaa seinää hivenen epäröiden, ja hiljensin vauhtiani.
"Onko jokin vialla?" Shiryl kysyi. Vilkaisin tyttöä nopeasti.
"Te ette tosiaan taida nähdä sitä... Näiden kahden valtion rajalla on... Jonkinlainen seinä. Se koostuu kokonaan maagien energiasta. En ole ihan varma, mutta... Se voi jopa olla vaarallinen."
               "Tee siihen reikä, jos sinusta tuntuu että, se meinaa polttaa sinut tuhkaksi tai jotain, ja lennä siitä läpi", Shantis sanoi melko välinpitämättömästi. Vilkaisin tätä.
"Loistava idea!"
"Se oli vain typerä ehdotus..." demoni mutisee, kun minä syöksyn maata kohti. "Mitä sinä nyt hommaat?"
"Reikä haukalle on ihan liian vaativa homma. Tuossa on energiaa sen verran, että..." värähdän vilkaistessani seinää uudelleen. Pystyn tuntemaan sen säteilemän energian jo satojen metrien päähän. Laskeudun noin kymmenen metrin päähän seinämästä, ja muutun pienen keskittymisen jälkeen hämähäkiksi. Mikään muu ötökkä ei tunnu kovin houkuttelevalta.
                 Kipitän mahdollisimman lähelle – noin metrin päähän – seinää, ja keskityn saamaan aikaan pienen reiän maan rajaan.
"Menkää te siitä ensin", murahdan, kun ilmaan ilmestyy jo selvästi näkyvä musta rinki. Se laskeutuu hitaasti hyvin lähelle maan rajaa. Aukon läpimitta on vain viitisen senttiä, mutta tunnen silti voimieni ehtyvän nopeaan tahtiin. En ole ihan varma, voivatko hämähäkit hikoilla, mutta niin minä ainakin tein. Ötököiksi muuttuneet kaverini menivät nopeasti läpi, ja minä seurasin perässä. Reikä sulkeutui takanani niin lähellä, että tunsin takajalkojeni karvojen leikkautuvan. Lehahdin heti ilmaan melkoista vauhtia, ja katsoin hivenen happamena taakseni. Pyrstösulkani olivat hivenen lyhentyneet.
               "Pysähdytään tähän, ennen kuin päädymme aavikolle", kehotin lopulta, kun aro alkoi muuttua yhä karummaksi. Pieni metsikön tapainen harvinaisuus taisi olla viimeinen, ennen kuin hiekka peitti ruohon alleen, ja levisi joka suuntaan. En kuullut vastalauseita, joten suuntasin heti sitä kohti. Muistaakseni minulla oli vielä hiukan ruokaa jäljellä siitä, mitä olin vanhemmiltani varastanut. Muutuin ensin ihmiseksi, ja söin ruuat loppuun. Shantis oli taas kadonnut. Crysal oli muuttunut lepakoksi, ja roikkui nyt metsikön suurimmasta puusta pää alaspäin.
              Minäkin tajusin, ettei ihmisenä nukkuminen tuskin ollut mikään paras idea. Voisin aamulla herätä melkoisen kivun kera. Mietin siis muutaman minuutin pientä ongelmaani, ja muutuin lopulta murmeliksi kaivautuen puunjuuren alle.